Työryhmä esitti kymmenen sentin korotusta pumppuhintoihin – Saarikko: ”Polttoainevero ei nouse tällä hallituskaudella” - Politiikka - Ilta-Sanomat

Työryhmä esitti kymmenen sentin korotusta pumppu­hintoihin – Saarikko: ”Polttoaine­vero ei nouse tällä hallitus­kaudella”

Vihreiden Maria Ohisalon mukaan päästötavoitteen saavuttaminen edellyttää lukuisia keinoja, kuten ruuhkamaksuja ja sähköautoilun helpottamista.

18.5. 20:07

Valtiovarainministeriön liikenneverotyöryhmä esitti tiistaina julkaistussa raportissa polttoaineveron korottamista kymmenellä sentillä. Dieseliin litrahintaan työryhmä esitti yhdentoista sentin korotusta.

Työryhmän mukaan muutos ei lisäisi keskimäärin kotitalouksien verorasitusta, koska ajoneuvoveroa alennettaisiin samalla.

Tiede- ja kulttuuriministeri, keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko vakuutti IS:n kuntavaalitentissä, ettei pumppuhintoihin tule lisää korotuksia.

Hallitus on korottanut jo bensiinilitran hintaa arviolta 6,6 sentillä ja diesel-litran hintaa arviolta 6,9 sentillä.

– Selvityksiä ja asiantuntijanäkemyksiä hallitus kuulee, poliittiset päätökset vetää hallitus ja eduskunta. Korotuksia ei hallitus enää tee. Toista on yritetty väittää, mutta tämä on keskustan linja. Polttoainevero ei tällä hallituskaudella enää nouse, Saarikko paalutti.

Sisäministeri, vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo muistutti tentissä viime vaalikaudella tehdystä linjauksesta, jossa liikenteen päästöt sitouduttiin puolittamaan vuoteen 2030 mennessä.

– Siihen tarvitaan lukuisia eri keinoja, oli kyse ruuhkamaksuista, sähköautoilun helpottamisesta tai veroeduista. Olemme jo hallituksena päättäneet monista keinoista. Jos ne eivät riittäisi, vihreät ovat puhuneet mahdollisuudesta päästökauppaan, jossa pienituloisimmat pääsisivät helpommalla. Tärkeintä on, että päästöt vähenevät, että löydetään jokaiselle ihmiselle vaihtoehdoksi ottaa hieman vähäpäästöisempi auto.

Päästöjä pitäisi vähentää vuoteen 2030 mennessä 1,55 miljoonaa tonnia. Liikenteen päästökaupalla voitaisiin vähentää liikenne- ja viestintäministeriön mukaan päästöjä miljoonalla tonnilla vuoteen 2030 mennessä, mutta toimenpide on poliittisesti vaikea, sillä se korottaisi fossiilisen polttoaineen hintaa vuosikymmenen lopulla arviolta 34–40 senttiä litralta ja bioperäisten polttoaineiden hintaa 10–20 senttiä litralta.

Ohisalo on väläyttänyt aiemmin bensaveron sitomista indeksiin, jolloin polttoaineen hinta nousisi automaattisesti. Kehysriihen yhteydessä Ohisalo arvioi, että hallituksen turveratkaisu lisää painetta hakea päästövähennyksiä liikenteestä tai maataloudesta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?