Ministeriksi palannut Saarikko lupaa tilkitä Veikkauksen huvenneista voitoista edunsaajien tuloihin syntyneen loven - Politiikka - Ilta-Sanomat

Ministeriksi palannut Saarikko lupaa tilkitä Veikkauksen huvenneista voitoista edunsaajien tuloihin syntyneen loven

Saarikon mukaan vajaus on opetus- ja kulttuuriministeriön alalla noin 140 miljoonaa euroa.

Tiede- ja kulttuuriministeriksi nimitettiin torstaina kansanedustaja Annika Saarikko.­

6.8. 20:45

Tiede- ja kulttuuriministeriksi torstaina palannut Annika Saarikko (kesk) lupaa vastuuministerinä tilkitä huvenneista veikkausvoittovaroista edunsaajille kuten kulttuurille, urheilulle ja tieteelle koituneen menetyksen tavalla tai toisella.

Saarikon mukaan vajaus on noin 140 miljoonaa euroa opetus- ja kulttuuriministeriön alalla ja asiaa käsitellään budjettiriihessä syyskuun puolivälissä.

– Koko vastuualue, joka tiede- ja kulttuuriministerille kuuluu elää ja hengittää merkittävältä osaltaan veikkausvoittovaroin, hän sanoi ensimmäisessä tiedotustilaisuudessaan ministerinä.

Saarikon mielestä akuutti koronan vuoksi syntynyt tilanne pitää kyetä ratkaisemaan, koska käytännössä liki koko suomalainen kulttuurikenttä elää tämän rahoitusmallin kautta. Ilman koronaakin tuotot ovat kuitenkin hupenemassa, kun rahapelihaittoja pyritään ehkäisemään.

– Ratkaistava onkin myös, miten me tulevaisuudessa haluamme Veikkauksen nähdä. Tästä hallitusohjelmassa on selkeä kirjaus, että nykyinen rahapelijärjestelmä saa puollon tältä hallitukselta.

Hän sanoo kääntävänsä katseensa vahvasti sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) suuntaan, koska arpajaislain toinen vaihe odottaa tulemistaan. Saarikon mielestä laissa pystyttäisiin edistämään asioita, jotka lisäisivät Veikkauksen toimintaedellytyksiä yhtiönä.

– Samantyyppiset katseet suuntaan omistajaohjausministerin suuntaan: mitä voidaan tehdä vauhdittaaksemme peliyhtiön dynaamisuutta ja menestystä vastuullisella tavalla, niin että 140 miljoonan euron ja kokonaisuudessaan vielä isomman aukon paikkaa voitaisiin täyttää muutenkin kuin velkarahalla ja osana budjetin peruspäätöksen tekoa.

Isot yleisötilaisuudet uudestaan luupin alle

Saarikon pohdittavaksi tulee lähiaikoina myös isojen yleisötilaisuuksien kohtalo, jos pelätty koronan toinen aalto tulee. Tällä hetkellä sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa voidaan järjestää yli 500 henkilön yleisötilaisuuksia sillä edellytyksellä, että niiden turvallisuus voidaan varmistaa. Saarikko ei sulje pois sitä, etteikö rajoituksiin jouduttaisi palaamaan.

– Lähtökohtani on vahvasti terveys ja turvallisuus edellä siitä huolimatta, että mahdolliset päätökset olisivat toimialalleni erittäin kipeitä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?