Pääseekö kesäkuussa jo terassille? Tätä ravintoloiden asteittainen avaaminen voisi käytännössä tarkoittaa - Politiikka - Ilta-Sanomat

Pääseekö kesäkuussa jo terassille? Tätä ravintoloiden asteittainen avaaminen voisi käytännössä tarkoittaa

Yhtenä vaihtoehtona on nähty myös se, että ruokaa saisi ravintoloissa tarjota normaalisti, mutta alkoholia rajoitetusti.

Vaihtuuko näky tyhjistä ravintoloista kesäterassien vilinään?­

11.5. 22:18

Hallitus on linjannut avaavansa ravintolat asteittain ja rajoituksin 1. kesäkuuta alkaen. Auki on kuitenkin edelleen se, mitä asteittainen avaaminen käytännössä tarkoittaa.

Rajoitusten purkaminen edellyttää lainsäädännön muokkaamista niin, että niiden toiminnalle voidaan asettaa esimerkiksi asiakasmääriä ja anniskeluaikoja koskevia rajoituksia.

Ministeriöt sosiaali- ja terveysministeriö etunenässä valmistelevat nyt linjauksia siitä, miten ravintoloiden mahdollinen asteittainen avaaminen voitaisiin toteuttaa. Lainsäädäntöehdotukset tuodaan hallituksen käsittelyyn viimeistään keskiviikkona 13. toukokuuta.

Nykyinen laki ravintoloiden pitämisestä suljettuina on voimassa 31. toukokuuta asti. Hallituksen onkin päätettävä kiireisellä aikataululla, miten rajoitusten kanssa toimitaan kesäkuun jälkeen.

Kun hallitus päätti maaliskuun lopulla sulkea ravintolat, kahvilat ja anniskelupaikat asiakkailta koronaviruksen leviämisen estämiseksi, toteutettiin tämä majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetun lain väliaikaisella muuttamisella.

Tartuntatauti- tai terveydensuojelulaki eivät tuolloin soveltuneet ravintoloiden sulkemiseen.

Nyt IS:lle arvioidaan, että lakia majoitus- ja ravitsemistoiminnasta ei enää tarvitse käyttää, vaan hallitukselle vapautuu enemmän lainsäädäntöelementtejä esimerkiksi tartuntatauti- tai alkoholilainsäädännön puolelta.

Hallituksella nähdään olevan ravintoloiden asteittaisessa avaamisessa kolme keskeistä keinoa.

Aukioloaikojen rajoittaminen tarkoittaisi, että ravintolat joutuisivat sulkemaan oviaan aikaisemmin. Tästä ei kuitenkaan ole ollut vielä hallituksen pöydällä mitään konkreettista esitystä.

Kävijämäärien rajoittamisessa ongelmaksi voisi muodostua rajojen noudattamisen valvominen. Toinen vaihtoehto voisi olla ravintolapöytien etäisyyksien määritteleminen tarpeeksi turvallisiksi.

Suurimmaksi ongelma ei välttämättä kuitenkaan nähdä enää sitä, että ihmiset syövät ravintoloissa, vaan että he ahtautuvat suurissa joukoissa julkisiin tiloihin.

Puhetta onkin ollut mallista, jossa ruokaravintolat aukeaisivat ja yökerhot, karaokebaarit ja suuret anniskeluravintolat pysyisivät kiinni.

Jos STM kokisi ongelmaksi nimenomaan pubit ja yökerhot, voisi asiaa lähteä ratkaisemaan myös esimerkiksi alkoholilainsäädännön avulla. Tämä voisi tarkoittaa, että ruokaa saisi ravintoloissa tarjota normaalisti, mutta alkoholia rajoitetusti.

Nykyinen laki sallii yli 2,8 prosentin alkoholijuomien anniskelun kello 9:stä kello 1.30:een, ja aluehallintovirastolle annettavalla ilmoituksella kello 4:ään.

Hallituslähteistä oletetaan myös, että alueellisista rajoituksista tullaan hallituksen sisällä keskustelemaan ravintoloihin liittyen, sillä tautitilanne on edelleen hyvin erilainen eri puolilla Suomea.

Päädyttiin asiassa minkälaiseen ratkaisuun tahansa, on hallituksella pyrkimys päättää asiasta mahdollisimman pian. Ensinnäkin eduskunnan pitää käsitellä asia ennen rajoitusten hyväksymistä, ja toisekseen ravintoloille tahdotaan antaa aikaa varautua koneiden uudelleenkäynnistämiseen.

Poissuljettuna ei nähdä sitäkään, etteikö jo tällä viikolla asiasta olisi tulossa lisätietoa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?