Kommentti: Haaviston onnenvuodet ovat historiaa – mutta kamppailu Halla-ahon kanssa olisi onnenpotku - Politiikka - Ilta-Sanomat

Kommentti: Haaviston onnenvuodet ovat historiaa – mutta kamppailu Halla-ahon kanssa olisi onnenpotku

Jussi Halla-aho (vas.) ja Pekka Haavisto.

Jussi Halla-aho (vas.) ja Pekka Haavisto.

Julkaistu: 23.12.2019 5:55

Tilanne ratkaisee presidentin, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.

Älkää nyt kauhistuko, mutta presidentiksi valitaan aina sopivin, ei pätevin.

2012 presidentiksi valittiin Sauli Niinistö, mutta se oli silti Pekka Haaviston vuosi. Niinistön voitto oli jo silloin niin kiveen kirjoitettu, että se ei jännittänyt

Haavisto oli toiseksi sopivin. Siinä auttoi kaksi asiaa. Isojen puolueiden ajankohtaisimmat puolueet eivät lähteneet itseään nolaamaan Niinistöä vastaan. Siksi ykköskierroksella oli vanhoja yrmyjä, Paavoja Lipposta ja Väyrystä. Seurassa Haavisto vaikutti poikamaisen pirteältä ja sovittelevalta. Sillä hän pääsi toiselle kierrokselle.

Ehdokkaat Haavisto, Lipponen, Niinistö ja Väyrynen Seinäjoella marraskuussa 2011.

Ehdokkaat Haavisto, Lipponen, Niinistö ja Väyrynen Seinäjoella marraskuussa 2011.

Toinen kierros oli sitten vastakkainasettelun aika. Vasemmistolaiset äänestäjät karsastivat vielä Niinistöä ja valitsivat mieluummin Haaviston, joka sai melkein 40 prosenttia äänistä. Vihreille se oli lottovoitto, joka käynnisti nousun pikkupuolueesta isompien kastiin. Tuurilla Haavisto oli samassa vaalissa kahdessa oikeassa asennossa oikeaan aikaan.

Vuonna 2018 Niinistöä vastaan ei ollut mahdollisuuden sihahdustakaan ja se näkyi Haavistonkin ponnettomassa kampanjoinnissa. Välivaali mikä välivaali.

Eri aika, eri tilanne

Nyt Haavisto sai IS:n kyselyssä kymmenen prosenttiyksikköä vähemmän kannatusta kuin heti presidentinvaalin jälkeen tehdyssä viime vuonna. Kyselyt eivät ole identtisiä, mutta kyllä se suuntaa antaa. Tämä ei ole edes yllätys, olihan Haavisto vajaa kaksi vuotta sitten mielissä joka tapauksessa toiseksi menestyneimpänä presidenttiehdokkaana. Mieleen tulee aina muuta.

Jos Pekka Haaviston poliittisen uran tavoitteena on vain presidenttiys, ulkoministerin salkun ottaminen tuntuu järkevältä. Emme tietenkään tiedä onko vain Haaviston tavoitteena vain presidenttiys. Mutta kuvitellaan nyt, että olisi, eikä vihreiden ehdokas presidentin vaalissa ole Ville Niinistö.

Ulkoministeriys tuo Haaviston hahmoon lisää särmää. Mutta ulkoministerin salkun sisällä on miinakenttä, johon Haavisto on viime viikot kävellyt. Riippuu jälkihoidosta ja viranhoidosta, kuinka vaikea presidenttipolusta tulisi.

Perustavaa laatua olevampi ongelma on, että Haavisto on ministerinä Sanna Marinin selkeästi punavihreässä hallituksessa aikana, jona kansa jakautuu jakautumistaan. Se vaikeuttaa Haaviston kykyä esiintyä siltoja rakentavana herrasmiehenä. Vastakkainasettelu tulisi vuonna 2024 vastaan jo ensimmäisellä vaalikierroksella.

Toiselle kierrokselle pääsyn voisi estää vihreiltä viemillään äänillä esimerkiksi vasemmistoliiton Li Andersson tai Sdp:n Jutta Urpilainen. Jostain voi ilmaantua muitakin ehdokkaita, jotka ovat suosittuja juuri punavihreissä kuten Andersson tai joilla on realistiset mahdollisuudet kakkoskierrokselle kuten Urpilaisella.

Unelmatilanne olisi Haaviston kannalta sellainen, jossa hän olisi kakkoskierroksella vastassaan perussuomalaisten Jussi Halla-aho. Ranskassa tällainen tilanne on tiputtanut toisella kierroksella kaksi Le Peniä, isän ja tyttären. Oikeaa vastakkainasettelua oikealla hetkellä. Mutta siihen olisi mutkaa ja matkaa ja liiaksikin tuurin tarvetta.

Mites Rehn?

IS:n kyselyssä kakkosena on Olli Rehn. Poliittisella urallaan Suomen Pankin pääjohtaja oli keskustalaiseksi epäilyttävän urbaaniliberaali. Keskustan nykyisessä syöksykierteessä ulkopuolisuus voi olla ihan plussaa.

Jos rattaat naksahtaisivat oikeaan asentoon, Rehn voisi esiintyä sovittelijana kuten Haavisto 2012. Mutta kannattaa muistaa, että silloinkin valitaan sopivin mies tai nainen. Siinä tilanteessa.

Tuoreimmat osastosta