Ulkoministeri Haavisto: Kotimaan­matkailu ja mökki­loma paras veikkaus tämän kesän osalta - Politiikka - Ilta-Sanomat

Ulkoministeri Haavisto: Kotimaan­matkailu ja mökki­loma paras veikkaus tämän kesän osalta

Ulkoministeri Pekka Haaviston mukaan pohjoismainen matkailualue vaatisi tautitilanteen tasoittumista.

Julkaistu: 15.5. 19:50

Mahdollisuuksia ulkomaanmatkailuun arvioidaan uudelleen kesäkuussa, kun nähdään miten tautitilanne kehittyy.

Suomalaisten mahdollisuuksia ulkomaanmatkailuun voidaan arvioida uudelleen kesäkuussa, mutta ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) mukaan kotimaanmatkailu vaikuttaa toistaiseksi todennäköisimmältä vaihtoehdolta tälle kesälle.

Suomessa on elätelty toiveita, että Suomi voisi päästä mukaan ainakin niin sanottuun Baltian kuplaan. Viro, Latvia ja Liettua ovat pystyneet hillitsemään koronaviruksen leviämistä niin hyvin, että maat avasivat tänään perjantaina rajansa toistensa kansalaisille.

Haaviston mukaan Viro on antanut ymmärtää, että myös Suomen olisi mahdollista päästä mukaan kuplaan, jos tautitilanne on yhtä hyvä kuin Baltian maissa. Ministeri kertoi olleensa parhaimmillaan lähes päivittäin yhteydessä Viron ulkoministerin Urmas Reinsalun kanssa.

Suomi avautuu kuitenkin varovaisemmin. Työn perässä liikkuminen Suomen ja Viron välillä sallitaan jo, mutta vapaa-ajan matkailu ei ole saanut hallituksen siunausta.

Haaviston mukaan ratkaisuja voidaan tehdä vasta kesäkuussa, kun nähdään mihin tautitilanne kehittyy.

– Jos pitäisi nyt arvata tai suositella jotakin, kyllä kotimaanmatkailu ja mökkiloma olisi se kaikkein paras veikkaus tämän kesän osalta. Mutta riippuu hyvin paljon tautitilanteen kehityksestä, Haavisto sanoo.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) sanoi aiemmin tänään pitävänsä Baltian kuplaan liittymistä mahdollisena. Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) sen sijaan toppuutteli IS:n haastattelussa keskustelua matkustuskuplista.

Ajatukseen rajojen avaamisesta Pohjoismaiden välillä Haavisto suhtautuu varauksella. Ruotsissa koronavirustartuntoja on huomattavasti enemmän kuin Suomessa, ja ministerin mukaan tilanteen pitäisi ensin tasoittua.

Euroopassa esimerkiksi Saksa on alkanut avata rajojaan. Maan tavoite on vapauttaa matkustaminen Euroopassa kokonaan 15. kesäkuuta lähtien.

EU-komissio taas suositteli tällä viikolla, että vapaa-ajan matkailua voitaisiin avata sellaisten jäsenmaiden välillä, jotka ovat keskenään samanlaisessa epidemiatilanteessa.

Haavisto kommentoi asiaa toimittajille puhelimitse järjestetyssä tiedotustilaisuudessa EU:n ulkoministereiden videokokouksen jälkeen. Ulkoministerikokouksen aiheena olivat muun muassa koronapandemian vaikutukset Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa sekä Lähi-idän rauhanprosessi.

Haaviston mukaan koronakriisi on saanut EU-maat huomaamaan huoltovarmuuden merkityksen ja herättänyt keskustelua unionin yhteisestä varautumisesta. Voisiko EU:lla olla esimerkiksi yhteisiä huoltovarmuusvarastoja ja lääketuotantoa?

– Luulen että tämä on yksi johtopäätös, että sellaista tarvitaan jatkossa.

Juttua täydennetty klo 21.04.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?