Kulmuni kritisoi pamfletissaan EU:n elvytyspakettia – on silti hyväksyttämässä puoluekokouksella pakettia puoltavan kannanoton - Politiikka - Ilta-Sanomat

Kulmuni kritisoi pamfletissaan EU:n elvytys­pakettia – on silti hyväksyttämässä puolue­kokouksella pakettia puoltavan kannanoton

Keskustan puoluekokoukselle tehtävän esityksen mukaan Euroopan laajuinen elvytys on perusteltua.

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni sanoo, että ”koronaviruksesta syntynyt yhteinen eurooppalainen elvytyspaketti ei ole talouspoliittisin syin tehty, vaan lääketieteellisin perustein rakennettu”.

27.8.2020 16:44

Jatkokautta keskustan puheenjohtajana hakeva Katri Kulmuni on peräänkuuluttanut laajaa kansalaiskeskustelua liittovaltiokehityksestä, yhteisistä vastuista ja yhteisestä finanssipolitiikasta reilun viikon päässä pidettävässä Oulun puoluekokouksessa.

Kampanjapamfletissaan Kulmuni vihjaa, että elvytyspaketista on annettu maksupuolella olevissa maissa, kuten Suomessa, vääränlainen kuva. Kulmuni viittaa ranskalaislehtiin, joissa korostuu Kulmunin mukaan näkemys, että on luotu ennakkotapaus, jota on hyvä noudattaa jatkossakin.

– Kun yhteisen EU-lainan este on kerran poistettu, yhteisvelkaa on jatkossa helpompi ehdottaa. Juuri tästä olen äärimmäisen huolissani, Kulmuni kirjoittaa pamfletissaan.

EU:n elvytyspaketti on herättänyt laajemminkin kritiikkiä ja kipuilua keskustan piirissä. Esimerkiksi europarlamentaarikko Mauri Pekkarinen on kutsunut pakettia ”tolkuttomaksi”.

Kulmunin ja muiden keskustalaisten kritiikistä huolimatta keskustan puoluehallitus, jota Kulmuni johtaa, on valmistellut keskustan puoluekokoukselle kannanoton, jossa todetaan, että ”Euroopan laajuinen elvytys tässä tilanteessa on perusteltua”.

Kannanotossa linjataan myös, ettei keskusta näe tarvetta EU:n perussopimusten avaamiselle paketin vuoksi. Kannanoton mukaan keskusta haluaa kehittää Euroopan unionia ja euroaluetta taloudellisen itsenäisyyden vastuun kautta, jolloin jokainen maa vastaa itse omista veloistaan.

Katri Kulmuni, ajatko kaksilla raiteilla, kun olet hyväksyttämässä puoluekokouksella pakettia puoltavaa kannanottoa, vaikka kritisoit pakettia puheenjohtajaehdokkaana? Toimiiko puoluekokous asiassa vain kumileimasimena?

– Puoluekokouksen kannanotto on nimenomaan Euroopan unionin tulevaa talouspolitiikkaa viitoittava. Keskustassa jäsenet käyttävät korkeinta päätäntävaltaa, ja puoluekokoukselle on valmisteltu asiakirjoja, jotka puoluekokous käsittelee. Keskusta ei kannata liittovaltiota, ei yhteistä velkaa, ei velkojen sosialisointia maiden kesken. Tämä on se meidän linja. Hallitus on toki sitoutunut tähän elvytyspakettiin, kuten jokainen Euroopan unionin jäsenmaa.

Näetkö ristiriitaa siinä, että kritisoit pakettia nyt, vaikka olet ollut ministerinä hyväksymässä ratkaisua?

– Eduskuntahan sen asian käsittelee ja hyväksyy, keskusta tekee hallituksessa hallitusyhteistyötä. Sitä, mitä tapahtuu tulevaisuudessa Euroopan talouspolitiikan suhteen, ei viitoita koronakriisi, vaan eurooppalainen kansalaiskeskustelu, jota myös me peräänkuulutamme kannanotossa.

Onko mahdollista, että keskustan kanta olisi paketin suhteen kielteinen, vaikka hallitus on sen poliittisesti siunannut?

– Keskustan puoluekokoukselle esitetään kannanottoa EU:n tulevaa talouspoliittista keskustelua ajatellen, ja kokous keskustelee, miltä osin he haluavat kannanottoa muokata. Minä en ole ennustaja.

Kulmunin pahin kilpakumppani, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko on pitänyt EU:n elvytyspakettia perusteltuna ”kertaluonteisena” ratkaisuna.

Suomi on saamassa EU:n elvytyspaketista kolmen vuoden aikana 3,2 miljardia euroa. Suomi vastaavasti maksaa elvytyspakettiin maksuja 6,6 miljardia euroa vuosina 2021–2058. Suomen kokonaisvastuut yhteisellä lainalla rahoitettavasta 750 miljardin paketista ovat 13 miljardia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?