Marin oppositiolle välikysymys­keskustelussa: ”Eikö teitä hävetä?” - Politiikka - Ilta-Sanomat

Marin oppositiolle välikysymys­keskustelussa: ”Eikö teitä hävetä?”

Pääministeri kritisoi välikysymyskeskustelussa oppositiota.

17.12.2019 16:06

Pääministeri Sanna Marin (sd) sanoo, että eduskunnassa käyty keskustelu välikysymyksestä tekee kristallin kirkkaaksi hallituksen ja opposition välisen eron. Eduskunnassa keskustellaan parhaillaan kaikkien oppositiopuolueiden jättämästä välikysymyksestä al-Holin leiriläisistä. Hallituksen luottamuksesta äänestetään huomenna.

Marin sanoi, että hallitus haluaa, että Suomi on tulevaisuudessakin oikeusvaltio. Marin painotti, että uusi hallitus nimitettiin viime viikon tiistaina ja alle viikon päästä hallituksella oli asiasta jo linjaus.

– Lapset pyritään kotiuttamaan niin pian kuin mahdollista. Velvollisuutta aikuisten auttamiseen ei ole. Kotouttamispäätökset tehdään aina viranomaisten toimesta.

Marin lisäsi, että hallitus on linjannut myös turvallisuuskysymyksistä ja viranomainen pyrkii tapauskohtaisella harkinnalla varmistamaan, ettei Suomeen tulevista henkilöistä koidu turvallisuusuhkaa. Lisäksi lainsäädäntöön tehdään tarvittavat muutokset.

Marin lisäsi, että perustuslakiin kuuluu se, ettei Suomessa olevien turvallisuus vaarannu.

– Suomi on oikeusvaltio. Minun hallitukseni tulee pitämään kiinni, Marin sanoi.

Tämän jälkeen Marin käänsi katseensa opposition, etenkin kokoomukseen, suuntaan.

– Eikö teitä hävetä? Marin kysyi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?