Oppositiopuolueen johtaja Jussi Halla-aho: ”Ulkona liikkumista rajoitettava koko Suomessa” - Politiikka - Ilta-Sanomat

Oppositiopuolueen johtaja Jussi Halla-aho: ”Ulkona liikkumista rajoitettava koko Suomessa”

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho arkistokuvassa.

Julkaistu: 24.3. 9:33

Perussuomalaisten puheenjohtaja näkee hallituksen pelänneen virheitä ja pitkittäneen sen vuoksi toimenpiteitä.

Hallitus kertoo tänään tiistaina uusista koronavirusepidemian hillitsemiseen tähtäävistä rajoittamistoimenpiteistä. Ennakkotietojen perusteella ravintoloita ja yökerhoja saatetaan sulkea sekä liikkumista Uudenmaan alueella rajoittaa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon mielestä nämäkään toimet eivät olisi riittäviä. Halla-aho sanoo, että kansan ei kannata odottaa virusepidemian olevan ohi kevään kuluessa.

– Kriisistä on hyvin todennäköisesti tulossa koko vuoden kestävä, ellei sen kanssa jouduta painimaan vielä pitempäänkin. Tämä tulee varmasti aiheuttamaan suuria rakenteellisia muutoksia koko tähän asti tunnetussa maailmanjärjestyksessä, Halla-aho linjaa.

– Jokaisella on tietysti omat näkemyksensä siitä, mihin suuntaan asioita pitäisi kehittää sitten, kun tässä pöly laskeutuu. En usko, että sen enempää Suomi kuin muukaan maailma tästä enää entisellensä tulee nousemaan.

Halla-ahon mielestä hallituksen toimet epidemian leviämisen jarruttamiseksi eivät olleet alussa riittäviä – eivätkä riittävän nopeita. Tällä on hänen mukaansa keskeinen vaikutus kriisin pitkittymiseen.

– Tulkintani tästä hallituksen toiminnasta on se, että pääministeri Sanna Marin (sd) ja muut ministerit pelkäävät kuollakseen virheitä. Kun tiedetään, että näistä rajoittamistoimenpiteistä tulee taloudellista vahinkoa, niin siellä pelätään, että jo ne eivät olisikaan välttämättömiä, niin he saavat poliittiset syyt niskoille niistä toimenpiteiden seurauksista, Halla-aho sanoo.

– Sen takia odotetaan jatkuvasti sitä, että tilanne muodostuu katastrofaaliseksi, jolloin on tavallaan helpompi perustella se, miksi niihin toimiin ryhdytään, vaikka nämä eivät enää siinä vaiheessa ole välttämättä kovin tehokkaita.

Hallituksen maaliskuun puolivälissä tekemät rajoittamistoimet ovat voimassa 13. huhtikuuta asti. Halla-aho ei usko, että niitä voitaisiin purkaa vielä siinä vaiheessa. Hän päinvastoin korostaa, että esimerkiksi ulkona liikkumista pitäisi rajoittaa koko Suomen alueella.

– Ulkona liikkumista olisi rajoitettava koko Suomessa, koska niin tulee joka tapauksessa ennen pitkää tapahtumaan. Minun mielestäni tästä ei ole epäilystäkään. Ja minun tulkintani on, että niistä toimista on enemmän hyötyä ja vähemmän vahinkoa, jos ne tehdään etupainotteisesti, Halla-aho perustelee.

– On ymmärrettävää, että Kiinassa ja Italiassa asioissa odotettiin, mutta suomalaisilla ei oikeastaan ole enää sitä veruketta, ettei tiedettäisi mitä on tulossa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?