Näin Marin tilitti tuskastumistaan pääkaupunki­seutuun ja hallitus­kumppaneihin: ”Olen syvästi turhautunut” - Politiikka - Ilta-Sanomat

Näin Marin tilitti tuskastumistaan pääkaupunki­seutuun ja hallitus­kumppaneihin: ”Olen syvästi turhautunut”

IS sai haltuunsa Marinin ja kansliapäällikön tehtävän jättäneen Martti Hetemäen välistä kirjeenvaihtoa koronakriisin hoidosta.

Pääministeri Sanna Marin (sd) eduskunnassa torstaina.­

27.11.2020 20:26

Pääministeri Sanna Marin (sd) turhautui pääkaupunkiseudun päättäjien ja hallituskumppaneiden viivyttelyyn koronaviruksen torjunnassa, selviää IS:n näkemistä sähköposteista.

Asiasta kertoi ensin Yleisradio.

Yle sai tietopyynnöllä haltuunsa noin kuukausi sitten käytyä sähköpostikirjeenvaihtoa Marinin ja valtiovarainministeriön entisen kansliapäällikön Martti Hetemäen välillä. Myös IS sai saman kirjeenvaihdon tietopyynnöllä.

Marin toteaa viestissään olevansa ”syvästi turhautunut siihen, ettei tilanteen vakavuutta laajasti ymmärretä”.

– Hallituksen sisälläkin on vaikeuksia saada riittäviä toimia läpi eri puolueiden epäröinnistä johtuen. Alueilla on välineitä tehdä ennakoivia ja nopeita toimia, mutta rohkeutta puuttuu. Erityisesti kannan huolta pääkaupunkiseudun toimien vaatimattomuudesta.

Kirjeenvaihdon aloitti Hetemäki, joka oli syyskuussa jäänyt pois kansliapäällikön tehtävästä. Hän kertoi olevansa pahenevasta koronatilanteesta huolissaan.

Hetemäki suositteli hallitusta pohtimaan valmiuslain käyttöönottoa ja kertoi keskustelleensa asiasta oikeuskansleri Tuomas Pöystin kanssa sekä viestineensä asiasta myös valtiovarainministeri Matti Vanhaselle (kesk).

Marin vastasi pyytäneensä selvitystä valmiuslain käyttöönoton juridisista ulottuvuuksista. Hallitus käsitteli asiaa neuvottelussaan tämän viikon keskiviikkona.

Hetemäki on jatkanut koronaan liittyvää viestittelyä Marinille vielä marraskuussa.

Juttua päivitetty kello 21.33: IS on saanut saman kirjeenvaihdon tietopyynnöllä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?