Helsingin apulaispormestari: Peruskoulujen siirtäminen etäopetukseen on viimeinen keino – Perää sen sijaan keskustelua siitä, voidaanko aikuisia koskevia rajoituksia lisätä - Politiikka - Ilta-Sanomat

Helsingin apulaispormestari: Peruskoulujen siirtäminen etäopetukseen on viimeinen keino – Perää sen sijaan keskustelua siitä, voidaanko aikuisia koskevia rajoituksia lisätä

Suomessa on havaittu 17 muuntunutta koronavirustartuntaa. Virusmuunnosta esiintyy tällä hetkellä suhteellisesti yleisimmin lapsissa ja nuorissa.

Helsingin apulaispormestari Sanna Vesikansa (vihr).

4.1. 16:59

Helsingin sosiaali- ja terveystoimesta vastaavan apulaispormestarin Sanna Vesikansan (vihr) mukaan uutta Britanniassa ensimmäiseksi todettua koronavirusmuunnosta ja sen mahdollista leviämistä on tärkeää seurata tarkasti ja arvioida, tarvitaanko sen vuoksi uudenlaisia toimenpiteitä tai rajoituksia.

Hän toivoo, että esimerkiksi yksityiset toimijat ottaisivat nykyistä enemmän vastuuta siitä, että turvavälejä kyetään noudattamaan myös vaikkapa myymälöissä asioidessa.

– Alennusmyyntejä tai joulumyyntejä katsellessa Suomessa aika harvalla yksityisellä toimijalla on ollut asiakasmäärärajoituksia myymälöissä.

– Vapaaehtoisuuteen perustuen ja yrittäjien omasta aloitteesta toivoisin vastuullisuutta, jotta turvavälejä todella voidaan noudattaa. Esimerkiksi Alkon myymälöissä oli ennen joulua ja uutta vuotta asiakasmäärärajoitukset, Vesikansa sanoo.

Uutta koronaviruksen muunnosta esiintyy tällä hetkellä kuitenkin suhteellisesti yleisimmin lapsissa ja nuorissa, kertoo brittitutkimus. Muunnoksen osuus tartunnoista näyttäisi olevan erityisen suuri ikäryhmissä 0–9 ja 10–19, joissa muunnoksen aiheuttamia tartuntoja on noin 1,2-kertainen määrä tavallisen viruksen tartuntoihin verrattuna.

Vesikansan mukaan myös perusopetuksen siirtämistä etäopetukseen tulee toki arvioida. Hän kuitenkin muistuttaa, että tätä on pidetty viimeisenä keinona.

– Tätä pohdintaa on hyvä käydä etenkin, jos virusmuunnos on erityisen tarttuva, Vesikansa sanoo.

– Sillä on kuitenkin paljon kielteisiä vaikutuksia ja sen vuoksi siihen pitää olla erittäin hyvät perusteet.

Vesikansan mukaan mahdolliset rajoitukset pyritään kuitenkin toteuttamaan niin, että lasten ja nuorten elämä voisi jatkua mahdollisimman normaalina.

– Sen sijaan olisi hyvä keskustella siitä, onko vielä jotain aikuisia koskevia rajoituksia, mitä voitaisiin lisätä, hän kysyy.

– Kykenisimmekö me aikuiset joustamaan ja luopumaan jostain väliaikaisesti. Kuukausi tai kaksi lapsen elämässä on sen sijaan pitkä aika.

Uutta tartuttavampaa virusmuunnosta on löydetty jo useista Euroopan maista, myös Suomesta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi tänään maanantaina, että Suomessa on havaittu 17 muuntunutta koronavirustartuntaa. Tapaukset liittyvät pääosin Britanniassa tai muualla ulkomailla matkustukseen.

Esimerkiksi Norjassa maan hallitus on uuden muunnoksen leviämisen myötä kieltänyt alkoholin tarjoilun ravintoloilta ja baareilta tammikuun kahden ensimmäisen viikon ajaksi. Kaikki yli viiden hengen kokoontumiset on kielletty, kaikki kulttuuri- ja urheilutapahtumat perutaan ja yliopistot, korkea-, ammatti- ja peruskoulut sekä lukiot siirtyvät niin pitkälti etäopetukseen kuin mahdollista.

Uuden virusmuunnoksen on todettu tarttuvan ihmisestä toiseen selvästi herkemmin, mutta sen ei ole havaittu aiheuttavan enempää vakavia tautimuotoja kuin kantaviruksen.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä kokoontuu huomenna tiistaina aamusta keskustelemaan rajoitusten jatkosta sekä mahdollisista uusista rajoituksista.

Nykyiset rajoitukset ovat voimassa tämän viikon loppuun asti.

Ilta-Sanomat ei tavoittanut Helsingin pormestari Jan Vapaavuorta kommentoimaan rajoituksia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?