Keskustan Kurvinen: Haaviston käytös on ollut ylimielistä – ”Vilpitön anteeksipyyntö olisi vähintä, mitä voisi odottaa” - Politiikka - Ilta-Sanomat

Keskustan Kurvinen: Haaviston käytös on ollut ylimielistä – ”Vilpitön anteeksi­pyyntö olisi vähintä, mitä voisi odottaa”

Keskustan Antti Kurvinen muistuttaa, että viime kädessä pääministeri Sanna Marin vastaa siitä, että hänen ministerinsä toimivat aina lain mukaan.

15.12.2020 12:00 | Päivitetty 15.12.2020 12:46

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen mukaan vähintä, mitä ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) voisi nyt tehdä, olisi pyytää anteeksi toimintaansa.

– Meidän mielestämme ulkoministeri Haaviston käytös perustuslakivaliokunnan kannanoton jälkeen ei ollut sellaista, mitä häneltä olisi odotettu. Perustuslakivaliokunta totesi, että hän on rikkonut hallintolakia ja lakia ulkoasiainhallinnosta ja mielestämme hänen käytöksensä oli ylimielistä tämän ratkaisun jälkeen.

– Kaipa vilpitön anteeksipyyntö olisi vähintä, mitä voisi odottaa. Vähintä, Kurvinen sanoo.

Vihreiden toimintaa viime viikolla hän kuvailee ala-arvoiseksi.

– Instagram-kuvat, joista annetaan sellainen merkitys, että perustuslakivaliokunnan enemmistön kannalla ei ole merkitystä. Ne olivat sietämättömiä.

Haaviston luottamusäänestys oli sen sijaan keskustalle Kurvisen mukaan ”epämiellyttävä”.

Eduskuntaryhmä kuitenkin katsoi, että jos se olisi äänestänyt epäluottamusta, olisi se ollut käytännössä samalla epäluottamus hallitukselle.

– Se olisi tarkoittanut hallituksen kaatumista keskellä koronan toista aaltoa ja hallitusohjelman mitätöintiä. Emme halunneet sellaista ratkaisua tehdä.

Keskustan kansanedustaja Antti Kurvinen eduskunnan suullisella kyselytunnilla Helsingissä 10. joulukuuta 2020.

Kurvisen mukaan vihreiden tehtävä on nyt ”siivota omat nurkkansa”.

– Viime kädessä pääministeri Sanna Marin vastaa siitä, että hänen ministerinsä toimivat aina lain mukaan. Keskustan eduskuntaryhmä toivoo myös, että pääministeri myös kertoo ihan avoimesti, että tämä hallitus ei millään tavoin pyri horjuttamaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan toimintaa.

– Viime kädessä pääministerin pitää katsoa, minkälainen henkilö hänellä on ulkoministerinä, Kurvinen sanoo.

Hallituksen luottamus ei kovin suurelta nyt näytä, ryhmäjohtaja Antti Kurvinen?

– Ei se kovin vahvalta näytä. Tulimme siihen tulokseen, että kesken toista korona-aaltoa emme halua kaataa hallitusta. Hallitusohjelmassa on kaikki hyvät asiat: yrittäjyyttä, aluepolitiikkaa ja koulutukseen liittyvät asiat. Luottamus vihreisiin ei ole kovin kova, aika heikko on meidän ryhmällä, Kurvinen vastasi.

Koko hallitustaival on ollut aikamoista miekkailua vihreiden ja keskustan välillä. Kaataako seuraava kahina vihreiden kanssa hallituksen?

– En lähde ennustamaan. Toivon, että vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo viisikon jäsenenä korjaisi tämän tilanteen, palauttaisi ryhdin tekemiseen. Myös pääministeri Sanna Marinin (sd) tehtävä on viime kädessä huolehtia, että hallitus pysyy toimintakykyisenä ja uskottavana. Meidän tehtävämme ei ole vihreiden sotkujen siivoaminen. Vihreiden pitää omat sotkunsa siivota itse, ja viime kädessä kaikesta hallituksen tekemisestä vastaa pääministeri, Kurvinen totesi.

– Jos tänään olisimme äänestäneet ”ei”, se olisi tarkoittanut hallituksen kaatumista tai ainakin syvää hallituskriisiä. Meidän mielestämme siihen ei ole nyt varaa, kun tehohoitopaikat täyttyvät, ja sekoilut al-Holin ympärillä ja perustuslakivaliokunnassa vaarantavat hallitusohjelman, Kurvinen jatkoi.

Mitä Marinin pitäisi tehdä?

– Pääministerillä on vastuu hallituksen toiminnasta. Pääministerillä on vastuu myös siitä, että ei synny epäselvyyttä siitä, että kunnioittaako hallitus perustuslakivaliokuntaa ja suomalaista oikeusvaltiota. Vihreiden toiminta viime viikolla synnytti tällaisia epäilyksiä ja se on aivan sietämätöntä. Toivon, että ennen kaikkea vihreät ja toissijaisesti Marin laittavat tämän tilanteen kuntoon.

Keskustasta edustaja Hoskonen äänesti Haavistoa vastaan. Tuleeko Hoskoselle kapinoinnista seurauksia?

– En tässä vaiheessa lähde arvioimaan sitä millään tavalla, Kurvinen vastasi.

Keskustan kansanedustajista Hannu Hoskonen äänesti Haavistoa vastaan, ja keskusta jätti äänestyksen jälkeen kovasanaisen kannanoton Haaviston ja vihreiden toiminnasta.

Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk) oli ryhmäkokouksessa ehdottanut, että edustajilla olisi vapaat kädet Haavisto-äänestyksessä.

Keskusta kuitenkin päätti tukea hallitusta, ja myös Kärnä äänesti hallitusrintaman mukana, mutta jätti eriävän mielipiteensä eduskunnan pöytäkirjaan.

    Osion tuoreimmat

    Luitko jo nämä?