Pääministeri Marin: Vaikka Suomi suljettaisiin vuodeksi, korona ryömisi kuitenkin takaisin – ”Voisimme varmaan taudin Suomesta hävittää, mutta hyödyttäisikö se mitään?”

Eduskunta on keskustellut poikkeusolojen rajoituksista.

Pääministeri Sanna Marinin mukaan Suomi voisi tukahduttaa koronan tiukentamalla rajoituksia ja sulkemalla Suomen vuodeksi, mutta se kulkeutuisi eri reittejä pitkin takaisin Suomeen.

Pääministeri Sanna Marinin (sd) mukaan Suomi voisi tukahduttaa koronan, mutta se ei hyödyttäisi mitään.

– Varmasti olisi mahdollista, että Suomessa tauti nitistettäisiin. Me koventaisimme toimenpiteitä, voisimme varmaan tämän taudin Suomesta hävittää, mutta hyödyttäisikö se mitään, Marin vastasi poikkeusolokeskustelun loppupuheenvuorossa kysymyksiin Suomen koronastrategiasta.

Marin sanoi, että vaikka Suomi suljettaisiin vuodeksi, korona tulisi Suomeen muuta kautta.

– Suomen kansalaisilla on aina oikeus lähteä ja palata Suomeen. Tauti voisi tulla sitä kautta takaisin maahamme. Ja yhtä lailla tavara- ja rahtiliikenne kulkee, sitä kautta tämä tauti voisi tulla takaisin.

– En usko, että se on tämänkään salin tahto, että sulkisimme tämän yhteiskunnan erittäin pitkäksi ajaksi, jopa vuodeksi, että tänne ei tautia missään olosuhteissa tulisi. En pidä sitä järkevänä valintana, ja sen takia kuljemme kultaista keskitietä. Pikkuhiljaa hallitusti avaamme, samaan aikaan seuraamme ja tarvittaessa korjaamme linjaamme, Marin perusteli.

Pääministeri Sanna Marinin mukaan Suomi ei tavoittele koronastrategiassaan laumasuojaa, koska se on mahdollista saavuttaa vain rokotteella.

Marinin mukaan Suomi ei tavoittele laumasuojaa, ja laumasuoja tulee ilmeisesti vain rokotteen avulla.

– Kun puhutaan tästä laumasuojasta, niin se suoja tulee todennäköisesti lopulta vain toimivan rokotteen kautta, Marin näki.

Perussuomalaiset on koko koronaepidemian aikana toivonut tiukkoja rajoituksia ja taudin tukahduttamista.

Kansanedustaja Riikka Purra (ps) ei ollut tyytyväinen hallituksen hybridistrategiaan.

– Hallitus kuitenkaan ei valitsemallaan exit-strategialla todennäköisesti pidä sitä riittävän pienenä vaan avaa yhteiskuntaa epäjohdonmukaisesti. Se ei pyri tukahduttamaan virusta, kuten monessa maassa on tehty, vaan nitkuttaa eteenpäin uskottujen asiantuntijoidensa viitoittamalla tiellä, josta kukaan ei todella tiedä, mihin sillä pyritään, Purra sanoi.

– Olemme jopa kuulleet, että virus on talttunut Suomessa liian nopeasti. Ei ole uskottavaa, kun tällaisten asiantuntijapuheenvuorojen jälkeen pääministeri jälleen todistaa, että Suomen strategia on suojella riskiryhmiä, Purra jatkoi.

Kansanedustaja Riikka Purra piti perussuomalaisten puheenvuoron lähetekeskustelussa valmiuslain toimivaltuuksien käytön jatkamisesta.

Kansanedustaja Ville Tavio (ps) puolestaan ihmetteli, miksi koko Suomessa on samat rajoitukset. Tavion mukaan koronan taltuttaminen olisi mahdollista taudin alueellisuuden vuoksi.

– Miksi sellaisten kuntien kuten Uusikaupunki rajoitustoimet ovat tismalleen samat kuin Helsingin, vaikka Helsingissä on todettu yli 2 000 tartuntaa, mutta Uudessakaupungissa ei yhtään, Tavio kyseli.

Keskustelussa poikkeusolojen rajoituksista hallituspuolueiden edustajat eivät totuttuun tapaan hallitusta kritisoineet, opposition kritiikki kohdistui valitun strategian lisäksi maskipulaan ja testien vähyyteen.

Kansanedustaja Sari Tanus (kd) opasti hallitusta korjaamaan neljä asiaa ennen kuin se alkaa purkaa rajoituksia.

– Ensinnäkin testejä on tehtävä laajemmin ja testeihin pääsyä on helpotettava ja yksinkertaistettava. Toiseksi tartuntaketjujen jäljittämisestä ja eristämisestä on päästävä tartuntaketjujen lyhentämiseen ja niiden katkaisemiseen. Kolmanneksi suu-nenäsuojien käytöstä on tehtävä velvoittava julkisilla paikoilla ja muualla ihmisten läheisyydessä liikuttaessa. Neljänneksi ikäihmisten suojelussa pitää onnistua paremmin. Ja itsestään selvää on, että terveydenhuollossa toimiville on oltava riittävästi asianmukaisia suojia, Tanus tiivisti.

Hallituspuolue keskusta puolestaan kertoi kannattavansa harkintaa yli 70-vuotiaiden kotikaranteeniin.

Kansanedustaja Markus Lohi (kesk) sanoi keskustan ryhmäpuheessa, että on syytä korostaa ikäihmisten omaa harkintaa siitä, mikä on viisasta.

– Keskusta pitää tärkeänä, että 70-vuotiaiden toimintaohje pysyttäytyä karanteeninomaisissa olosuhteissa muuttuu suositukseksi ja samalla korostetaan riskiryhmiin kuuluvien omaa harkintaa arvioida, mikä on viisasta. Meille kaikille on tärkeää tavata läheisiä osallistua yhteiskunnan toimintaan. Iso osa 70 vuotta täyttäneistä on hyväkuntoisia ja aktiivisia kansalaisia. He haluavat elää omannäköistään ja mielekästä elämää pitäen samalla huolta omasta ja läheistensä terveydestä, kansanedustaja Lohi totesi.

Kansanedustaja Markus Lohi sanoi, että keskusta pitää tärkeänä sitä, että ikäihmiset osaavat itse arvioida mikä on järkevää.

Pääministeri Marin ei omassa puheenvuorossaan mennyt näin pitkälle. Marin toivoi yli 70-vuotiailta harkintaa suosituksen noudattamisessa.

– Toimintaohjeena on edelleen voimassa suositus, että yli 70-vuotiaat pysyvät erillään fyysisistä kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan. Valtioneuvosto kuitenkin korostaa riskiryhmään kuuluvien omaa harkintaa toimintaohjetta noudatettaessa, Marin muotoili.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?