Kokoomuksen varapuheenjohtajiksi tiukassa äänestyksessä Häkkänen, Lepomäki ja Ikonen – Orpo: ”Me kaadetaan se hallitus” - Politiikka - Ilta-Sanomat

Kokoomuksen varapuheenjohtajiksi tiukassa äänestyksessä Häkkänen, Lepomäki ja Ikonen – Orpo: ”Me kaadetaan se hallitus”

Äänestystulos oli yllättävän tiukka. Antti Häkkänen sai yhteensä 539,8; Lepomäki 527,2 ja Ikonen 454 ääntä.

6.9.2020 13:38

Kokoomuksen Porin puoluekokous valitsi tänään sunnuntaina ensimmäiseksi varapuheenjohtajakseen Antti Häkkäsen. Toinen varapuheenjohtaja on Elina Lepomäki ja kolmas varapuheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen.

Asia ratkesi varapuheenjohtajavaalien ensimmäisellä kierroksella.

Häkkänen aloittaa samalla jo kolmannen peräkkäisen kaksivuotisen kautensa puolueen puheenjohtajana. Hän valittiin ensimmäistä kertaa kokoomuksen varapuheenjohtajaksi vuonna 2016.

Antti Häkkänen.

Äänestystulos oli kuitenkin yllättävän tiukka. Häkkänen sai yhteensä 539,8; Lepomäki 527,2 ja Ikonen 454 ääntä.

Vaaleissa ilman varapuheenjohtajan paikkaa jäänyt Talvitie sai äänistä 379,2.

Lepomäki kiitti vaalituloksen ratkettua silmin nähden liikuttuneena puolueväkeä mahdollisuuden antamisesta.

Elina Lepomäki.

– Otetaan se kuntavaalivoitto sieltä pois. Mutta lähivuosina, kun ollaan kaadettu hallitus ja järjestetty ennenaikaiset vaalit ja haettu sitä kautta pääministeriasema. Me tehdään tätä isänmaan ja ihmisten takia.

Myös Häkkäsen mukaan kokoomus lähtee Porin puoluekokouksesta kohti kuntavaalien ykköspaikkaa.

Myös puolueen puheenjohtajaksi kolmannelle jatkokaudelle eilen lauantaina valittu Petteri Orpo huudatti kokoomusväkeä vaalien jälkeen.

– Meitä ei pysäytä kukaan. Me kaadetaan se hallitus ja pidetään ne vaalit ja voitetaan ne vaalit.

Mäntyharjulta kotoisin oleva oikeustieteen maisteri Antti Häkkänen jatkaa kokoomuksen varapuheenjohtajana jo kolmannella kaudellaan. Hänet valittiin eduskuntaan Kaakkois-Suomen vaalipiiristä ensimmäisen kerran vuonna 2015. Häkkänen toimi Juha Sipilän (kesk) hallituksessa oikeusministerinä vuosina 2017-2019.

Kolmannen kauden kansanedustaja Elina Lepomäki valittiin eduskuntaan Uudenmaan vaalipiiristä ensimmäisen kerran vuonna 2014. Hän on aikaisemmin toiminut muun muassa ajatuspaja Liberan tutkimusjohtajana. Lepomäki on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri.

Anna-Kaisa Ikonen.

Tamperelainen ensimmäisen kauden kansanedustaja Anna-Kaisa Ikonen toimi Tampereen pormestarina vuosina 2013–2017 ja apulaispormestarina vuosina 2009–2011. Ikonen on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden tohtori. Ikonen on toiminut myös kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkusen valtiosihteerinä ja kokoomuksen ministeriryhmän valtiosihteerinä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?