Vastavalittu Saarikko Kulmunin sanoista: ”Ymmärrän hyvin, mitä hän sillä tarkoitti” - Politiikka - Ilta-Sanomat

Vastavalittu Saarikko Kulmunin sanoista: ”Ymmärrän hyvin, mitä hän sillä tarkoitti”

Annika Saarikko sanoi käyvänsä keskustelut Katri Kulmunin tulevasta asemasta puolueessa kahden, kun tämä on siihen valmis.

5.9.2020 19:45

Keskustan puheenjohtajaksi suoraan ensimmäisellä kierroksella valittu Annika Saarikko ei heti voittonsa jälkeen lähtenyt erittelemään, mihin tehtävään Katri Kulmuni voisi tappionsa jälkeen päätyä keskustassa.

– Keskustelut Katrin asemasta haluan käydä ensin tietenkin kahden hänen kanssaan. Kiitospuheessani sanoin, että häntä tarvitaan.

Saarikko alleviivasi, että keskustan kaltaiseen kansanliikkeeseen kuuluvat erilaiset väännöt.

– Haluan sanoa, että ehkä tämä vaali syntyi, koska keskusta ei myöskään ennen sitä ollut yhtenäinen. Se on osa keskustan perusolemusta. Me olemme keskusteleva kansanliike.

Saarikko arvioi keskustan yhtenäisyyttä puheenjohtajavaalin jälkeen ISTV:n studiossa. Saarikko oli hyvin otettu siitä, että sai vaalissa suuren luottamuksen keskustaväeltä.

Saarikko valittiin puheenjohtajaksi äänestyksen ensimmäisellä kierroksella keskustan puoluekokouksessa Oulussa. Hän sai 1 157 ääntä, kun toiseksi tullut Katri Kulmuni keräsi 773 ääntä.

– Asetelma oli tietenkin hyvin poikkeuksellinen monin tavoin. Sanoin kiitospuheessani, että nyt on annettava tunteille sijaa. Täällä on sekä ilon että pettymyksen kyyneleitä. Se muistuttaa toivottavasti kaikkia suomalaisia siitä, että politiikka on paitsi asioiden hoitoa myös ihmisten yhteistyötä ja tunnelmaa.

Saarikko sanoi suoraan keskustan tarvitsevan yhtenäisyyden saavuttamiseen aikaa puheenjohtajakisan jälkeen.

– Se tapahtuu pienillä teoilla, mutta ennen kaikkea vuorovaikutuksella ja sen ymmärtämistä, että ei kaikesta tarvitsekaan olla yhtä mieltä.

Saarikko ja Kulmuni ehtivät vaalin jälkeen vaihtaa muutaman sanan, Saarikko kertoo. Saarikon mukaan Kulmuni muistutti häntä siitä, että puheenjohtajan paikka on tuulinen.

– Ymmärrän hyvin, mitä hän sillä tarkoitti varmasti koko sydänalaansa myöten. Nämä sanat tulen muistamaan.

Annika Saarikko kukitettiin Oulun puoluekokouksessa keskustan puheenjohtajaksi.­

Saarikko sai puoluekokoukselta vahvan mandaatin. Tuore puheenjohtaja painotti keskustan sitoutuvan hänen johdollaan hallitusyhteistyöhön. Koronan ohella nyt pitää hoitaa taloutta ja työllisyyttä. Saarikko on hallituksen ministeri toisin kuin Kulmuni ja arvioi sen helpottavan hallitusyhteistyötä.

– Ajattelen, että hallituksen ministerinä on helpompaa käydä ihan niitä arkisia asioita, mitä hallituksen työhön liittyy.

Saarikon mukaan keskusta tulee olemaan hallituksessa kokonsa vahvuinen.

– Edustamme tässä hallituspohjassa ei-vasemmistolaista Suomea, jolle esimerkiksi tänä yrittäjän päivänä yritteliäisyys ja suomalainen työpaikkojen turvaaminen on avainasia.

Saarikko sanoi juhlivansa koronan asettamissa puitteissa.

– Hirmuisesti olisi tehnyt mieli halata. Luulen, että terveysturvallisella tavalla nostamme malja jossain ja iloitaan siitä, että se luottamus, jonka sain vetää nöyräksi.

Kiitospuheessaan hän sanoi paistavansa huomenna voiton kunniaksi vohvelit poikiensa Aarnin ja Kaarlon kanssa.

Entä kuinka kauan Matti Vanhanen jatkaa valtiovarainministerinä? Saarikko sanoi aiemmin, että hänen puolestaan Vanhanen saa jatkaa niin pitkään kuin haluaa.

Vanhanen on jo kolmas keskustalainen valtiovarainministeri tällä hallituskaudella ja nauttii sekä keskustalaisten, hallituskumppaneiden että muiden suomalaisten arvostusta, Saarikko toteaa.

– Miksi vain omaa johtajuuttani pönkittääkseni ryhtyisin tehtävään, josta katson, että hän on erinomainen sitä hoitamaan?

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?