Hallituksen ilmastoasiantuntija varoittaa ”karhunpalveluksesta” turpeen alasajossa – ehdottaa veroa biomassalle - Politiikka - Ilta-Sanomat

Hallituksen ilmastoasiantuntija varoittaa ”karhunpalveluksesta” turpeen alasajossa – ehdottaa veroa biomassalle

Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr) ei ottanut kantaa ehdotukseen. Turvetta korvaavista energianlähteistä Mikkonen mainitsi hukkalämmön.

Ilmastopaneelin puheenjohtajan Markku Ollikaisen mukaan ”ilmastokestävää”, metsäteollisuuden tai hakkuiden tähteinä syntyvää biomassaa on rajallinen määrä, eikä sitä riitä kivihiilen ja turpeen korvaamiseen.

17.9.2020 15:10

Hallitus päätti budjettiriihessä lähes kaksinkertaistaa turpeen verotuksen osana lämmityspolttoaineille asetettuja 105 miljoonan euron veronkiristyksiä.

Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr) sanoi tiedotustilaisuudessa torstaina, että turpeen verotus on korkeammalla tasolla kuin koskaan ennen.

Hallituksen tavoitteena on vähintään puolittaa turpeen energiakäyttö vuoteen 2030 mennessä. Riihessä päätettiin lattiahintamekanismista, jonka on tarkoitus ohjata tarvittaessa kansallisen veron kautta turpeen käyttöä lämpölaitoksissa niin, että tavoite varmasti toteutuu.

Hallituksen asettaman Ilmastopaneelin hiilineutraaliuslaskelmassa turpeen käyttö loppuu kokonaan vuonna 2035.

Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen sanoi tiedotustilaisuudessa, että edellisen hallituksen tekemän kivihiilen alasajopäätöksen ja tuoreen turvepäätöksen myötä Suomen päästöt voivat vähentyä lähes 14 miljoonaa tonnia.

Ollikainen korosti, ettei turvetta ja kivihiiltä pidä korvata yhä edullisemmaksi käyvällä biomassalla.

– Kaikkein suurin karhunpalvelus tehtäisiin, jos suuret kaupungit, vaikka Helsinki, käyttäisivät biomassaa. Helsinki käyttää kivihiiltä, mutta Oulu käyttää paljon turvetta. Jos Oulu siirtyisi laajamittaiseen biomassan käyttöön, biomassan käyttö jakautuisi aika huolestuttavalla tavalla. Sen takia hallituksen kannattaisi harkita, että otettaisiin käyttöön biomassalle asetettu vero, jos meillä on suuren luokan polttolaitos, joka laittaa pääpolttoaineeksi biomassan, Ollikainen ehdotti.

Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen (vihr) mukaan hallitus käytti budjettiriihen ilmastopäätöksissä sekä keppiä että porkkanaa. Mikkosen vieressä Markku Ollikainen.

Mikkonen ei ottanut kantaa Ollikaisen ehdotukseen. Turvetta korvaavista energianlähteistä Mikkonen mainitsi hukkalämmön.

– Meillä on eri puolilla maata erilaisia tilanteita. Meillä on joitakin paikkakuntia, joissa voidaan hyödyntää hyvinkin vahvasti esimerkiksi hukkalämpöä, ja toisilla paikkakunnilla täytyy löytää toisenlaisia ratkaisuja. Ala on jo itse lähtenyt kehittämään uusia ratkaisuja, esimerkiksi Vantaan Energia on päättänyt luopua turpeesta ja löytänyt uuden ratkaisun. Meillä on päätös siitä, että oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta tuetaan turvetta korvaavia investointeja, Mikkonen sanoi.

Mikkosen mukaan turpeesta eroon pääseminen on tärkeätä myös sen takia, että energiaturpeen kaivuu aiheuttaa maaperäpäästöjä ja turpeen vesistövaikutukset ovat merkittäviä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?