Hallituksen naisviisikko kokoontui saunaan jo viime viikolla – kolme ministeriä uskaltautui hyiseen veteen - Politiikka - Ilta-Sanomat

Hallituksen naisviisikko kokoontui saunaan jo viime viikolla – kolme ministeriä uskaltautui hyiseen veteen

Kuvituskuva
Julkaistu: 21.1. 6:12

Kesärannassa järjestettiin yksi pääministeri Sanna Marinin Time-lehdessä hehkuttamista saunatapaamisista.

Pääministeri Sanna Marin kertoi arvostetun Time-lehden tuoreessa haastattelussa, miten hallituksen naisviisikon sukupuolella on erityistä merkitystä yhdessä asiassa: saunassa.

– Sauna on perinteisesti paikka missä suomalaiset tekevät päätöksiä. Nyt kun viisi naista on johdossa, voimme mennä yhdessä saunaan ja tehdä siellä päätöksiä, Marin sanoi haastattelussa.

Marin ei vitsaillut, sillä ”johtajaviisikko” on todellakin saunonut yhdessä. Viime viikolla löylyä heitettiin Kesärannassa, Marinin erityisavustaja Pirita Ruokonen kertoo.

– Kuulin, että viisikosta kolme oli uskaltautunut kastautumaan merivedessä, hän naurahtaa.

Pääministerin virka-asunnon Kesärannan saunarakennus.

Pääministerin virka-asunnon Kesärannan saunarakennus.

Pääministeri julkaisi samaiselta illalta kuvan Instagram-tilillään. Marinin lisäksi kuvassa poseeraa iloisen näköisinä oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, valtiovarainministeri Katri Kulmuni, sisäministeri Maria Ohisalo sekä opetusministeri Li Andersson.

Esimerkiksi Andersson on kertonut aiemmin julkisuudessa olevansa innokas avantouimari ja saunoja.

Ruokonen kertoo, että viralliset päätökset jätetään yhä niille tarkoitettuihin kokouksiin, mutta hallitusviisikko kokoontuu ja keskustelee myös muutoin. Ja mikäli sauna joskus lämpiää, eivät työasiat löylyissä täysin unohdu.

– Eiköhän siellä politiikastakin käydään keskusteluja.

Kesärannan saunan terassi.

Kesärannan saunan terassi.

Pääministerin erityisavustaja pitää mahdollisena, että Suomen tilaa pohditaan lauteilla mahdollisesti jatkossakin.

– Jos viisikko kokoontuu Kesärannassa, niin kyllä siinä yhteydessä saunakin varmaan joskus lämpiää.

Kesärannan saunan katto ei ole lasia, mutta koskaan ennen ei sen lauteilla ole istunut keskustelemassa Suomen asioista samanlaista naisjohtajien joukkoa.

Puusaunan sihinässä on kuitenkin todistettu politiikan käänteitä jo monesti aiemmin.

Kesäkuussa 2017 saunan uunissa paloi silloisen pääministerin Juha Sipilän eropaperi. Paperi oli tarkoitus viedä presidentti Sauli Niinistölle, mutta Sipilä kuitenkin kääntyi kannoillaan takaisin.

Reino Lehdon hallitus menossa saunaan pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa heinäkuussa 1964

Reino Lehdon hallitus menossa saunaan pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa heinäkuussa 1964

Eroilmoituksen syynä oli luottamuspula perussuomalaisiin, mutta lopulta tilanteen ratkaisi 20 perussuomalaista kansanedustajaa, jotka ilmoittivat eroavansa eduskuntaryhmästä ja perustavan uuden Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän.

Sipilää ennen lauteilla on löylytellyt muun muassa entinen pääministeri Mari Kiviniemi. Vuonna 2010 Kiviniemi kehui saunan olevan hänen lempipaikkansa virka-asunnossa.

Kaikki alkoi kuitenkin 50-luvulla, kun myöhemmin presidentiksi nouseva pääministeri Urho Kekkonen rakennutti saunan nykyiselle paikalleen.

Suomen poliittisen saunakulttuurin pioneerina voi monella tapaa pitää presidentti Urho Kekkosta.

Kekkonen rakennutti nykyiselle paikalleen paitsi pääministerin Kesärannan saunan myös kuuluisan presidentin Tamminiemen saunan.

”Tamminiemen isäntä” kokosi myös kanssalöylyttelijöitä yhteen, mitä kautta syntyi presidentin legendaarinen saunakerho.

Kekkosen muodostama löylyporukka kokoontui Tamminiemen hirsisaunan lauteille joka lauantai viideltä iltapäivällä. Välissä syötiin ja sitten taas saunottiin.

Lauantaisaunassa kävi yleensä 5–7 vierasta. Ryhmän vakiojäseniin kuului monia eturivin poliitikkoja, virkamiehiä ja akateemikkoja. Saunakerhoa uumoiltiin jopa varjohallitukseksi – mystiseksi salakerhoksi, joka pähkäili politiikkaa ja teki päätöksiä löylyjenheiton lomassa.

Saunakerhoon kuulunut poliitikko Jouko Loikkanen kertoi vuonna 2013 Suomen Saunaseuran jäsenlehdessä, että Tamminiemen hirsisaunan lämpötila saattoi nousta jopa 110 asteeseen. Kekkonen oli aina viimeisenä ylälauteilla ja uimaan mentiin aina.

Loikkasen mukaan politiikasta ei kuitenkaan juurikaan puhuttu lauteilla, ainoastaan päivän polttavista aiheista. Saunomiseen olikin hänen mukaansa hyvä varautua hankkiutumalla ajan tasalle tuoreista uutisista. (Lähde: Suomen Saunaseura)

Tuoreimmat osastosta