Eduskunnan syyniin joutuneen VTV:n pääjohtaja Tytti Yli-Viikari hakee Kansallisgallerian johtoon - Politiikka - Ilta-Sanomat

Eduskunnan syyniin joutuneen VTV:n pää­johtaja Tytti Yli-Viikari hakee Kansallis­gallerian johtoon

Kansallisgallerian pääjohtajan palkka on tällä hetkellä noin 9 400 euroa kuukaudessa.

Tytti Yli-Viikarin kausi VTV:n pääjohtajana on päättymässä tänä vuonna. Yli-Viikari aloitti tehtävässä vuonna 2016.

10.3. 14:13

Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja Tytti Yli-Viikari hakee Kansallisgallerian pääjohtajaksi.

Yli-Viikarin lisäksi tehtävää hakevat muun muassa Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä ja Tampereen taidemuseon johtaja Taina Myllyharju. Hakijoita on yhteensä kymmenen. IS sai tiedot hakijoista tietopyynnöllä.

Kansallisgallerian nykyinen pääjohtaja Risto Ruohonen on jäämässä eläkkeelle elokuun lopussa.

Kansallisgallerian pääjohtajan nimittämisestä vastaa valtioneuvosto tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon (kesk) esityksestä.

Ennen nimittämistä kuullaan Kansallisgallerian hallitusta, jonka puheenjohtajana toimii presidentti Tarja Halonen.

Kansallisgallerian muodostavat Ateneumin taidemuseo, Nykytaiteen museo Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo. Kansallisgallerian pääjohtajan palkka on tällä hetkellä 9 400,76 euroa kuukaudessa. VTV:ssä Yli-Viikarin palkka on ollut 11 305 euroa kuukaudessa.

Yli-Viikarin kausi eduskunnan yhteydessä toimivassa Valtiontalouden tarkastusvirastossa päättyy tänä vuonna.

VTV on ollut viime kuukausina kovan julkisuusrallin kohteena. Myös IS on kertonut muun muassa Yli-Viikarin matkustuskuluista ja edustuskuluista.

Viraston henkilöstön keskuudessa isoimpana kolauksena on pidetty Yli-Viikarin eduskunnan oikeusasiamieheltä saamaa huomautusta lainvastaisesta menettelystä virkamiehen palkka-asiassa.

Eduskunnan tarkastusvaliokunta selvittää parhaillaan VTV:n taloudenhoitoa.

Tarkastelussa käydään läpi VTV:n sisäisen valvonnan järjestämistä taloushallinnossa sekä matkustamista koskevia prosesseja. Selvityksessä käydään läpi myös pääjohtajan matkakuluja.

Tarkastusvaliokunnasta arvioidaan, että koronatilanteeseen liittyvät poikkeusjärjestelyt voivat viivästyttää selvityksen valmistumista. Valiokunta on kuullut jo asiantuntijoita sekä Yli-Viikaria itseään.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?