Kommentti: Turha myrsky vesi­lasissa – kahden kuukauden siirto ei muuta vaali­asetelmia

Kuka muistaa, että edellisiä kuntavaaleja siirrettiin puoli vuotta, kysyy erikoistoimittaja Seppo Varjus.

Kahden kuukauden lykkäys ei muuta sitä, että kuntavaalien taistelupari ovat Jussi Halla-ahon perussuomalaiset ja Sanna Marinin demarit.

8.3.2021 12:20

Kuntavaalien siirtäminen kahdella kuukaudella kulkutaudin vuoksi ei muuta vaaliasetelmia mihinkään.

Päätaistelupari, demarit ja perussuomalaiset pysyvät samana. Muut ovat lähinnä sivustaseuraajia.

Salaa tyytyväisin on todennäköisesti kannatuksensa kanssa kamppaileva keskusta. Pääkaupungissa lykkäys voi auttaa myös kokoomusta kokoamaan pormestariehdokkaasta syntyneestä sotkusta seonneet rivinsä.

Toinen vaihtoehto olisi ollut siirtää vaaleja syksyyn. Silloin tilanne todella olisi voinut olla erilainen. Ihan vain sen vuoksi, että puolessa vuodessa nyt vain ehtii tapahtua paljon kaikenlaista.

Silloin riski olisi ollut isoin juuri kahdelle suurelle. Koronavirustilanne voi kehittyä yhä moneen suuntaan. Jos se kehittyy pahaan suuntaan, poliittisesta vastuusta kärsii tietenkin suurin hallituspuolue demarit.

Toisaalta, vaikka tilanne paranisikin, rajoitusten tuomat pitkät tylsät kuukaudet huutavat syntipukkia. Siihenkin virkaan ovat ensimmäisenä ehdolla demarit.

Vuoden 2019 eduskuntavaaleista asti perussuomalaiset on hyötynyt jokaisesta epävarmuuden ja pelon tunteesta, joka suomalaisia kalvaa. Nyt olisi ollut otollinen aika korjata sato. Hyvin todennäköisesti myös kesäkuussa.

Syksyllä kaikki taas voi olla mutkikkaampaa.

Edellisiä vaaleja siirrettiin puoli vuotta

Edelliset kuntavaalit pidettiin vuonna 2017, sitä edelliset vuonna 2012. Sormistaan hyvät laskutaitoiset huomaavat, että tässä on välissä viisi vuotta, ei neljä kuten pitäisi.

Syynä tähän on se, että kuntalakia muutettiin niin, että vaaleja siirrettiin puolella vuodella. Aiemmin ne oli pidetty lokakuussa, josta ne siirrettiin seuraavan vuoden huhtikuulle. Siis vuodesta 2016 vuoteen 2017.

Tähän esitettiin erilaisia hyviä perusteita, mutta tärkein taisi olla se, että kevään lämmössä on mukavampi kampanjoida kuin lokakuun loskassa. Siinä on tietysti se terveydellinen syy, että ehdokkaat saavat syksyn rännässä helposti flunssan.

Maailmanlaajuinen pandemia on hiukan toisen luokan terveyssyy.

Tosin vuoden 2017 vaalien siirtämistä vielä eteenpäin lokakuulle puuhattiin. Ajatuksena oli, että Sipilän hallituksen suunnittelemat maakuntavaalit olisi yhdistetty niihin.

No niitä ei tullut koskaan ja kuntavaalit pidettiin keväällä 2017. Muutama puoluetoimitsijaa lukuun ottamatta tästä tuskin jäi muistijälkeä kenellekään.

Myös keväällä 2021 ihmisillä saattaa olla hankalan arkensa kanssa muutakin ajateltavaa.

Nukkuvien puolue ei hetkauta

Vuodessa kaksi kuukautta on lyhyt aika, ihmiselossa mitätön. Mutta suuren numeron siitäkin voi tehdä.

On esitetty huolta siitä, että kesäkuisena viikonloppua ihmiset ovat mieluummin mökillä, kun käyvät äänestämässä. No, ennakkoäänestys on keksitty.

Jos sitä ei käytä, voi sanoa, että politiikka ei paljoa kiinnosta. Ne äänestäjät joita kiinnostaa käyttävät valtaansa. Äänestämättä jättävien on turha jälkeen päin ruikuttaa. Nukkuvien puolue ei ole koskaan ketään hetkauttanut.

Jos vaalit olisi pidetty huhtikuussa monilla ihmisillä olisi ollut aivan oikea syy jättää äänestäminen väliin. Jos siis oletetaan, että kaikki menee hyvin, eikä huhtikuussa ole ulkonaliikkumiskieltoa. Se saattaisi lähtökohtaisesti hiukan haitata äänestämisen järjestämistä.

Enemmän kuin kesähelle.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?