Marin lähetti IS:n haastattelussa terveiset hallituksesta lähdöllä uhkailleille kumppaneille: ”Asioita viedään eteen­päin juuri niin kuin yhdessä on sovittu”

Sdp:n tuore puheenjohtaja ei aio muuttaa puoluetta radikaalisti ja varautuu pääministerinä haasteelliseen syksyyn.

23.8.2020 16:44

Sdp:n uusi puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin myöntää hallituksella olevan edessä haasteellinen syksy.

Koronatartunnat nostavat jälleen päätään ja syksy voi tautitilanteen vuoksi olla kovinkin hankala.

– Emme kuitenkaan enää voi joutua sellaiseen kevään tilanteessa, että ainoa hallituksen pöydällä oleva asia on korona ja sen aiheuttamat toimet. Meidän pitää pystyä viemään myös hallitusohjelmaa eteenpäin, Marin sanoi IS:n haastattelussa.

Talous- ja työllisyyskysymysten ratkominen ja ilmastotoimet ovat edessä hallituksen budjettiriihessä. Haasteita riittää myös kuntataloudessa ja järjestöissä veikkausvoittovarojen alenemisen myötä, Marin listasi.

Pääministeri painotti hallituksensa olevan valmis vastaamaan syksyn haasteisiin, vaikka vihreät ovat pitkin kesää puheenjohtajansa Maria Ohisalon suulla uhkaillut hallituksesta lähdöllä, jos hallitusohjelman ilmastotoimissa ei edetä syksyn budjettiriihessä.

Keskusta kipuilee talous- ja työllisyyspolitiikan hitauden ja EU:n elvytyspaketin vuoksi, mutta on viime aikoina korostanut sitoutumistaan hallitusyhteistyöhön. Keskustan suuntaa määrittävä puoluekokous on edessä syyskuun alussa.

– Itse ajattelen niin, että hallitusohjelma toteutetaan kokonaisuudessaan ja kaikista sen osista pidetään kiinni. Haluan lähettää hallituskumppaneille sellaisen luottamuksen viestin, että näitä asioita viedään eteenpäin juuri niin kuin yhdessä on sovittukin, Marin vastasi kysymykseen vihreiden uhkailusta ja keskusta kipuilusta.

Sdp:n puoluekokous on sujunut varsin yksituumaisena ja hyvähenkisenä. Sitä on siivittänyt vankka aseman mielipidemittausten ykköspuolueena. Sdp:n kannatus on noussut Marinin tultua pääministeriksi reippaasti.

Kannatusnousun syynä on pidetty Marinin jämäkkään esiintymistä koronakriisissä. Poikkeuksellinen aika on kerännyt ihmisiä yhteen johtajiensa taakse. Marin on valmistautunut siihen, että jonain päivänä käyrä kääntyy toiseenkin suuntaan.

– Suhtaudun politiikkaan niin, että se mikä menee ylös, se todennäköisesti jossakin vaiheessa tulee myös alas. Olemme tottuneet näkemään aika voimakkaitakin heilahteluja puolueiden kannatuksessa. Ei kannata keskittyä suosiolukuihin, vaan niihin asioihin, jotka ovat merkityksellisiä ja tärkeitä suomalaisille ihmisille.

Marin painotti Tampereella moneen kertaan Sdp:n tekemän ohjelmatyön merkitystä itselleen ja puolueelle. Hän lupasi jo aiemmin päivällä, että Antti Rinteen kaudella aloitettu ohjelmatyö jatkuu hänen kaudellaan entistä vahvempana.

– Aidosti on niin, että kun 2007 lähdin puolueeseen niin tämä uudistus- ja ohjelmatyö on ollut juuri sellaista, mitä halusinkin päästä tekemään. Asetetaan kunnianhimoisia ja rohkeita tavoitteita, joille luodaan polku toteutumiseen. Emme ole politiikassa itsemme, asemiemme tai vallan takia vaan koska haluamme muuttaa maailmaa ja yhteiskuntaa.

Marin pitää varsinaisen linjapuheensa maanantaina kokouksen lopuksi. Hän ei lähtenyt sen linjauksia vielä sunnuntaina avaamaan. Tuore puheenjohtaja sanoi tiedostustilaisuudessa kuitenkin, ettei hän tule muuttamaan Sdp:tä radikaalisti.

– Itselläni ei ole suunnitelmissa mitään radikaalia muutosta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?