HS: Juhana Vartiainen harkitsee lähtemistä Helsingin pormestari­kisaan – Wille Rydman ei tavoittele pestiä

Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen aikoo ilmoittaa päätöksestään lähipäivinä. Puoluetoverit Elina Lepomäki ja Wille Rydman antavat tukensa Vartiaiselle.

Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen harkitsee lähtöä Helsingin pormestarikisaan.

28.2.2021 19:39 | Päivitetty 28.2.2021 20:57

Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen harkitsee lähtemistä Helsingin pormestarikisaan. Hän aikoo ilmoittaa päätöksestään lähipäivinä.

Vartiainen kertoi asiasta Helsingin Sanomille.

– Pohdin uteliaasti ja myönteisesti mahdollista pormestariehdokkuutta, hän kommentoi lehdelle.

Mahdollista lähtöään pormestarikisaan Vartiainen perustelee Helsingin avainasemalla valtion taloudessa ja kehityksessä.

– Olen sitä mieltä, että Helsingin kasvu ja kaupunkien kasvu on avainasemassa Suomen kannalta. Nykyaikainen talouskasvu on kaupunkien kasvua. On kriittistä, että Helsinki pärjää.

Helsingin pormestarikisa sai lauantaina yllättävän käänteen, kun kokoomuksen ehdokkaaksi valittu Kirsi Piha ilmoitti vetäytyvänsä kisasta.

Yllätyskäänteet jatkuivat niin ikään sunnuntaina, kun kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki ilmoitti asettuvansa ehdolle Helsingin kaupunginvaltuustoon. Hän oli aiemmin tammikuussa sanonut jättävänsä kuntavaalit väliin ”käytännön syistä” ja kertonut vireillä olevasta avioerostaan.

– Synnyinkaupunkini Helsinki kutsuu. Samalla kyse ei ole pelkästään pääkaupungista, eikä minusta, vaan Suomen tulevaisuudesta, Lepomäki kirjoitti sunnuntaina Facebook-sivuillaan.

Lepomäki kertoi Ilta-Sanomille, ettei hän kuitenkaan ole käytettävissä pormestariksi. Sen sijaan hän antoi tukensa Vartiaiselle.

– Helsingin piiri meillä kokoomuksessa tekee asiasta ratkaisun, mutta minä itse pidän Juhanaa yhtenä erinomaisena ehdokkaana.

– Hänellä on pitkä ja monipuolinen kokemus julkishallinnon johtotehtävistä. Hän on kulttuuri-ihmisiä ja hän on ollut kaupunginvaltuustossa.

Lepomäki kuvailee Vartiaista ”ennen kaikkea talousihmiseksi, joka tietää, että lähivuosien haasteet ovat julkisella sektorilla”.

– Kaikki, mitä tulee hyvinvointivaltion ja kuntatalouden pelastamiseen, niin Vartiaisella on kyky ja osaaminen tehdä vaikuttavia ratkaisuja.

Vartiainen sai nopeasti toisen tukijan Wille Rydmanista. Rydman on kokoomuksen kansanedustaja ja toiminut Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenenä vuodesta 2012 lähtien.

Rydman ilmoitti Facebook-sivuillaan tukevansa Vartiaisen valintaa pormestariehdokkaaksi. Samalla hän kertoi, ettei itse ole lähdössä tavoittelemaan Helsingin pormestariehdokkuutta.

– Uskon, että Juhanalla on näissä olosuhteissa minua paremmat edellytykset onnistua luotsaamaan kokoomusjoukkue vaalivoittoon Helsingissä huhtikuun vaaleissa, hän kirjoitti.

Aiemmassa kokoomuksen pormestariehdokkuusäänestyksessä Rydman oli kisannut Pihaa vastaan ja kerännyt lopulta peräti kolmasosan äänistä.

Siinä tapauksessa jos Vartiainen tulisi valituksi Helsingin pormestariksi, hänen tilalleen eduskuntaan nousisi kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Atte Kaleva.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?