Kulttuuriministerinä aloittanut Kurvinen: ”Kaikki ovat sanoneet, että tämä on paras päivä ja palautekäyrä menee koko ajan alaspäin” - Politiikka - Ilta-Sanomat

Kulttuuri­ministerinä aloittanut Kurvinen: ”Kaikki ovat sanoneet, että tämä on paras päivä ja palautekäyrä menee koko ajan alaspäin”

Valtiovarainministeriksi siirtynyt Saarikko maalaili kuvaa uudentyyppisestä valtion kirstunvartijasta.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajana toiminut Antti Kurvinen nimitettiin tänään kulttuuriministeriksi.

27.5. 13:59

Hallituksessa on nyt uusi kulttuuriministeri ja uusi valtiovarainministeri.

Kulttuuriministerinä aloittanut Antti Kurvinen (kesk) tunnusti, että edessä on vaikea rasti.

Kulttuuri, liikunta, urheilu ja nuoriso ovat kärsineet rajusti koronasta, ja tiederahoihin on tulossa 35 miljoonan euron leikkaukset vuonna 2023.

– Itse lähden oppimaan uutta. Tämä on iloisten asioiden hallinnonala. Valitettavasti kuluvana vuotena tähän on tullut poikkeuksellisen harmaita ja tummia sävyjä. Koronakriisi on ollut erityisen raskas kulttuurin, urheilun ja liikunnan toimijoille, varjoja tuo myös kansallisen rahapeliyhtiön (Veikkauksen) tuottojen pienentyminen.

– Minulla ei ole harhaluuloja siitä, miten vaikeaan tilanteeseen tulen kulttuurin, urheilun, liikunnan, nuorison ja tutkimuksen kentälle. Tiedän, että edessä ei ole helppoja hetkiä. Ei ole helppoja päätöksiä tulossa. Lähden tekemään yhteistyötä ja kumppanuutta lukuisten kenttien kanssa, joita hallinnonalalla on. Haluan olla kumppani ja myötäeläjä, ja mietitään yhdessä, miten noustaan tästä koronatilanteesta. Pyrin, että ne vaikeatkin ratkaisut tehdään järkevällä ja oikeudenmukaisella tavalla, Kurvinen totesi.

Tapahtuma-ala ja harrastukset ovat olleet jäissä jo yli vuoden, ja vähitellen niitä aletaan avata.

Kurvisella ei ollut kuvitelmia, että hän saisi tehtävästään kiitoksia kriittiseltä hallinnonalaltaan.

– Olen saanut kymmeniltä eläkkeellä olevilta ja aiemmin ministerintehtävää hoitaneilta lukuisia viestejä tässä vuorokauden aikana. Kaikki ovat sanoneet, että tämä on paras päivä ja palautekäyrä menee koko ajan alaspäin, mitä kauemmin ministerinpäiviä tulee.

– En voi luvata mitään muuta tässä erittäin vaikeassa tilanteessa kuin että teen parhaani ja toimin parhaan ymmärrykseni mukaan. Tavoittelen järkeviä ja oikeudenmukaisia ratkaisuja. Mitään muuta en pysty lupaamaan. Aikanaan media ja lukuisat kentät, joita salkussani on, arvioivat omaa onnistumistani. Olen yleensä ollut toiminnan mies, ja pyrkinyt saamaan asioita aikaan ja tekemään konkreettisia asioita, Kurvinen sanoi IS:lle.

Keskustan puheenjohtaja Saarikko siirtyi kulttuuriministerin paikalta valtiovarainministeriksi, ja tehtävää vajaan vuoden palokuntalaisena hoitanut ex-pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ryhtyy rivikansanedustajaksi.

Kulttuuriministerinä aiemmin toiminut keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko ottaa nyt haltuunsa puolueen raskaimman salkun, valtiovarainministeriön.

Saarikko nosti kolme asiaa, mihin hän toivoisi kohennusta koronanajanjälkeisen ajan valtiovarainministerinä.

– Millainen on entistä parempi Suomi? Se on sellainen, jossa päättäjillä ja etujärjestöillä on rohkeutta uudistua. Ihmisillä ja yrityksillä on lupa vaurastua. Yrityksillä ja omistajilla on luottamusta investoida eri puolilla tätä maata aina maatiloista pörssiyrityksiin, Saarikko totesi.

Saarikko luetteli vinon tukun hallituksen päätöksiä, mutta ei kertonut konkreettisesti, mitä uudistuminen ja lupa vaurastua tarkoittaa.

– Jos nostan ajatuksen – lupa vaurastua. Se on viittaus siihen, että haluan olla tukemassa suomalaista omistajuutta. Tarkoittaa metsäomistuksesta suuren yhtiön omistamiseen. Investoinneilla tarkoitan esimerkiksi puoliväliriihen luvitusta helpottavia päätöksiä. Eli tilannetta, jossa on kiinnostusta investoida ja lupabyrokratia tulee sitä hidastamaan, tähän tulee muutos, Saarikko vastasi IS:lle.

Talouden pullonkauloiksi Saarikko listasi liian alhaisen työllisyyden, kehnon tuottavuuden kasvun ja tuotannollisten investointien puutteen. Saarikko muistutteli, että valtiontalous on ollut viitisentoista vuotta miinuksella, ja velkaantuminen on saatava taittumaan vuosikymmenen puolivälissä.

Valtiovarainministeri Saarikko maalaili kuvaa itsestään uuden ajan valtiovarainministerinä.

– Otan tosissaan ministeriön esityslistalle uudet kestävyysasiat. Tarkoitan talouden kestävyyden rinnalle nostettavia hallituksen ohjelmassa korostuvia muita kestävyyden osa-alueita: luonnon ja ympäristön kestävyys, ilmastonmuutoksen torjunta, mutta myös sosiaalinen kestävyys ja sen osana väestöpolitiikka.

– Kasvun tulee jatkossa perustua uusiutuviin luonnonvaroihin, kiertotalouteen, uusiutumattomien luonnonvarojen säästeliääseen käyttöön. Ihmisten hyvinvointia ei voida edistää enempää kuin julkisen talouden ja ympäristön raamit antavat periksi, Saarikko

Saarikko arveli, että hänen siirtymisensä valtiovarainministeriksi parantaa hallituksen ja sen johtoviisikon toimintaa.

– Uskon, että salkunvaihto vahvistaa hallituksen sisäistä voimaa. Yhteistyö pääministerin kanssa on entistä luontevampaa nyt valtiovarainministeriöstä. Uskon, että ymmärrämme toistemme talouspoliittista ajattelua –vaikka siinä eroja onkin – viime viikkojen ansiosta aiempaa paremmin. Se auttaa politiikassa, kyky yrittää ymmärtää toista ja hänen lähtökohtiaan, Saarikko totesi.

Hallitus oli kaatua noin kuukausi sitten kehysriihessään, kun keskusta teki lähtöä hallituksesta. Kaksipäiväiseksi kaavailtu kehysriihi kesti yli viikon.

Kehysriihessä päätettiin muun muassa siitä, että menokehykset ylitetään ensi vuonna 900 miljoonaa euroa ja vuonna 2023 ylitys on 500 miljoonaa.

Lisäksi hallitus sopi muun muassa siitä, että sen on tehtävä 110 miljoonan euron työllisyyspäätökset valtiontaloutta vahvistavalla tavalla, se tekee 100–150 miljoonan euron veronkorotukset ja eri ministeriöille jyvitettiin 370 miljoonan euron menoleikkaukset.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?