Kansanedustaja Mäenpää on tehnyt rikosilmoituksen EU-muistion vuotamisesta Ylelle - Politiikka - Ilta-Sanomat

Kansanedustaja Mäenpää on tehnyt rikosilmoituksen EU-muistion vuotamisesta Ylelle

Yle kertoi huhtikuun lopussa, että EU:n neuvoston oikeuspalvelun yksi johtava virkamies olisi sanonut elvytyspaketin hylkäämisen johtavan ennennäkemättömään mainehaittaan ja poliittiseen paineeseen hylkäävälle jäsenmaalle, kun Suomi oli luottamuksellisesti kysynyt näkemystä mahdollisista seurauksista.

Juha Mäenpää kuvattuna eduskunnassa.

11.5. 19:32

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kertoi tiistaina täysistunnossa tehneensä poliisille tutkintapyynnön Ylelle vuodetusta muistiosta, joka koskee EU:n elvytyspakettia.

– Tämä muistio on salattu 25 vuodeksi kansanedustajiltakin, eikä ole kerrottu, keiden välillä keskustelu on käyty. Jos valtioneuvoston kanslia (VNK) kokee muistion niin salaiseksi, ettei sitä voi luovuttaa edes eduskunnalle, miksei valtioneuvoston kanslia tehnyt poliisille tutkintapyyntöä asiakirjojen vuotamisesta? hän kysyi.

Mäenpään mukaan ihmisiä saattaa epäilyttää, onko tällainen keskustelu todella käyty.

Yle kertoi huhtikuun lopussa, että Euroopan unionin neuvoston oikeuspalvelun yksi johtava virkamies olisi sanonut elvytyspaketin hylkäämisen johtavan ennennäkemättömään mainehaittaan ja poliittiseen paineeseen hylkäävälle jäsenmaalle, kun Suomi oli luottamuksellisesti kysynyt näkemystä mahdollisista seurauksista.

Iltalehden mukaan valtiovarainvaliokunta oli kutsunut valtiosihteeri Kare Halosen VNK:sta kertomaan lisätietoja keskustelusta valiokunnalle. Halonen ei kertonut puhelinkeskustelun käyneistä henkilöistä valiokunnallekaan, ja VNK vaati valiokuntaa salaamaan saamansa keskusteluun liittyvät asiakirjat.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?