Perussuomalaiset vastustaa sitkeästi kuntavaalien siirtämistä – ”Veisi uskottavuutta koko demokratialta” - Politiikka - Ilta-Sanomat

Perussuomalaiset vastustaa sitkeästi kuntavaalien siirtämistä – ”Veisi uskottavuutta koko demokratialta”

Neuvottelut kuntavaalien siirtämisestä kesäkuulle tai syksyyn jatkuvat aamupäivällä.

Puoluesihteeri Simo Grönroosin mukaan perussuomalaiset eivät näe syitä, miksi kuntavaaleja ei voisi pitää ajallaan.­

6.3. 8:25 | Päivitetty 6.3. 12:43

Eilisiä neuvotteluja kuntavaalien mahdollisesta siirtämisestä jatkettiin tänään aamupäivällä oikeusministeriön väen ja eduskuntapuolueiden puoluesihteerien kesken. Eilen oikeusministeriö neuvotteli eduskuntapuolueiden puoluesihteerien kanssa asiasta aamupäivällä ja vielä iltapäivällä, jonka jälkeen neuvottelut keskeytettiin. Yhteisymmärrystä ei neuvonpidossa löytynyt.

STT:n tietojen mukaan eilisissä neuvotteluissa pöydällä olleet vaihtoehdot olivat vaalien pitäminen tavalliseen tapaan huhtikuussa tai niiden siirtäminen kesäkuulle tai syksyyn epidemiatilanteen vuoksi. Kesäkuussa vaalipäivä olisi 13. päivä.

Perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos sanoo, että perussuomalaiset vastustaa vaalien siirtoa myös kesäkuulle, joten yhteisymmärrystä siirtämisestä ei tulla saavuttamaan.

– Ei näihin siirtoihin ole perusteita. Jos katsotaan maailmalle, siellä on järjestetty paljon, paljon pahemmissa koronatilanteissa vaaleja. Rapauttaa demokratian uskottavuutta, jos puolitoista kuukautta ennen vaaleja niitä lähdetään siirtämään, hän kertoo STT:lle.

Grönroosin mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pahimmissakin skenaarioissa oltaisiin enintään samassa tilanteessa kuin Portugali oli alkuvuodesta, kun maassa järjestettiin presidentinvaalit.

Kausivaihtelu ja rokotusten eteneminen luultavasti saavat epidemiatilanteen helpottamaan kesän lähestyessä. Miten perussuomalaiset sitten punnitsee sitä, että vaalien siirtämisellä luultavasti pystyttäisiin tästä syystä säästymään ainakin joltain määrältä tartuntoja, ja joitakin kuolemiakin saatettaisiin siten välttää?

– Ne hyödyt on hyvin pienet verrattuna siihen, miten se veisi uskottavuutta koko demokratialta. Mietipä jotain lätkämatsia, jos muuttuisi arvaamattomaksi, montako erää pelataan. Sama on vaaleissa: jos hallituspuolueet lähtevät siirtämään vaaleja heppoisin perustein, ei se homma tällä tavalla etene, Grönroos vastaa.

Kokoomuksen puoluehallitus kokoontuu pohtimaan kantaansa

Tiettävästi Sdp ja Rkp ovat suhtautuneet varovaisen myönteisesti kesäkuun ajankohtaan. Nyt-liike ja vasemmistoliitto olisivat taipumassa enemmän syksyn suuntaan. Kokoomus, vihreät ja kristillisdemokraatit eivät ole toistaiseksi ottaneet kantaa.

Ainakin kokoomus on Verkkouutisten mukaan valmistautumassa tekemään linjauksia lauantaina. Puoluehallitus on kutsuttu koolle ylimääräiseen kokoukseen aamuyhdeksäksi.

Perussuomalaiset on koko ajan vastustanut vaalien siirtämistä. Puoluesihteeri Simo Grönroosin mukaan perussuomalaiset eivät näe syitä, miksi kuntavaaleja ei voisi pitää ajallaan.

– Monissa maissa vaaleja järjestetty huomattavasti hankalammissa koronatilanteissa. Vaalien siirtäminen nakertaa demokratian uskottavuutta,Grönroos kommentoi perjantaina Twitterissä.

Marin hoputti päätöksen tekemistä

Vaaliajankohdan muutos ei sinällään ole puoluesihteerien päätettävissä, vaan vaalien siirtäminen etenee hallituksen esityksen kautta eduskuntaan vaalilain muuttamisena. Puoluesihteerit ovat kuitenkin selvittäneet tilannetta oikeusministerin johdolla, sillä asiaa haluttiin käsitellä yhdessä hallitus- ja oppositiopuolueiden kesken.

Henriksson on korostanut, että kynnys vaalien siirtämiselle oli hyvin korkea.

– Edelleen lähdetään siitä, että vaalit järjestetään huhtikuussa, oikeusministeri sanoi viimeksi torstaina illalla Ylen A-Talkissa.

Pääministeri Sanna Marin (sd) korosti samassa tv-lähetyksessä, että asiaan olisi hyvä saada ratkaisu nyt.

Kuntavaalit oli määrä järjestää 18. huhtikuuta. Ehdokasasettelu menee kiinni tiistaina.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?