Kokoomus äänestää tyhjää, kun eduskunta päättää EU:n elpymispaketista - Politiikka - Ilta-Sanomat

Kokoomus äänestää tyhjää, kun eduskunta päättää EU:n elpymispaketista

Perustuslakivaliokunta on linjannut, että elpymispaketin hyväksyntään tarvitaan eduskunnassa kahden kolmasosan enemmistö.

Kokoomus aikoo äänestää tyhjää, kun EU:n elpymispaketista äänestetään, kertoo ryhmänjohtaja Kai Mykkänen.

27.4. 19:07 | Päivitetty 27.4. 20:43

Kokoomuksen eduskuntaryhmä aikoo äänestää tyhjää, kun eduskunta päättää EU:n elpymispaketista, kertoo ryhmänjohtaja Kai Mykkänen.

Perustuslakivaliokunta päätyi tänään lausunnossaan siihen, että elpymispaketin hyväksyntään tarvitaan eduskunnassa kahden kolmasosan enemmistö. Tämän vuoksi hallitus tarvitsisi tukea oppositiolta.

Mykkänen kertoo, että tyhjiä ääniä ei lasketa mukaan määräenemmistöön. Hallituksen on tällöin mahdollista saada kahden kolmasosan enemmistö eduskunnan täysistunnossa, kun huomioidaan jaa-äänet suhteessa ei-ääniin.

Kokoomusryhmän päätös on Mykkäsen mukaan ryhmän kansanedustajia sitova. Kuitenkin kokoomuksen kansanedustajista ainakin Wille Rydman ja Janne Heikkinen ovat julkisesti ilmoittaneet äänestävänsä elpymispakettia vastaan.

Mykkänen moittii hallituksen ajaneen Suomen tilanteeseen, jossa on "vain huonoja vaihtoehtoja".

– Hallitus on ajanut eduskunnan tilanteeseen, jossa tuloksen kaataminen jälkikäteen tarkoittaisi kohtalokasta riskiä EU:n ajautumisesta kaaokseen, Mykkänen sanoi.

Mykkäsen mukaan kokoomus ei tue elpymispaketin sisältöä, mutta kokoomus ei myöskään halua syöstä EU:ta kaaokseen.

– Vastuu elvytyspaketista on nykyisessä tilanteessa hallituksella ja siksi kokoomus äänestää eduskunnassa tyhjää.

Orpo: Vastuu on hallituksella

Perustuslakivaliokunnan linjaus laittoi kokoomuksen hankalaan tilanteeseen, sillä puolue korostaa mieluusti EU-myönteisyyttään, mutta on arvostellut elpymispakettia huonosti neuvotelluksi.

Kokoomuksen eurooppapuolue on Euroopan kansanpuolue EPP, jonka riveihin kuuluu muun muassa Saksan liittokanslerin Angela Merkelin puolue CDU. Merkelillä oli merkittävä rooli elpymispaketin synnyssä.

Kysyttäessä miten kokoomus aikoo selittää tyhjän äänestämistä sisarpuolueilleen muissa EU-maissa, puheenjohtaja Petteri Orpo (kok) vastasi, että kokoomus ei estä päätöksellään paketin etenemistä.

– Siirrämme vastuun sinne, minne se kuuluu, eli maan hallitukselle. Hallituspuolueiden äänet riittävät mainiosti tämän paketin eteenpäin viemiseen, Orpo sanoi.

– Minä kyllä luulen, ja vähän tiedänkin, että linja ymmärretään (EPP:ssä).

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?