Vaken tilalle perustettava Ilmastorahasto pyrkii ”maksimoimaan yhteiskunnallisen tuloksen” – alkupääoma 400 miljoonaa - Politiikka - Ilta-Sanomat

Vaken tilalle perustettava Ilmastorahasto pyrkii ”maksimoimaan yhteiskunnallisen tuloksen” – alkupääoma 400 miljoonaa

Kaksi kolmasosaa rahoitettavista kohteista pitää liittyä ilmastonmuutoksen torjuntaan ja yksi kolmasosa digitalisaatioon.

Työministeri Tuula Haataisen (sd) mukaan Ilmastorahasto tekee sijoituksia esimerkiksi kiertotalouteen, puhtaan teknologian ratkaisuihin sekä energiatehokkuuden kehittämiseen. Hallitus teki alun perin päätöksen Ilmastorahaston perustamisesta helmikuun ilmastokokouksessaan.­

27.10. 11:07

Valtion kehitysyhtiö Vaken tilalle perustetaan Ilmastorahasto Oy, joka tekee sijoituksia ilmasto- ja digihankkeisiin.

Joulukuussa toimintansa aloittavan Ilmastorahaston alkupääoma on 400 miljoonaa euroa, ja yhtiön toimintaa rahoitetaan energiayhtiö Nesteen omistuksista saaduilla osinkotuotoilla.

Valtiolla on ollut Vaken kautta Nesteestä 8,3 prosentin omistus, ja tämä omistus siirtyy Ilmastorahaston hallintaan.

Lähtökohtana on, että kaksi kolmasosaa rahoitettavista kohteista pitää liittyä ilmastonmuutoksen torjuntaan ja yksi kolmasosa digitalisaatioon.

– Tavoitteena on innovatiivisten ilmasto- ja digiratkaisujen edistäminen, jotka vähentävät kasvihuonekaasupäästöjä, tehostavat luonnonvarojen käyttöä ja edistävät tärkeää luonnon monimuotoisuutta. Lisäksi Ilmastorahasto voi rahoittaa muita digitaalisaatiohankkeita edellyttäen, että ne ovat ympäristövaikutuksiltaan vähintään neutraaleja ja että niillä voidaan saavuttaa muuta merkittävää yhteiskunnallista hyötyä, työministeri Tuula Haatainen (sd) kertoi etätiedotustilaisuudessa.

Ilmastorahasto voi käyttää rahoitusinstrumenteissaan valtiontukea esimerkiksi ottamalla kovempaa riskiä ja luopua osittain tai kokonaan voitoista. Tavoitteena on ”yhteiskunnallisen tuloksen maksimointi”.

IS tiedusteli Haataiselta, voiko tavoitteenasettelu johtaa löysään julkisen rahan jakamiseen.

– Ilmastorahasto Oy on erityistehtäväyhtiö, eikä sille aseteta voiton maksimointitavoitetta. Kohteiden toiminnan pitää olla silti kokonaisuutena kannattavaa, arvioinnissa käydään läpi, miten investoinnilla voidaan vauhdittaa hiilineutraalisuutta tai jopa hiilinegatiivisuutta, Haatainen vastasi.

Työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Petri Peltonen arvioi, että Ilmastorahastollaan on edessään suuri investointiaiheiden joukko, josta voidaan valita parhaat kohteet.

– En tunnista löysän rahankäytön riskiä, meillä tulee olemaan paljon hyviä hankkeita, joihin Ilmastorahasto ei kykene sijoittamaan, tämä varmasti herättää ymmärrettävääkin närää.

Ilmastorahasto saa käyttöönsä Vaken keräämän yli 200 investointiaihion kokonaisuuden: kohteet voivat olla yksityisten ja julkisten toimijoiden hankkeita.

Hallitus tukee ilmasto- ja digihankkeita myös EU:n elpymisvälineen kautta 0,9–1,2 miljardin euron edestä.

Peltosen mukaan Ilmastorahasto on EU-mekanismia ketterämpi toimija.

– EU:n elpymisväline on mittaluokaltaan suurempi, mutta hitaampi liikkeissään. Ilman muuta nämä kaksi sovitetaan huolella yhteen.

Ilmastorahastolle perustetaan hallitus, jossa on 3–7 jäsentä.

Hallituksen jäsenten palkkiot eivät ole vielä tiedossa. Työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Jyrki Orpana ennakoi, että ne tulevat olemaan vähintäänkin kohtuullisella tasolla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?