Lepomäeltä näpäytys ikuista elinkautista väläyttäneelle Häkkäselle: ”Ei sekoiltaisi, vaikka olisi kuinka vaalikampanjat käynnissä” - Politiikka - Ilta-Sanomat

Lepomäeltä näpäytys ikuista elinkautista väläyttäneelle Häkkäselle: ”Ei sekoiltaisi, vaikka olisi kuinka vaalikampanjat käynnissä”

Antti Häkkänen ja Elina Lepomäki ovat kriminaalipolitiikassa eri linjoilla. Kuva kokoomuksen vaalivalvojaisista viime keväältä. Häkkänen sai eduskuntavaaleissa kokoomuslaisista eniten ääniä ja Elina Lepomäki toiseksi eniten. Lepomäki lähti kaatamaan kokoomuksen silloista puheenjohtajaa Alexander Stubbia jo 2016, mutta jäi kisassa kolmanneksi.

Julkaistu: 9.2. 18:35

Lepomäen mukaan synkintä olisi, jos synkintäkään tekoa ei voisi sovittaa mitenkään.

Oppositiopuolue kokoomuksen varapuheenjohtajan ja entisen oikeusministerin Antti Häkkäsen Ilta-Sanomissa tekemä kannanotto ikuisen elinkautisen käyttöönotosta sähköistää tunnelmia kokoomuksen sisällä.

– Kuvittele synkin mahdollinen teko. Kuvittele sitten, ettei sitä voisi ikinä, koskaan, edes teoriassa sovittaa mitenkään. Synkempää olisi se. Sivistysvaltiossa yksilöllä on oltava joka päivä mahdollisuus vaikuttaa kohtaloonsa. Pyrkimystä parempaan ei pidä koskaan sammuttaa, kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki kirjoitti Facebook- ja Twitter-sivuillaan.

Häkkästä on povattu Petteri Orpon seuraajaksi kokoomuksen puheenjohtajana. Myös Lepomäkeä on pidetty Orpon mahdollisena haastajana.

IS kysyi Lepomäeltä, halusiko hän näpäyttää Häkkästä.

– No, se ei suoraan viittaa yhtään mihinkään, mutta halusin korostaa sitä, että juuri siksi meillä on ihmisoikeussopimukset, ettei ihan kauheasti sekoiltaisi, vaikka olisi kuinka vaalikampanjat sun muuta käynnissä, Lepomäki vastasi.

Katsotko, että Häkkäsen linjaus kertoo kokoomuksen puheenjohtajakisan käynnistymisestä?

– Ymmärrän, että tunteet käyvät kuumina, mutta ei mulla ole tämän enempää kommentoitavaa tähän.

Oletko itse kiinnostunut kokoomuksen puheenjohtajuudesta?

– Olen ymmärtänyt, että Petteri Orpo haluaa jatkaa (kokoomus pitää puoluekokouksen Porissa kesäkuussa). Harkitsen itse varapuheenjohtajakisaan lähtemistä.

Häkkänen nosti esiin kysymyksen sarja- ja joukkomurhaajista, tulisiko heilläkin olla mahdollisuus päästä joskus vapauteen?

– Kyse on hyvin periaatetason asiasta, ihmisoikeussopimukset velvoittavat siihen, että vaikka ihminen määrättäisiin elinkautiseen, sitä on voitava tarkastella määräajoin ja on selvää, että jos on äärimmäisen synkkä tapaus, on hirveän epätodennäköistä, että vapautuminen ikinä koittaisi. Liberaalissa oikeusvaltiossa ja erityisesti arvostamassani Suomen kaltaisessa sivistysmaassa pitäisi pitää pää kylmänä, mutta sydän lämpimänä.

Myös oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) tyrmäsi Häkkäsen ajatuksen ikuisen elinkautisen käyttöönotosta.

– Häkkänen oli vielä alkukesästä Suomen oikeusministerinä ja hänellä on varmasti tuoreessa muistissa, minkälaiset ihmisoikeussopimukset Suomea sitovat, Henriksson piikitteli.

Elinkautinen kestää Suomessa tällä hetkellä keskimäärin 14,5 vuotta.

Ruotsissa elinkautisen keskipituus on 16 vuotta ja Tanskassa 17 vuotta. Norjassa ei ole elinkautisvankeutta, pisin vankeusrangaistus on pääsäännön mukaan 21 vuotta, mutta kansanmurhasta ja törkeästä terrorismirikoksesta rangaistus on 30 vuotta vankeutta.

Norjassa tuomioistuin voi syyttäjän vaatimuksesta pidentää enimmäisaikaa viiden vuoden välein. Tuomittu voidaan pitää Norjassa siis vankeudessa loppuelämänsä.

– Norja on sitoutunut samoihin ihmisoikeussopimuksiin kuin Suomikin. Eikö Norja siis noudata sopimuksia? Pia Kauma (kok) kyseli Twitterissä.

Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen sanoi IS:lle, että Häkkäsen kannalle vaarallisimpien henkilöiden pysyvästä eristämisestä on saatavissa hyvin arvovaltaista tukea, vaikka hän ei itse olisi valmis niin ”radikaaliin muutokseen”.

Arvovaltaisella tuella Tolvanen viittasi psykiatripiireihin. Heikki Vestman (kok) viittasi Twitterissä Tolvasen kommenttiin psykiatripiireistä ja kirjoitti, että ”kannattaa kuunnella niitä, jotka ihmismielen pimeydestä eniten ymmärtävät”.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?