Ps-nuorten varapuheenjohtaja julistautui fasistiksi – Halla-aho: Hänelle lähetetään selvityspyyntö - Politiikka - Ilta-Sanomat

Ps-nuorten varapuheenjohtaja julistautui fasistiksi – Halla-aho: Hänelle lähetetään selvityspyyntö

Toni Jalonen Ps-nuorten syyskokouksessa marraskuussa 2019. Jussi Halla-ahon mukaan Jaloselle lähetetään selvityspyyntö tämän fasistipuheista.

Julkaistu: 24.2. 11:22

Halla-aho kommentoi asiaa STT:lle ja IS:lle.

Perussuomalaisten nuorten toinen varapuheenjohtaja Toni Jalonen julistautui viikonloppuna fasistiksi puhuessaan Etnofutur-konferenssissa Tallinnassa. Asia selviää verkossa julkaistusta videotallenteesta.

Mustaan paitaan ja siniseen solmioon pukeutunut Jalonen sanoo englanninkielisessä puheessaan olevansa ”etnonationalisti, traditionalisti ja fasisti”. Puheensa alussa Jalonen esittelee itsensä yhdeksi nuorisojärjestön puheenjohtajista ja Suomen Sisun jäseneksi.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo STT:lle, että Jaloselle lähetetään selvityspyyntö tämän fasistipuheista.

Puoluehallitus tekee selvityksen pohjalta päätöksen Jalosen jäsenyydestä puolueessa. Ps:n puoluesihteeri Simo Grönroos kertoi aiemmin Uudelle Suomelle, että Jalonen erotetaan perussuomalaisista fasismi-puheensa vuoksi.

– Tämä on puolueen vastaista toimintaa, joka tulee johtamaan erottamiseen kyllä, Grönroos sanoo Uudelle Suomelle.

IS ei tavoittanut Grönroosia tai Jalosta itseään.

Halla-aho ei vahvista tietoa puolueesta erottamisesta.

– En kommentoi jäsenasioita ennen kuin päätökset on tehty, ja senkin jälkeen niitä kommentoi lähtökohtaisesti puoluesihteeri, Halla-aho sanoo.

Halla-aho kertoi STT:lle, että on nähnyt videosta julkaistun klipin, mutta ei ole katsonut koko tallennetta, joten hän ei voi vielä kommentoida Jalosen lausuntoa tarkemmin.

Puolueesta erottamisesta päättää puoluehallitus. Tätä ennen mahdollisesti erotettavalle jäsenelle lähetetään selvityspyyntö, johon hän voi antaa vastineen.

– Perussuomalaisissa ei ole sijaa fasistiselle ajattelulle, Halla-aho sanoo IS:lle.

IS kertoi viime kuussa, että perussuomalainen puolue haluaa tiukentaa otettaan nuorisojärjestöstään sääntömuutoksella. Muutoksen myötä äänivaltainen jäsenyys nuorisojärjestössä edellyttäisi jäsenyyttä emopuolueessa.

Puoluesihteeri Grönroos kertoi tuolloin Uutissuomalaiselle, että sääntömuutoksella pyritään kitkemään puolueesta kiivaimmat etnonationalistit, jotka sitovat suomalaisuuden muun muassa ihonväriin ja sukujuuriin.

Sääntömuutoksesta päätetään nuorisojärjestön yleiskokouksessa vielä tämän kuun puolella.

– Ennen kuin teemme mitään pidemmälle meneviä johtopäätöksiä nuorisojärjestön suhteen, katsomme, mitä kokouksessa tapahtuu, Halla-aho sanoo.