Ano Turtiaiselle potkut perussuomalaisista

Kansanedustaja Ano Turtiainen on erotettu perussuomalaisista.

Kansanedustaja Ano Turtiainen eduskunnan täysistunnossa 17. helmikuuta 2021 Helsingissä.

27.2.2021 9:47 | Päivitetty 27.2.2021 10:40

Kansanedustaja Ano Turtiainen on erotettu perussuomalaisista. Perussuomalaisten puoluehallitus päätti asiasta perjantaina.

Turtiainen itse vahvisti tiedon erottamisestaan Facebookissa. Asiasta uutisoi aiemmin Iltalehti.

– Nyt olen puolueista vapaa ja eduskuntatyöni jatkuu normaalisti oman eduskuntaryhmäni kautta, niin kuin tähänkin saakka viimeisen vajaan vuoden aikana, Turtiainen kirjoitti Facebookissa.

Perussuomalaisista kommentoitiin Iltalehdelle erotuspäätöstä arviolla, jonka mukaan Turtiainen on vahingoittanut puoluetta.

Turtiainen erotettiin perussuomalaisten eduskuntaryhmästä jo viime kesänä. Tuo päätös tuli sen jälkeen, kun hän oli julkaissut Twitterissä kuvan, jossa pilkattiin poliisin kuoliaaksi tukahduttamaa yhdysvaltalaista George Floydia.

Turtiainen perusti tuolloin oman eduskuntaryhmän.

Juvalainen yrittäjä ja kunnanvaltuutettu Ano Turtiainen valittiin vuoden 2019 eduskuntavaaleissa kansanedustajaksi perussuomalaisten listoilta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?