Setä Arkadia: Matti Vanhanen jää poliittiseen historiaan ennätysvelan alijäämä-Mattina - Politiikka - Ilta-Sanomat

Setä Arkadia: Matti Vanhanen jää poliittiseen historiaan ennätysvelan alijäämä-Mattina

Kun Matti Vanhanen aloitti valtiovarainministerinä Katri Kulmunin jälkeen, hänestä muokattiin politiikan MacGyveriä, joka panee purukumipakkauksella maan talouden kuntoon. Odotetut työllisyysesitykset lykättiin kuitenkin kaukaisuuteen, ja Vanhasesta kuoriutui SE-tason alijäämä-Matti, pohdiskelee Setä Arkadia alias Timo Haapala.

20.9.2020 9:00

Politiikan syksyn tärkein tapahtuma eli budjettiriihi on takana. Hallitus ei kaatunut, kun valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk), tuo antelias kapellimestari, taikoi hatustaan niin paljon velkarahaa, että sillä mennään ainakin vuosi eteenpäin koronasta huolimatta että heilahtaa.

Kaikki saivat jotakin: keskusta sai runnottua työsuhdepolkupyörille armollisen verovapauden ja vihreät palautti yöjunavuoron Kainuuseen. Vai miten päin se menikään?

Joka tapauksessa hyvään suuntaan poljetaan polkupyörärintamalla. Juha Sipilän (kesk) hallituksen liikenneministeri Anne Berner (kesk) yritti junailla sähköpolkupyörien ostajille valtionapua. Esimerkiksi joku satunnainen kirmalainen maalaismies, kuten esimerkiksi valtiotieteiden tohtori, ministeri Seppo Kääriäinen, olisi voinut Bernerin (lausutaan Perneri) elektronisella munamankelilla hakea nisujauhoja Iisalmen Osuuskaupasta, mutta valitettavasti hanke meni myttyyn.

Mutta nyt tulee verovapaus työsuhdepolkupyörille. On sekin jotain, kun hallituksen varsinaiset työllisyystavoitteet venytettiin vuosikymmenen, ei sentään vuosisadan, loppuun ja ay-ylähuoneen lordien siunattavaksi. Keskustan kenttäväkeä, joka pitää oma ministerijoukkoa hiukan viher­vasemmiston apupuolueena, sentään lohdutettiin lämmitysöljyn hinnan nostolla ja turveveron kaksinkertaistamisella. Investointeja odottava teollisuusväki ja yrittäjät kuuntelivat yt-ilmoitusten lomassa papukaijamaista säkätystä jo moneen kertaan kerrotusta sähköveron tiputtamisesta EU:n minimitasolle.

Matti Vanhasesta piti pari sanaa todeta. Ei ihme, että Sanna Marinin (sd) hallituksen naisministerit katsoivat Säätytalon on portailla anteliasta alijäämä-Mattia kuin Mars-jumalaa, kun tämä kehua retosteli tv-uutisille, että sai alijäämää vielä muutamassa viikossa nelisen miljardia lisää ja koko velkapotin 10,8 miljardiin. Olletikin, kun pohjilla on vielä tämän vuoden vajaan parikymmenen miljardin velkaläjä. Mutta kukapa mies ei heltyisi viiden naispuheenjohtajan lämpimässä ristitulessa?

Kun Vanhanen nousi kesällä Katri Kulmunin (kesk) jälkeen valtiovarainministeriksi, kepulaiset tekivät hänestä jonkin sortin politiikan ihmemies MacGyverin, joka voi purukumipakkauksen tinapaperilla panna valtiontalouden ja kuntoon. Sana ”valtiomies” mainittiin. Myös Sdp oli tyytyväinen Vanhasen valintaan, mitä ei sovi ihmetellä. Syntyi käsitys, että Matti ottaa ohjakset käsiinsä, tiukasti.

Mutta katsotaanpa. Vanhanen on kyllä kaksinkertainen pääministeri, kun hän pääsi sattumalta Anneli Jäätteenmäen (kesk) eron myötä 2003 ykköspaikalle ja harvinaisesti venyi pitämään kepun pääministeripuolueena vielä 2007 vaalien jälkeen.

Mutta siitä alkoi keskustan alamäki vaalirahakohuineen jne. Joulun alla 2009 Vanhanen ilmoitti jättävänsä jalkakipuihin vedoten hommat muille, ja Mari Kiviniemi (kesk) veti Vanhaselta perimänsä keskustan konkurssipesän puheenjohtaja-pääministerinä rökälemäiseen 16 paikan tappioon ja 15,8 prosentin kannatukseen, mistä kepun alamäen katsotaan alkaneen. Juha Sipilä (kesk) teki hetkellisen poikkeaman, minkä jälkeen luisu on jatkunut. Presidentinvaaleissa Vanhanen otti pataan 2006, ja viimeksi hän hävisi jopa Paavo Väyryselle. Viime eduskuntavaaleissa Vanhasen äänimäärä tippui edellisvaalien 11 304:stä 5 265:een.

Mitä velkaan tulee, Vanhanen ei ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Finanssikriisin jälkeen vuodelle 2010 Vanhasen hallitus otti valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok) budjetissa peräti 13 miljardia lainaa. Katainen ja Vanhanen taitavatkin olla valtiontalouden kallein parivaljakko.

Mutta kun Matti on tehtävänsä tehnyt, Matti saa mennä? Vanhanen ei ole ehdolla seuraavissa vaaleissa. Kepulta olisi hasardipeliä antaa Vanhasen heilua puolueen tärkeimmällä ministeripaikalla, ellei tarkoitus ole sysätä hänelle läpinäkyvästi kaikki vastuu nykymenosta. Kepussa kuiskitaan, että uusi puheenjohtaja Annika Saarikko ottaakin Vanhasen paikan vuodenvaihteessa. Siihen liittyvästä ministerikierrätyksestä saadaan sitten yksi uusi sotku äimisteltäväksi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?