Setä Arkadia: Presidenttipeliä käydään nykyään Helsingin kaupungintalolta – Suomen Pankin hautomo syrjäytetty! - Politiikka - Ilta-Sanomat

Setä Arkadia: Presidenttipeliä käydään nykyään Helsingin kaupungintalolta – Suomen Pankin hautomo syrjäytetty!

Presidenttipeli on siirtynyt vuosien varrella pikkuhiljaa Suomen Pankin taustahämäristä Helsingin kaupungintalolle, josta tuntuu saavan parempaa ja näkyvämpää julkisuutta. Siksi pormestarihommiinkin on tunkua, pohtii Setä Arkadia alias Timo Haapala, joka luo katsauksen myös Tampereen kunnallispolitiikkaan.

22.11. 9:00

Kuntavaalit ovat jo oven takana eli heti huhtikuussa, tarkemmin sanoen 18. 4. Kuukautta aikaisemmin 18. maaliskuuta pitäisi olla ehdokkaatkin selvillä.

Setä Arkadia ei ole ihan varma, järjestetäänkö kuntavaaleja muualla kuin Helsingissä, sillä koko maan, ellei maailman ja maapallon, mielenkiinto on keskittynyt siihen, kuka asettuu Helsingissä pormestariehdokkaaksi.

Revittely alkoi, kun Jan Vapaavuori (kok) ilmoitti, ettei jatka, ja Jussi Halla-aho (ps) ilmoitti paikalle pyrkivänsä. Nyt odotellaan ilmoituksia kokonaiselta leegiolta Paavo Väyrysestä (kesk) alkaen. Kokoomus on suurimassa liemessä, sillä se voi menettää suurimman puolueen asemansa vihreille, ellei esimerkiksi ex-pääministeri Alexander Stubb (kok) ala ehdokkaaksi. Stubbinkin pitäisi siirtää kirjat ennen 9. maaliskuuta Espoosta Helsinkiin, jolloin ehdokaslistat lyödään kiinni, jos pormestariehdokkaaksi aikoo.

Tilan säästämiseksi Setä A. ei käy koko ehdokasrimpsua läpi – sori siitä – vaan keskittyy ns. laajempaan näkymään.

Nimittäin siihen, että Helsinki City ja sen kaunis kaupungintalo Kauppatorin kupeessa on lunastamassa Suomen Pankin paikan suomalaisena (mahdollisena) presidenttihautomona. Presidentinvaalitkin ovat aivan nurkan takana eli vuonna 2024. Kolmen vuoden päästä tähän aikaan on jo täysi rähinä päällä.

 Suomen Pankin rooli ei ole entisensä.

Puolueiden ja erilaisten politiikan hämäräsakkien taustapalavereissa mietitään jo tykistön asemia. Helsingin kaupungintalo näyttää olevan nykyajassa oivallinen sihtauspaikka. Vapaavuorikin sai paikalta hyviä eväitä, ehkä jopa liikaakin. Pääkaupunkikeskeisyydellä on myös rajansa…

Suomen Pankin merkitys presidentinvaalien lähtölaukauspaikkana on samaan aikaan menettänyt merkitystään. Ennen vanhaan Suomen Pankkiin mentiin ”kasvamaan”, mutta eurojäsenyyden aikana EKP:n haarakonttoriksi muuttuneen pankin merkitys ei ole tässä suhteessa kuin varjo entisestä.

Viimeinen presidentti, joka tuli käytännössä Suomen Pankin kautta, oli Mauno Koivisto, mutta Ahti Karjalaista (kesk) ei puolestaan auttanut Suomen Pankki eikä mikään, kuten ei Kalevi Sorsaakaan (sd). Setä A. ei tietenkään mene kenenkään pään sisälle, mutta ex-pääjohtaja Erkki Liikaselta (sd) jäi Mäntyniemi haaveeksi. Seuraavaksi Suomen Pankista yrittänee ponnistaa nykyinen pääjohtaja Olli Rehn (kesk), joka jäi viime vaaleissa kepulaisen puliveivauksen jalkoihin, kun Juha Sipilä (kesk) ja Matti Vanhanen (kesk) sopivat Väyrysen pelossa Vanhasen ehdokkuudesta ennen kuin muut ehtivät kissaa sanoa.

Urho Kekkonenkin ehti olla Suomen Pankin johtokunnassa 1940-luvulla, ja keskuspankkimiehiä olivat myös Kyösti Kallio ja ennen muuta Risto Ryti, historian nippeleihin tarkemmin menemättä. Kokoomuksessa puolestaan Helsingillä on ollut aina suuri merkitys. Ylipormestari Raimo Ilaskivi (kok) esimerkiksi hakkasi mennen tullen kokoomuksen tuolloisen puheenjohtajan Pertti Salolaisen ja nousi presidenttiehdokkaaksi vuoden 1994 vaaleissa.

Muitakin näkymiä toki on: Eero Heinäluoma (sd) tähyilee europarlamentissa, Jutta Urpilainen (sd) EU-komissiossa, Esko Aho (kesk) Venäjän ja Amerikan pankkimaailmassa ja Seppo Kääriäinen (kesk) Kirmalla. Pekka Haavisto (vihr) odottelee eduskunnan tuomiota omasta ”operaatio korvestaan”.

Toki kuntavaaleihin käydään muuallakin. Mielenkiintoinen tilanne on Tampereella, jossa myös pääministeri Sanna Marin (sd) on ehdolla. Mansessa demaritoverit ovat täysissä riidoissa, ja puolue saattaa lähteä vaaleihin kahdella eri listalla. Demareiden valtuustoryhmä repesi viime keväänä, kun viisi toveria lähti ilmeisesti henkilökohtaisten riitojen takia kalppimaan emoryhmästä. Tilannetta on soviteltu ja sovitellaan taas ensi keskiviikkona, mutta esimerkiksi kunnallisjärjestön puheenjohtajalle Jyrki Koskiselle (sd) tai valtuustoryhmän pj:lle Pekka Salmelle (sd) kapinaviisikon paluu ei kuulemma käy. Sanna Marin on alkanut neuvoa muita Euroopan maita koronan hoidossa, mutta saattaisi olla syytä neuvoa myös oman kaupungin tovereita sovinnon tielle – sikäli kun aikaa riittää.

PS 1. Loppuun tietokilpailukysymys: Kuka mahtaa olla Thomas Blomqvist? Oikein vastanneille paljon kunniaa, tietäjän viitta ja hyvä mieli!

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?