Ministeri Lintilä haluaa ravintolat auki pöytiin tarjoilulla – pettyi ratkaisun venymiseen: ”STM:n suhtautuminen on verrattain tiukkaa” - Politiikka - Ilta-Sanomat

Ministeri Lintilä haluaa ravintolat auki pöytiin tarjoilulla – pettyi ratkaisun venymiseen: ”STM:n suhtautuminen on verrattain tiukkaa”

Mika Lintilä on pettynyt, ettei hallitus pystynyt tällä viikolla päättämään ravintoloiden avaamisesta.

Julkaistu: 16.5. 7:29

Mika Lintilän mukaan valmistelutyö ravintoloiden avaamiseksi olisi voinut olla parempaa.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) on pettynyt, ettei hallitus pystynyt tällä viikolla päättämään ravintoloiden avaamisesta.

– Olen pettynyt siihen, ettei tullut sellaisia esityksiä, että ravintoloiden avaamisesta olisi voitu päättää. Päätös pitäisi saada kovaa kyytiä aikaiseksi.

Hallitus käy ravintoloiden avaamista läpi ensi tiistaina. Siitä kesäkuun alkuun on enää aikaa vain viikko. Ravintoloille jää vain vähän aikaa järjestellä ovensa auki uusien sääntöjen mukaan.

– STM:n suhtautuminen on verrattain tiukkaa. Jännityksellä jään odottamaan, mitä neuvotteluissa tapahtuu tiistaihin mennessä.

Lintilän mukaan valmistelutyö ravintoloihin liittyen olisi voinut olla parempaa.

– On siinä toivomisen varaa. En ole ihan varma, onko hallituksen tehtävä ryhtyä määrittelemään, paljonko etäisyyden asiakkaiden välillä pitäisi ravintoloissa nyt olla.

Ravintoloiden avaaminen porrastetusti olisi Lintilän mukaan perusteltua, koska tautitilanne Suomessa on edelleen hyvin erilainen eri alueilla. Sekään ei tosin ole aivan yksiselitteinen tie.

– Sitten alkaa ravintolamatkailu.

Esimerkiksi Länsipohjassa tartuntoja on heti Uudenmaan jälkeen eniten. Pohjois-Pohjanmaalla luvut ovat merkittävästi pienempiä, Suomen keskitasoa. Lintilä pohtii, alkaisiko ravintolamatkailua esiintymään esimerkiksi Länsipohjasta Pohjois-Pohjanmaalle, jos ensimmäisessä ravintolat pysyisivät kiinni ja jälkimmäisessä ne aukenisivat.

– Minusta tulisi lähteä siihen, että mennään takaisin tarjoilukulttuuriin.

Lintilän mukaan anniskelu voisi loppua ravintoloissa Britannian tapaan esimerkiksi kello 23 tai 24.

Nykyajan versio siitä, voi vanhemmalle väelle nostattaa mieliin ajan, jolloin alkoholia sai tarjoilla pääosin vain ruoan kanssa pöytiin ja Taisto Tammi lauloi taustalla.

– Jos lähdetään siihen, että kaikki auki, niin porukka on baaritiskillä kylki kyljessä loppuillasta.

Lintilän mukaan anniskelu voisi loppua ravintoloissa Britannian tapaan esimerkiksi kello 23 tai 24.

– Se ei ole mikään ongelma. Suomalainen ruokakulttuuri kääntyy jo eurooppalaiseen puoleen ja syömään mennään kahdeksalta.

Yökerhojen kohtalo on Lintilän mukaan asiassa suurin pulma.

Ravintolatuki ja sen viivästyminen ovat kuumentaneet alalla tunteita. Eduskunnan talousvaliokunta ryhtyi tällä viikolla parantelemaan sille hallitukselta raakileena tullutta 123 miljoonan euron tukipakettia.

Ravintolayrittäjät ovat arvostelleet hallituksen esitystä tukipaketiksi, koska siinä tuen määräytyminen lasketaan suhteessa hiljaisimpiin vuoden alun kuukausiin. Ravintolatuesta vastaa työministeri Tuula Haatainen (sd). Keskusta veti asian viime viikolla hallituksen esityslistalta ja on halunnut muutosta verrokkikuukauteen.

– Se oli raakile, koska se tuli hirvittävän nopeasti. Pitää muistaa, että eduskunnalla on aina oikeus korjata asioita. Edelleen hallituksen pitää perustuslain mukaan nauttia eduskunnan luottamusta eikä toisin päin, Lintilä kuittaa.

Perustuslakivaliokunta ja talousvaliokunta edellyttivät ravintoloita suljettaessa, että hallitus maksaa ravintoloille siitä kohtuullisen korvauksen.

Lintilän kerrottua tällä viikolla yrityksille suunnatusta kustannustuesta, Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju pohti, ovatko ravintolat putoamassa samalle viivalle muiden yritysten kanssa.

Kustannustuen myöntämisessä ravintola-alan korvaustuki ja yksinyrittäjän tuki vähennetään täysimääräisesti.

Ravintoloiden asema kustannustuessa on Lintilän mukaan aivan selvä.

– Ne ovat oikeutettuja siihen, mutta tuet yhteensovitetaan. Meillä on aika paljon toimialoja, joilla liikevaihto on tippunut 90 prosenttia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?