Li Andersson osallistui Twitter-keskusteluihin vihatilin kanssa – ”Jos olisin tiennyt vihatwiiteistä, olisin puuttunut asiaan” - Politiikka - Ilta-Sanomat

Li Andersson osallistui Twitter-keskusteluihin vihatilin kanssa – ”Jos olisin tiennyt vihatwiiteistä, olisin puuttunut asiaan”

Anderssonin mukaan puolueen piiritoimiston toiminnanjohtaja käytti Twitter-tiliä ensin omalla nimellään, Andersson sanoo tienneensä vihatwiiteistä vasta viime viikolla.

Andersson on kommentoinut 5.9.2014–7.9.2018 välisenä aikana vihatili Crusty Old Sea Dogille ainakin 12 kertaa.­

3.3.2020 14:31

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson on vastannut Twitterissä kiistanalaiselle vihatilille useamminkin.

Andersson on kommentoinut 5.9.2014–7.9.2018 välisenä aikana vihatili Crusty Old Sea Dogille ainakin 12 kertaa.

IS kertoi vasemmistoliiton läntisen alueen toiminnanjohtajan Misha Dellingerin perustamasta vihatilistä viime torstaina.

Lue lisää: Vasemmistoliiton toiminnanjohtaja perusti nimettömän vihatilin – tilillä vaadittiin tappamaan fasistit ja ilmastonmuutoksen kieltäjät

Dellinger ilmoitti viime perjantaina irtisanoutuvansa toiminnanjohtajan tehtävistä, ja hän on kertonut lopettaneensa kyseisen Twitter-tilin käyttämisen kesällä 2016.

Kyseisellä tilillä muun muassa kehotettiin ampumaan ilmastonmuutokset kieltäjät ja fasistien tappamista pidettiin itsepuolustuksena.

Andersson sanoo IS:lle, että hän ei tiennyt tilin vihatwiiteistä.

– En ole ollut tietoinen vasemmistoliiton ex-työntekijän perustaman tilin vihatwiiteistä. Vasemmistoliitolla on nollatoleranssi vihapuheelle sekä kaikenlaiselle väkivallalle ja sillä uhkailulle. Jos olisin tiennyt vihatwiiteistä, olisin puuttunut asiaan jo aiemmin, Andersson totesi.

Andersson on vastannut Twitterissä 12 kertaa käyttäjälle @Huggywuggy2, joka oli Crusty Old Sea Dog-tilin käyttäjätunnus.

Kymmenessä vastauksessa samaan vastaukseen oli liitetty myös käyttäjä @turkuderringer.

Turkuderringer kertoo olevansa parodiatili ja esiintyy Twitterissä nimellä Vasemmistoälykkö.

Crusty Old Sea Dog -vihatili on poistettu Twitteristä, mutta Turkuderringer-tili edelleen Twitterissä on.

IS pyysi Anderssonin haastattelua ja kommentteja maanantaina puolen päivän jälkeen.

Anderssonin avustaja vetosi opetusministerin maakuntamatkaan ja kiireisiin, ja pyysi kysymykset sähköpostilla, ja ministeri vastaisi vain sähköpostilla.

Andersson vastasi IS:lle tiistaina puolen päivän jälkeen. Andersson ei IS:n kysymyksiin sellaisenaan vastannut, vaan lähetti 182 sanan lausunnon twittailustaan vihatilin kanssa.

Anderssonin mukaan toiminnanjohtaja Dellinger käytti Twitter-tiliä ensin omalla nimellään, tili muuttui myöhemmin vihatiliksi ja hän ei ollut nähnyt vihatwiittejä.

– Kyseinen henkilö perusti Twitter-tilin, jolta myöhemmin lähetettiin myös vihatwiittejä. Hän on käyttänyt tiliä ensin omana tilinään ja myös omalla nimellään. Jossakin vaiheessa tilin luonne muuttui. Tilin lähettämien viestien joukossa olleita vihatwiittejä en ole valitettavasti nähnyt ennen viime viikkoa. Mikäli olisimme vihaviestejä nähneet, olisimme niihin puuttuneet. Kun epäily tuli tietoomme, selvitimme tapausta puoluetoimiston johdolla ja ryhdyimme toimenpiteisiin asian vakavuuden vuoksi, Andersson vakuutteli.

Anderssonin ja vihatilin käyttäjän @huggywuggy2:n keskinäiset twiittaukset käsittelivät muun muassa Imagelehden otsikkoa, Anderssonin televisioesiintymistä, pussikaljoittelua puistossa, Turun toriparkkia ja Helsingin Sanomien juttua 10 euron minimituntipalkasta.

Andersson antaa ymmärtää seuranneensa käyttäjän @huggywuggy2 Twitter-tiliä, mutta kiistää nähneensä vihatwiittejä yli tuhannen Twitter-seurattavansa viestien joukossa.

– Yhteyttä minun ja entisen työntekijän perustaman tilin välille on pyritty rakentamaan osoittamalla, että olemme osallistuneet samoihin twitter-keskusteluihin. Keskusteluketjuun osallistuessa näkyy kuitenkin vain kyseisen viestiketjun viestit, ei muiden kirjoittajien kaikki aiemmat twiitit, vaikka tili on ollut seurattavien joukossa. Ei ole mahdollista nähdä yli tuhannen twitter-seurattavan jokaista viestiä, Andersson kirjoitti lausunnossaan.

Puheenjohtaja Li Anderssonin mukaan hän ei nähnyt vihatwiittejä yli tuhannen Twitter-seurattavansa twiiteissä.­

– Suhtaudumme tähän tapaukseen äärimmäisen vakavasti ja kyseinen työntekijä irtisanoutui sen lopputuloksena. Vasemmistoliitolla on nollatoleranssi vihapuheelle, sekä kaikenlaiselle väkivallalle ja sille uhkailulle. Tulemme jatkossakin puuttumaan kaikkiin tietoomme tuleviin asiattomuksiin. Kaikkien vasemmistolliiton toiminnassa mukana olevien on sitouduttava tähän periaatteeseen. Muuten vasemmistoliiton toiminnassa ei voi olla mukana, Andersson päätti lausuntonsa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?