Kansanedustaja Mikko Kinnunen jäi etätöihin koronaviruksen takia - Politiikka - Ilta-Sanomat

Keskustan kansanedustaja jää etätöihin koronaviruksen takia – ”Tämä on varotoimenpide, ei karanteeni”

Kaksi kansanedustajaa tekee nyt vapaaehtoisesti etätöitä.

Keskustan kansanedustaja Mikko Kinnunen tekee lähipäivät etätöitä.

9.3.2020 20:27 | Päivitetty 9.3.2020 21:14

Reisjärvinen kansanedustaja Mikko Kinnunen (kesk) on siirtynyt tekemään etätöitä varotoimenpiteenä koronaviruksen varalta.

Kinnunen kertoo Twitterissä, että kyseessä ei ole karanteeni.

– Olin tekemisissä Italian epidemia-alueelta palanneen oireettoman henkilön kanssa. Varmistuakseni omasta ja työyhteisöni terveydestä päätin eduskunnan työterveyshoidon ohjeen mukaisesti perua tämän viikon työtehtäväni, tehdä etätyötä, Kinnunen twiittaa.

Kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd) ilmoitti lauantaina jäävänsä pois eduskunnasta muutamaksi päiväksi koronaviruksen varalta. Euroopan neuvoston varapuheenjohtajana toimiva Kiljunen vieraili Ranskassa Pariisin kansalliskokouksessa ja kuuli jälkeenpäin, että kokoukseen osallistui kolme koronavirustartunnan saanutta.

– Vaikka tilanne on omassa harkinnassani, päätin jäädä hetkeksi pois ja tulen ehdottomasti olemaan yhteydessä lääkärin kanssa. Seuraamme tilannetta päivä päivältä ennen kuin palaan töihin, Kiljunen tiedotti.

Juttua muokattu klo 21.14: Korjattu ingressiä, Kiljunen ei ole karanteenissa, vaan tekee vapaaehtoisesti etätöitä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?