Kommentti: Saako Katri Kulmuni rauhaa edes juhannukseksi? - Politiikka - Ilta-Sanomat

Kommentti: Saako Katri Kulmuni rauhaa edes juhannukseksi?

Julkaistu: 17.6. 10:08

Kesätauko voisi tulla paikkaansa keskustan puheenjohtajana puolustavalle Katri Kulmunille tarpeeseen, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.

Katri Kulmuni käy omituista ottelua paikastaan keskustan puheenjohtajana. Yhtään vastaehdokasta ei ole, mutta silti kamppailussa on jotain epätoivoista.

Uudessa HS-gallupissa keskustan kannatus on 12,4 prosenttia. Muutama vuosi sitten tämä olisi ollut katastrofi, mutta nyt vain parempi kuin Ylen mittauksen 10,7 prosenttia pari viikkoa sitten.

Syöksy myös HS-gallupista olisi ollut kiusallista Kulmunille. Työ- ja elinkeinoministeriön tarkastuksessa suositeltiin tiistaina jatkotoimia Kulmunin esiintymiskoulutusjupakassa. Myös poliisi selvittää onko asiassa syytä epäillä rikosta.

Vaikka varsinaisia seurauksia Kulmunille itselleen ei tulisi, uutisia tulee, eivätkä ne ole hänen kannaltaan hyviä.

Keskustan johtoon haluavia hillitsee lähinnä se, että suosittu Annika Saarikko ei ole vieläkään kertonut lähteekö kisaan. Jos lähtee, muiden haastajien on turha vaivaantua.

Keskustan ongelmat ovat syvemmällä kuin puheenjohtajan nimessä. Maaseudun tulevaisuudessa entinen puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki sanoi, että keskustan on turha syyttää ongelmistaan myöskään muita puolueita. Jäätteenmäen mukaan keskustan viesti on kyllä mennyt perille, mutta se ei ”herätä luottamusta, toivoa eikä innostusta”

Kestävyys koetuksella

HS-gallupissa Sdp oli ykkönen 21,9 prosentilla. Puolueen kannatus ei kuitenkaan kasvanut enää.

Vaikuttaa siltä, että noin 22 prosenttia on yläraja, mihin yksikään puolue nyky-Suomessa voi kannatuksessaan päästä. Sdp on saattanut jo nauttia pääministerikautensa kovimmista kannatuslukemista.

Suurista oppositiopuolueista kokoomus kasvoi vähän ja perussuomalaiset menetti vähän.

Perussuomalaisia on viime viikkona vaivannut kaksi skandaalia: kansanedustaja Ano Turtiaisen George Floyd -twiitti ja puolueen ajatuspajan julkaisema kohukirja.

Kummankin osalta on toimittu perussuomalaisittain epätyypillisesti. Turtiainen erotettiin eduskuntaryhmästä ja hän näyttää olevan suivaantuneena matkalla ulos koko puolueesta. Kohukirjan osalta puheenjohtaja Jussi Halla-aho myönsi nöyrästi virheitä tehdyn.

Tähän voi olla kaksi syytä. Perussuomalaiset elättelee yhä toivoa, että keskusta loikkaisi nykyhallituksesta ja tämä johtaisi kolmen oikeistopuolueen valtaannousuun yhdessä jo tämän vaalikauden aikana. Tämä vaatii sisäsiisteyttä.

Toinen syy liittyy perussuomalaisiin itseensä. Hyvä menestys viime vuoden eduskuntavaaleissa ja syksyn mielipidekyselyissä sai monet puolueessa laukalle. Perussuomalaiset joutui erottamaan nuorisojärjestönsä. Nyt Halla-ahon on tärkeä näyttää, että kuri pitää.

Jos keskusta pysyy hallituksessa ja hallitus jatkaa vaalikauden loppuun, turhaantuneisuus tilanteeseen voi perussuomalaisissa johtaa siihen, että kuri ei pidä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?