Kulmuni vastaa Väyrysen väitteeseen: ”Nettisivujen kautta voi liittyä” - Politiikka - Ilta-Sanomat

Kulmuni vastaa Väyrysen väitteeseen: ”Nettisivujen kautta voi liittyä”

Paavo Väyrynen kirjoitti blogissaan Kulmunin pyytäneen häntä palaamaan keskustaan.

Katri Kulmuni esitteli torstaina luotsaamansa puolueen uudistusohjelmaa.

30.1.2020 12:06

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni ei vahvista houkutelleensa Paavo Väyrystä palaamaan takaisin puolueen jäseneksi.

Väyrynen kirjoitti eilen blogissaan, että Kulmuni oli pyytänyt häntä palaamaan puolueen riveihin.

– Tapaaminen Katri Kulmunin kanssa saatiin aikaan Apollonkadun puoluetoimistossa 30. lokakuuta. Sen yhteydessä puheenjohtaja toivoi minun palaavan puolueen jäseneksi, Väyrynen kirjoitti.

Blogikirjoituksen mukaan Väyrynen oli tapaamisen jälkeen sillä kannalla, ettei puolue edelleenkään tarjoaisi vaikuttamisen mahdollisuuksia heille, jotka eivät hyväksyneet edellisen hallituskauden politiikkaa. Sen sijaan hän tarjoutui puoluejohdon konsultiksi.

Nyt Väyrynen on kuitenkin kertomansa mukaan valmis harkitsemaan paluuta.

Millaisia keskusteluja Väyrysen on käyty?

– Keskustalla on seniorikerho, jota olen tavannut kerran syksyllä. Sen mukana Paavokin oli, Kulmuni sanoi IS:lle keskustan uuden uudistusohjelman esittelyn yhteydessä.

Kulmunin mukaan hänen viestinsä Väyryselle on sama kuin kaikille muillekin ja kuultu jo julkisuudessakin.

– Keskustan nettisivujen kautta voi puolueen jäseneksi liittyä, jos sitoutuu puolueen arvoihin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?