Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiän valinnassa sisäministeriön uudeksi kansliapäälliköksi painoi hänen laaja-alainen kokemuksensa perus- ja ihmisoikeuksiin liittyvistä johtamistehtävistä. Pimiän valinnan perustelut käyvät ilmi sisäministeriön muistiosta.
– Vaikka Pimiän kokemus johtotehtävistä on muita kärkihakijoita ajallisesti lyhyempää, on hänen erityisenä vahvuutenaan laaja-alainen kokemus perus- ja ihmisoikeuksiin liittyvistä vaativista johtamistehtävistä ja tätä kautta tuleva kyky johtaa näiden asioiden kehittämistä sisäisen turvallisuuden ja maahanmuuton osalta, valintaa käsittelevän muistion johtopäätöksissä todetaan.
Pimiän lisäksi toiselle kierrokselle valintaprosessissa ylsivät Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari ja Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö Markku Hassinen. Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) suunnitelma esittää Pimiä tehtävään ohi Pelttarin on sytyttänyt jälleen laajaa keskustelua poliittisista virkanimityksistä.
Pelttarin kuvataan muistiossa toimineen ”yli kahdeksan vuoden ajan yhden keskeisen sisäasianhallinnon viraston päällikkönä, joista viimeiset neljä vuotta Suojelupoliisi on ollut suoraan sisäministeriön alainen virasto”. Hänelle listataan tukku erilaisia meriittejä tehtävässä.
Ohisalo kuitenkin valitsi tehtävään Pimiän. Pimiän kuvataan muistion johtopäätöksissä nousevan kolmesta kärkihakijasta esiin.
Perusteluissa muistutetaan, että kansliapäällikön virka on määräaikainen ja sitä täytettäessä yleisten tehtävien ohella erityiset tehtävän sisällöt ja painotukset tulevat tarkasteluun. Nämä voivat liittyä esimerkiksi hallitusohjelman linjauksiin ja ministeriön ja sen johtaman hallinnonalan ajankohtaiseen tilanteeseen. Tämän seurauksena kansliapäälliköltä edellytetään kykyä johtaa ”määrätietoisesti hallitusohjelmaan kirjattuja tavoitteita tuloshakuisesti hallitusohjelman painotukset huomioiden”.
– Tällä hallituskaudella sisäasiainhallinnossa korostuvat erityisesti perus- ja ihmisoikeuksiin liittyvät kysymykset sekä niiden kehittäminen sisäisen turvallisuuden ja maahanmuuton osalta, muistiossa perustellaan.
Hakijoilta tiedusteltiin haastatteluissa muun muassa sitä, miten perus- ja ihmisoikeudet näkyisivät heidän toimissaan kansliapäällikkönä.
Kirsi Pimiän lisäksi toiselle kierrokselle valintaprosessissa ylsivät Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö Markku Hassinen (vas.) ja Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari.
Pimiällä kuvataan olevan kokemusta perus- ja ihmisoikeuksiin liittyvien johtotehtävien lisäksi strategisesta johtamisesta valtioneuvostotasolta, muutosjohtamisesta ja kansainvälisistä tehtävistä.
– Haastatteluiden ja soveltavuusarviointien perusteella Pimiä on vahvasti yhteistyöhön pyrkivä, avoimuutta ja keskustelua korostava sekä suunnitelmallisesti ja systemaattisesti tehtäviä eteenpäin vievä johtaja, muistiossa kuvataan.
Pimiän sanotaan olevan myös aktiivinen verkostoituja, jolla on laajat tehtävää tukevat verkostot. Hänellä katsotaan olevan kokonaisharkinnan perusteella parhaat edellytykset tehtävään.
Pimiä aloittaa viisi vuotta kestävässä virassa 1. helmikuuta. Nykyinen kansliapäällikkö Ilkka Salmi palaa takaisin EU-komissioon. Varatuomari Pimiä on toiminut yhdenvertaisuusvaltuutettuna keväästä 2015 alkaen.
Pimiä on aiemmin työskennellyt oikeusministeri Tuija Braxin (vihr) erityisavustajana ja vihreiden eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerinä. Hän on työskennellyt pitkään valiokuntaneuvoksena eduskunnassa.
Kokoomuslainen Pelttari puolestaan toimi sisäministeri Anne Holmlundin (kok) poliittisena valtiosihteerinä 2009–2011. Salmen nimitti tehtäväänsä kokoomuslainen sisäministeri. Salmi toimi kahden kokoomuslaisen sisäministerin erityisavustajana.
Kansliapäällikkö on ministeriön ylin virkamies. Tehtävään kuuluu johtaa, kehittää ja valvoa ministeriön ja sen hallinnonalan toimintaa ministerin apuna.