Kaksi hallitus­puoluetta kriittisiä liikkumisen rajoittamista kohtaan – ”Suurta kriittisyyttä ja ihmetystä”

Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki: Hallitus on jo linjannut, että koulusulkua ei enää jatketa kolmen viikon täyssulun jälkeen ala- tai yläasteen eikä lukion puolella.

22.3.2021 17:30

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan Paavo Arhinmäen mukaan ryhmässä on ollut suurta kriittisyyttä liikkumisen rajoittamista kohtaan.

– Sellaisen lainsäädännön säätäminen, jota on mahdoton valvoa ja joka tulee epämääräiseksi ja käy perusoikeuksiin, siihen on suurta kriittisyyttä ja ihmetystä. Ratkaiseeko sellainen lainsäädäntö tätä tilannetta, Arhinmäki kysyy.

Rkp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz toteaa, että ryhmä pitää kansalaisten liikkumisen rajoittamista hyvin raskaana toimenpiteenä, jonka täytyy olla äärimmäisen hyvin perusteltu viimesijainen vaihtoehto.

– Se, että ihmisten liikkumista rajoitetaan on hyvin raskas toimenpide ja sellaiseen ei pidä ryhtyä, ellei se ole välttämätöntä. Pitää olla selvät ajatukset siitä, miksi se on tarpeen ja miten sen on ajateltu toimivan, Adlercreutz sanoo.

Hallitus on parhaillaan koolla Säätytalolla keskustelemassa liikkumisen rajoituksista, maskipakosta ja ravintoloiden sulun mahdollisesta jatkosta.

Kaikkein kriittisimpiä liikkumisen rajoittamista kohtaan ovat IS:n tietojen mukaan olleet vasemmistoliitto ja Rkp.

Adlercreutz ei osaa ottaa tarkemmin kantaa liikkumista rajoittavaan malliin, ennen kuin esitys on esitelty eduskuntaryhmälle.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz.

Rkp:n eduskuntaryhmä kokousti tänään maanantaina aamusta ennen hallituksen neuvotteluja, ja sillä on valmius kokoontua uudelleen myös tänään hallituksen neuvotteluiden jälkeen.

– Painotimme, että kyseessä on viimesijainen keino ja sen pitää olla välttämätön ja perusteltu. Ryhmä kokoontuu vielä illalla ja ottaa sitten kantaa tehtyyn esitykseen.

Myös Arhinmäki painottaa, että rajoitukset puuttuvat niin vahvasti perusoikeuksiin, että niihin täytyy olla aivan erityisen painavat syyt.

Niitä ennen tulisikin hänen mukaansa pohtia esimerkiksi vahvempaa etätyöhön ohjaamista ja tiukentaa suosituksia esimerkiksi kerralla tavattavien ihmisten määrästä.

– Kun puhutaan niin rajuista perus- ja ihmisoikeuksiin puuttuvista toimista kuin liikkumisen rajoituksista, tulisi päättäjien joka tapauksessa avoimesti tunnustaa, että rajoituksille on aina vaihtoehtoja. Liiketilojen ja esimerkiksi kauppakeskusten sulkeminen olisi todella raskas toimi, mutta juridisesti täysin mahdollinen, hän lisää.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki.

Epidemian leviämis- ja kiihtymisvaiheen alueilla voimassa oleva kolmen viikon täyssulku päättyy ensi viikon maanantaina, ja samalla myös ravintoloiden on ollut määrä avata oviaan aikaisempaa tiukemmin rajoituksin sekä yläasteilla ja lukioissa palata takaisin lähiopetukseen.

Sululle nähdään kuitenkin nyt jatkon tarvetta.

Yksi keskeinen kysymys on se, mitkä koululuokat voisivat liikkumisrajoituksista huolimatta jatkaa lähiopetuksessa ja mitkä jäisivät etäopetukseen.

Viime viikolla IS:lle arvioitiin, että ainakin ala-asteen ensimmäiset luokat saisivat jatkaa lähiopetuksessa, kun taas 4.–6. luokan oppilaiden kohtalo oli vielä auki.

Vasemmistoliitto on puhunut vahvasti opetusministerinsä Jussi Saramon (vas) suulla sitä, että ensimmäisellä ja toisella asteella tulisi jo voida palata lähiopetukseen.

Myös Arhinmäki muistuttaa, että hallitus on jo linjannut, että koulusulkua ei enää jatketa kolmen viikon jälkeen. Ei ala- tai yläasteen eikä lukion puolella.

Hallituksen piirissä on nähty myös tarvetta pitää ravintolat kiinni ainakin osassa maata ensi maanantainkin jälkeen.

Etenkin keskustassa on kuitenkin pidetty tärkeänä, että tässä otettaisiin huomioon alueellinen tilanne. Vaikka esimerkiksi Jyväskylän tautitilanne olisikin huono, ei ravintoloita välttämättä tarvitsisi pitää kiinni koko maakunnan alueella.

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko totesi tänään Säätytalolle saapuessaan, että hänen mielestään pitäisi tunnistaa ravintoloiden kohdalla se, että alueiden tilanteet ovat hyvin erilaisia.

Saarikon mukaan keskustassa on myös valmiutta liikkumisen rajaamiseksi, kunhan se tehdään ajallisesti ja alueellisesti tarkkaan rajatusti vain pahimmille epidemia-alueille.

– Mikä on välttämätöntä? Itse olen pitänyt tärkeänä, että arvioidaan se tiukan, tarkan rajatusti alueiden osalta. Eli jos toimitaan, niin toimitaan vain siellä, missä se on varmasti välttämätöntä. Ei valtakunnallisesti, ei edes maakunnallisesti, Saarikko sanoi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?