Kansanedustajat vaativat uusia rajoituksia: Kasvomaskit pakollisiksi jos Uudenmaan rajat avataan, toinenkin maakunta kiinni - Politiikka - Ilta-Sanomat

Kansanedustajat vaativat uusia rajoituksia: Kasvomaskit pakollisiksi jos Uudenmaan rajat avataan, toinenkin maakunta kiinni

Päivi Räsänen ja Mika Niikko säätäisivät kasvomaskit pakollisiksi, Mia Laiho eristäisi myös Länsi-Pohjan.

14.4.2020 22:37

Jos Uudenmaan raja avataan, samalla pitäisi säätää maskipakko. Sitä vaatii kristillisten ryhmänjohtaja, lääkäri Päivi Räsänen.

IS:n ja muiden medioiden tietojen mukaan Uudenmaan eristämiselle ei olla esittämässä jatkoa. Maakunnan eristys päättyisi siten tämän viikon sunnuntaina.

Räsäsen mukaan maskipakon pitäisi olla voimassa julkisilla paikoilla ainakin Uudellamaalla, mutta siihen olisi syytä totuttautua valtakunnallisestikin.

Jonkinlainen maski pitäisi olla käytössä aina, kun liikkuu edes muutaman metrin päässä muista ihmisistä. Siis kaupassa, julkisessa liikenteessä ja kadulla. Metsäpolulla sitä ei tarvitsisi.

Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd) kokeili maskintekoa omalla vanhalla sukallaan.

Terveydenhuollossa käytettäviä suojaimia ei riitä kaikille, mutta Räsäsen mukana sellaisen sijaan kelpaisi huivi tai jokin muu itse askarreltu suoja. Netistä löytyy ohjeita, eivätkä ompelutaidot ole välttämättömiä.

– Itse valmistin sukasta nyt viikonloppuna. Löytyi hauska ohje, miten tennissukasta saa tehtyä kasvomaskin, Räsänen kertoo.

  • Jutun alussa olevalla videolla neuvotaan, kuinka maskin voi tehdä itse.

Maskipakon puolesta puhuu Räsäsen mukaan se, että toisin kuin esimerkiksi maakunnan rajojen sulkeminen, huivi kasvoilla ei rajaa kenenkään perusoikeuksia tai paina yhteiskunnan toimintakykyä.

Maski ei suojaa tartunnalta, mutta estää osittain tartuttamasta muita. Oireeton saattaa tartuttaa tautia tietämättään. Myös THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta suosittelee kangasmaskin käyttöä julkisilla paikoilla.

– Uskon, että se myös muistuttaa ihmisiä turvavälin tarpeesta. Herkästi voi käydä niin, että muuten aletaan unohtaa tämä asia, Räsänen sanoo.

Vaihtoehtona pakolle voisi olla, että esimerkiksi kaupat alkaisivat vaatia myymälään tulevia asiakkaita käyttämään maskia, kansaedustaja ehdottaa.

Itse päätökseen Uudenmaan mahdollisesta avaamisesta Räsänen ei ota kantaa, kun ei ole nähnyt perusteluja. Hän ymmärtäisi myös ratkaisun avata rajat.

– On se kuitenkin tosi rankka kansalaisvapauksien rajoitus, että Suomessa ei maakunnan rajaa saa ylittää ja poliisi ja armeija valvovat.

Mika Niikko ehdottaa että maskeja jaettaisiin kansalaisille ilmaiseksi tai nimellisellä hankintahinnalla.

Myös kansanedustaja Mika Niikko (ps) vaatii hallitukselta uusia rajoituskeinoja, jos Uudenmaan eristyksestä luovutaan. Hänkin kannattaa maskipakkoa.

Niikko sanoo tiedotteessa, että maskien käytöstä tulisi tehdä pakollista erityisesti kaupoissa ja julkisissa liikennevälineissä. Maskeja pitäisi myös jakaa kansalaisille ilmaiseksi tai nimellisellä hankintahinnalla, Niikko ehdottaa.

Lisäksi Niikko vaatii tehokasta testaus- ja jäljitysjärjestelmää tartutaketjujen kartoittamiseen.

– THL:n tilastojen mukaan kahden edellisen viikon testausmäärien keskiarvo jää alle 2 000 näytteen per päivä. Miten voi olla mahdollista, että jopa puolet kapasiteetista on jätetty käyttämättä viikosta toiseen, Niikko kysyy tiedotteessa.

Kansanedustaja Mia Laiho (kok) näkee perusteita myös Länsi-Pohjan eristämiselle. Räsäsen lailla Laiho on hänkin ammatiltaan lääkäri.

Kansanedustaja Mia Laiho (kok) kantaa huolta siitä, että tartuntoja leviää länsirajan yli Lappiin.

Laiho pelkää, että koronavirustartuntoja leviää vuotavan länsirajan yli Länsi-Pohjaan ja sieltä edelleen Lappiin, missä ne voivat vaarantaa sairaanhoitokapasiteetin kantokyvyn.

Laihon mukaan Länsi-Pohja pitäisi eristää ainakin siinä tapauksessa, että Uudenmaan eristys saa jatkoa. Sitä puoltaisi myös kansalaisten yhdenvertaisuus.

Kansanedustajan mukaan perusteita Länsi-Pohjan eristämiselle on Uudenmaan tilanteesta riippumatta, mutta hän ei pidä pelkän Länsi-Pohjan sulkua realistisena.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?