Haaviston piina kasvaa – oppositio teki ulkoministerin toimista ministerivastuuasian - Politiikka - Ilta-Sanomat

Haaviston piina kasvaa – oppositio teki ulkoministerin toimista ministerivastuuasian

Kymmenen kansanedustajaa on jättänyt perustuslain 115 §:n mukaisen muistutuksen, jossa pyydetään perustuslakivaliokuntaa tutkimaan ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) toimien laillisuus.

Kymmenen kansanedustajaa on jättänyt perustuslain 115 §:n mukaisen muistutuksen, jossa pyydetään perustuslakivaliokuntaa tutkimaan ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) toimien laillisuus.

Julkaistu: 19.12.2019 12:30

Kymmenen opposition kansanedustajaa on jättänyt muistutuksen, jossa perustuslakivaliokuntaa pyydetään tutkimaan Pekka Haaviston toimien laillisuus al-Hol-vyyhdissä.

Kymmenen kansanedustajaa on jättänyt perustuslain 115 §:n mukaisen muistutuksen, jossa pyydetään perustuslakivaliokuntaa tutkimaan ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) toimien laillisuus al-Holin leirillä olevien Suomen kansalaisten tai Suomesta sinne päätyneiden henkilöiden kotiuttamista koskevassa asiassa.

Edustajat pyytävät tutkinnan osana tarkastelemaan sitä, onko ulkoministeri Haavisto painostanut virkamiehiä tekemään lainvastaisia päätöksiä. Lisäksi edustajien mukaan on tutkittava, onko prosessi, jossa ulkoministeriö on asettanut uuden erityisedustajan hoitamaan al-Holin asiaa, ollut laillinen. Edelleen edustajat pyytävät tutkimaan, onko ulkoministeriössä menetelty laillisesti, kun konsulipäällikkö on pyritty siirtämään uuteen tehtävään pois virastaan.

Edustajien mukaan on myös tarkasteltava, onko ulkoministeri toiminut lain mukaisesti jättäessään tuomatta al-Holin asian valtioneuvoston yleisistunnon ratkaistavaksi.

– Julkisuuden tietojen sekä oikeustieteen professorien lausuntojen perusteella on syytä epäillä, ettei ulkoministeri ole toiminut laillisesti al-Holin leirillä olevien asiassa. Epäselväksi on jäänyt erityisesti ulkoministerin toiminnan lainmukaisuus ulkoministeriön virkamiesten osalta, Mari Rantanen (ps) sanoo.

Muistutuksen allekirjoittajissa on mukana perussuomalaisten, kokoomuksen ja kristillisen edustajia. Perussuomalaisista muistutuksen ovat allekirjoittaneet Mari Rantanen, Veijo Niemi, Jari Ronkainen, Jussi Wihonen, Tom Packalén. Kokoomuksesta allekirjoittajina ovat Heikki Vestman, Kalle Jokinen, Kari Tolvanen ja Wille Rydman. Kristillisistä sen on allekirjoittanut Sari Tanus.

– Tässä muistutuksessa on kyse perustuslain mukaisesta ministerivastuuasiasta, joka on juridinen prosessi. Oikeusvaltiossa myös ministerin toiminnan pitää perustua lakiin. Koska epäily toimien laillisuudesta on jäänyt ilmaan, on myös ulkoministerin itsensä edun ja oikeusturvan kannalta tärkeää, että asia tutkitaan huolella, kokoomuksen Vestman toteaa tiedotteessa.

Kristillisten Tanus perustelee asiaa tiedotteessa seuraavasti:

– Vaikeiden asioiden hoitamisessa korostuvat hyvä yhteistyö, vastuiden selkeys ja juridisesti oikeat menettelyt. Ulkoministeriön toimintakyvyn ja ulkoministeri Haaviston jatkon kannalta, sekä epäilysten poistamiseksi että vastuiden selvittämiseksi, on tärkeä tutkia ulkoministerin toimien lainmukaisuus.

Uuden käänteen ohella oikeuskansleri tutkii jo useita Haavistosta tehtyjä kanteluita. Selvityksen alla on se, onko Haavisto toiminut toimivaltansa puitteissa. Oikeuskansleri tutkii myös poliisille Haavistosta tehtyä rikosilmoitusta. Asia siirtyi poliisilta oikeuskanslerille, koska poliisi ei ole toimivaltainen viranomainen ministeriä koskevissa asioissa.

Tuoreimmat osastosta