Kokoomuksen Lepomäki avaisi palveluja ja tapahtumia rokotepassin avulla: ”Ei se minulta ole pois, jos joku muu pääsee” - Politiikka - Ilta-Sanomat

Kokoomuksen Lepomäki avaisi palveluja ja tapahtumia rokotepassin avulla: ”Ei se minulta ole pois, jos joku muu pääsee”

Hallitus ei ole innostunut ottamaan käyttöön rokotepassia, jolla olisi pääsy kotimaassa palveluihin ja tapahtumiin.

Kokoomuksen mielestä rokotuspassilla voitaisiin avata palveluita terveysturvallisesti ikäihmisille ja riskiryhmäläisille, jotka ovat vuoden aikana eniten joutuneet varomaan.

9.4. 16:59

Oppositiopuolue kokoomus haluaa avata tapahtumia ja palveluita rokotepassin avulla.

– Enemmän vapauksia, kasvavasti ja ketterästi ihmisille, mieluummin kuin kielletään kaikilta kaikki varmuuden vuoksi. Tai siksi, että halutaan kurjuutta kaikille, varapuheenjohtaja Elina Lepomäki (kok) perusteli rokotepassin käyttöönottoa.

Hallitus ei ole syttynyt ajatukselle, että tapahtumia ja palveluita voisi avata niin, että niihin pääsisi koronapassia näyttämällä.

Pääministeri Sanna Marinin (sd) mukaan hallitus ei ole sulkemassa kansalaisia pois palveluista sillä perusteella, onko ihminen saanut koronarokotuksen vai ei.

– Hallituksen lähtökohta on ollut se, että kun esimerkiksi tässä kuussa avataan ravintoloita ja ensi kuussa museoita, kirjastoja ja muuta toimintaa, niin nämä olisivat kaikille kansalaisille avoimia sen jälkeen, kun palveluita avataan. Emme ole siis ajatelleet, että vain he, jotka ovat saanee rokotuksen, voisivat näihin palveluihin mennä.

– Meidän lähtökohtamme on, että kaikki kansalaiset – riippumatta siitä saavatko he rokotteen nopeasti vai myöhemmin – voisivat palveluita käyttää, kun palvelut ovat auki, Marin (sd) sanoi aamulla esitellessään hallituksen exit-strategiaa.

Sanna Marin kertoi aamun tiedotustilaisuudessa, että hallituksen lähtökohtana on avata palveluita kaikille, ei vain rokotetuille.

Lepomäen mielestä pääministeri Marinin perustelut ovat outoja.

– Vaikka minulla ei ole vielä rokotusta, ja en sen perusteella pääsisi palveluihin, vaikka teatteriin, ei se minulta ole pois, jos joku muu pääsee.

– Ajattelemme niin, että erityisesti seniorikansalaiset ja ikäihmiset, jotka ovat vuoden ajan joutuneet olemaan erityisen varovaisia ja osa hyvinkin yksin, että ei se pitäisi olla yhteiskunnalta pois, jos heille mahdollistettaisiin nopeammin pääsy esimerkiksi kulttuuritapahtumiin, Lepomäki totesi.

Mitä nämä palvelut olisivat, joihin rokotepassilla pääsisi?

– Esimerkiksi kulttuuritapahtumat, teatterit, miksei kirjastot, uimahallit. Voisi tehdä kokeilun, että passilla pääsisi tietyntyyppisiin palveluihin ja määrää lisättäisiin matkan varrella. Tanskassa on käytössä strategia, mihin palveluihin pääsee aluksi, miten palveluiden määrä viikon tai kahden päästä lisääntyy, ja miten palveluihin eri vaiheessa pääsee.

– Joka tapauksessa tämä olisi väliaikainen keino, ei tämä jäisi pysyväksi. Toivottavasti meillä olisi kesällä valtaosa väestöstä rokotettu ja laumasuoja saavutettu, ja päästään avaamaan koko yhteiskunta, Lepomäki vastasi.

Kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Lepomäki muistutti, että koronapassi olisi vain väliaikainen keino ja sillä mahdollistettaisiin palveluiden avaaminen ensin ikäihmisille ja riskiryhmäläisille.

Kokoomus lisäisi rokotepassiin myös tiedot siitä, että henkilö on jo sairastanut koronan tai että on vastikään käynyt koronatestissä.

– Yksi mahdollinen toteutustapa olisi, että tiedot rokotuksesta, koronan sairastamisesta ja testistä olisi tallennettu esimerkiksi Oma Kantaan. Kun kaikilla ei ole älypuhelinta, tästä voisi saada myös tulosteen, paperin, jota näyttämällä voisi päästä palveluihin, Lepomäki kertoi.

Kokoomus ei edellyttäisi koronapassia alle 15-vuotiailta.

Jos palveluita avattaisiin rokotusjärjestyksessä, aktiivisin väestö jäisi valtaosin palveluiden ulkopuolelle, koska 20-40 -vuotiaat ovat rokotejärjestyksen häntäpäässä.

– Tämä pitäisi nähdä niin päin, että vaihtoehto tällaiselle osittaiselle avaamiselle ei ole se, että kaikki pääsevät, vaan se, että kukaan ei pääse. Haluaisimme saavuttaa kaksi asiaa.

– Mieluummin avataan kuin kielletään, jos se on terveysturvallisesti mahdollista. Olemme kuuluttaneet myös alueellista ja toimialakohtaista harkintaa, sen sijaan että kielletään kaikki. Toiseksi nyt voisimme mahdollistaa turvallisen pääsyn palveluihin heille, jotka ovat joutuneet vuoden ajan olemaan erityisen varovaisia, eli ikäihmisille ja riskiryhmäläisille, Lepomäki sanoi.

Kokoomus esitteli oman exit-strategiansa reilu viikko sitten, ja rokotepassi on osa sitä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?