Oikeusministeriön valtiosihteeri perustelee kuntavaalien siirtämistä – THL:n raportti ratkaisi: ”Heiltä tullut viesti oli huolestuttava” - Politiikka - Ilta-Sanomat

Oikeusministeriön valtiosihteeri perustelee kuntavaalien siirtämistä – THL:n raportti ratkaisi: ”Heiltä tullut viesti oli huolestuttava”

Malin Brännkärr sanoo, että THL:n tilannearvio muuttui nopeasti. Hän korostaa, ettei oikeusministeriöllä ollut mahdollisuutta valmistautua muutokseen.

Oikeusministeriön valtiosihteeri Malin Brännkärr.­

7.3. 21:44

Kuntavaalien siirtäminen huhtikuulta kesäkuulle on aiheuttanut keskustelua. Siirtoa perusteltiin muun muassa THL:n julkaisemalla riskiarviolla, jonka vakavimmassa skenaariossa koronatartuntalukemat nousisivat yli 11 000 päivätartuntaan huhtikuussa.

THL:n riskiarviossa vaalien järjestäminen kesällä nähtiinkin huhtikuuta turvallisemmaksi.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) ei vastannut Ilta-Sanomien haastattelupyyntöihin. Sen sijaan kysymykset ohjattiin oikeusministeriön valtiosihteeri Malin Brännkärrille.

Brännkärr myöntää, että kuntavaalien siirtoon päädyttiin THL:n kokonaiskuvan perusteella. Oikeusministeriö ehdotti kuntavaalien siirtämistä jo aiemmin, mutta vasta THL:n puoluesihteereille ja oikeusministeriölle perjantaina luovuttama kokonaisarvio katkaisivat kamelin selän.

– Kyllä se oli se, mitä THL kertoi puoluesihteerien kokouksessa perjantaiaamulla. Se heiltä tullut viesti oli huolestuttava ja selvästi erilainen, kuin olimme kuulleet siihen asti. He sanoivat myös Tervahaudan suulla ja lausunnossaan kirjallisesti, että kuntavaalit on turvallisempaa pitää kesäkuussa, jolloin tautitilanne on rauhallisempi, Brännkärr toteaa.

Hän korostaa, että kuntavaalien siirtämiseen päädyttiin kokonaisarvion perusteella. Siksi on mahdotonta nostaa muita korkeammalle yhtä yksittäistä syytä, mistä vaalien siirtäminen johtuisi.

Julkisuudessa liikkuneet dramaattiset ennusteet olivatkin vain osa päätökseen johtaneista syistä.

THL:n kolmessa eri laskelmassa vähiten vakavassa mallinnuksessa päivittäisten tartuntojen määrä oli noin 2600. Vakavimmassa mallinnuksessa määrä oli jopa 11 000 päivittäistä tartuntaa.

THL:n Mika Salminen sanoi Ilta-Sanomille aiemmin, että laskelmien luvut ovat saaneet julkisessa keskustelussa liian ison huomion.

– Kokonaisarvio oli niin huolestuttava, että kahdeksan yhdeksästä puolueesta kääntyi kuntavaalien lykkäämisen kannalle. Jopa tämä alin skenaario on niin huolestuttava, että tarvitaan lisätoimenpiteitä. THL myös totesi, että vaikka olisi kolmen viikon sulkutila, tartuntamäärät voisivat kasvaa juuri kuntavaalien kannalta.

– Pahimmillaan pienissä kunnissa olisi voinut olla tilanne, jossa vaaleja ei pystytä viemään läpi, kun vaalivirkailijat sairastuvat. Yksittäisessä, pienessä kunnassa korona olisi voinut vaikuttaa myös suoraan kuntavaalitulokseen, jos merkittävä osa väestöstä olisi eristyksessä samanaikaisesti.

Brännkärrin mukaan huhtikuun kuntavaalit olisivat sijoittuneet siis monellakin tavalla huonoimmalle mahdolliselle hetkelle. Hän pitää THL:n viestiä hyvin selvänä ja se johti kuntavaalien lykkäämiseen.

Hän korostaa, että ennuste muuttui nopeasti ja merkittävästi. Brännkärr näkee, ettei oikeusministeriö olisi voinut hoitaa asioita paremmin.

Oikeusministeriö on kesästä saakka ohjeistanut kuntia koronaturvallisien vaalien järjestämiseen. Kuntia ohjeistettiin muun muassa lisäämään äänestyspaikkoja, laajentamaan niiden aukioloaikoja ja viemään äänestyspisteitä mahdollisuuksien mukaan ulkotiloihin.

– Kyllä THL:n perjantainen viesti muutti tilannetta täydellisesti. Vaalien järjestämiseen koronan keskellä oltiin varauduttu, mutta niiden vieminen kaikista pahimmassa koronatilanteessa on ihan toinen kysymys. Ei kukaan ole pystynyt arvioimaan tätä. Muun muassa muuntoviruksia on ollut vaikeaa ennakoida.

Brännkärr sanoo, ettei kuntavaalien suhteen oltu sikäli sovittu mitään päivittäisten tartuntamäärien raja-arvoa, jonka jälkeen vaalien järjestäminen muuttuisi mahdottomaksi.

– Ministeriön virkamiehet ja myös ministeri ovat jo pitkään sanoneet, että mikäli olisimme poikkeusoloissa, vaaleja ei olisi mahdollista pitää. Kun poikkeusolot tulivat, mietimme vielä, että ehkä se on mahdollista, mikäli kolme viikkoa auttavat ja tartuntamäärät laskevat.

– THL:n viestissä suuri vaara oli, että olisimme saattaneet joutua siirtämään vaaleja viime tingassa: juuri ennen ennakkoäänestystä tai jopa sen aikana. Se olisi demokratian kannalta kaikista huonoin skenaario.

Lisäksi Brännkärr sanoo, että kuntavaalien pitäminen olisi ollut erittäin vaikeaa tilanteessa, jossa ihmisiä kehotetaan muuten välttämään kontakteja, mutta samalla vakuutetaan äänestämisen olevan turvallista. Tarjolla olisi ollut vain huonoja vaihtoehtoja: joko äänestysaktiivisuus olisi laskenut tai sitten ihmiset eivät olisi uskoneet poikkeusolosuhteisiin ja alkaneet käyttäytymään normaalimmin.

– Olisi mahdotonta sanoa, että välttäkää kontakteja, mutta menkää vain äänestämään.

Kesän kuntavaalien suhteen kokonaiskuva on jo Brännkärrin mukaan selvillä, mutta muutamia yksityiskohtia tulee vielä hioa esimerkiksi äänestyspaikkojen suhteen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?