Hallitus velvoittaa yli 70-vuotiaita pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan.
Linjaus ei koske valtiojohtoa, kansanedustajia ja kunnallisia luottamushenkilöitä.
Hallitus toteaa, että ihmisten liikkumista voidaan rajoittaa henkeä ja terveyttä uhkaavan vakavan vaaran vuoksi. Maanantain tiedotustilaisuudessa todettiin, että operaatio tulee olemaan raskas suomalaisille. Tavoite on, että riskiryhmät olisivat turvassa.
– Olemme kaikki talkoissa, jotta nämä riskiryhmät pärjäisivät, sanoi peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd).
Pääministeri Sanna Marin (sd) totesi, että suomalaiset saavat muun muassa käyttää joukkoliikennevälineitä, käydä kaupassa ja apteekissa ja ulkoiluttaa koiraa. Tarpeetonta oleilua julkisilla paikoilla on kuitenkin vältettävä.