Syntyykö al-Holin suomalaisista poliittista päätöstä? Näin poliitikot ovat väistelleet vastuuta

Vastuunkantajia on vaikea löytää, kun suomalaisten hakemisesta al-Holin leiriltä Syyriasta ei näytä syntyvän poliittista päätöstä.

12.12.2019 6:05 | Päivitetty 12.12.2019 18:53

Kun al-Holin leirin suomalaisista pitäisi tehdä päätöksiä, halukkaita vastuunkantajia on vähän. Hallituksen johtavat ministerit ovat väistelleet kysymystä poliittisen päätöksen tekemisestä, eikä asiaan saatu selkeyttä myöskään keskiviikkona.

Ei vaikka jopa tasavallan presidentti on puuttunut peliin. Presidentti Sauli Niinistö viesti tiistai-iltana Helsingin Sanomille, että hallituksen tulisi pohtia selkeän poliittisen päätöksen tekemistä al-Holin leirillä olevien suomalaisten kotiuttamisesta.

Poliittista päätöstä on vaatinut myös joukko keskustan kansanedustajia.

– Totta kai pitäisi tehdä poliittinen päätös, ennen kuin mahdollisia terroristeja tuodaan Suomeen, kansanedustaja Anne Kalmari sanoi IS:lle eduskunnassa keskiviikkona.

Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Katri Kulmuni ilmoitti tukevansa presidentin aloitetta. Myöhemmin hän täsmensi keskustan linjaksi, että aikuisia ei pitäisi leiriltä hakea Suomeen.

Ylen A-studiossa Kulmuni kielsi tietävänsä suomalaisten hakemiseen tähtäävistä suunnitelmista.

– Pekka Haavisto ulkoministerinä tietenkin vastaa tämän asian valmistelusta ja toimista hallituksessa. Minä olen niiden tietojen varassa, mitä julkisuudessa siitä kerrotaan, Kulmuni sanoi.

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni kielsi keskiviikkona Ylen A-studiossa tietävänsä suomalaisten hakemiseen tähtäävistä suunnitelmista.

Vasta nimitetty pääministeri Sanna Marin (Sdp) taas sanoi keskiviikkona Ylen haastattelussa, että al-Hol-asiaa on käsitelty hallituksen iltakoulussa ja ulkoministeri Haaviston toiminnalla on hallituksen ”hiljainen hyväksyntä”.

Marin lupasi keskiviikkona, että hallitus selvittää al-Holin kysymyksen perinpohjin. Samalla pääministeri vieritti vastuuta pois omilta harteiltaan.

– Minulla ei ole tietoa mistään viranomaisoperaatiosta, päivämääristä eikä henkilöistä, Marin sanoi Ylellä.

Myös Marin on useaan kertaan ohjannut kysymykset al-Holista ulkoministeri Haavistolle. Tiistain A-studiossa Marin myös sanoi, että al-Holin leirillä olevien suomalaisten tuominen Suomeen on virkavastuulla selvitettävä asia.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) puolestaan sanoi A-studiossa maanantaina, ettei edes voisi kommentoida luottamuksellisia asioita, jotka liittyvät ihmisten turvallisuuteen.

Ulkoministeri Haavisto lupasi vastata toimittajien kysymyksiin keskiviikon tiedotustilaisuudessa, joka järjestettiin varta vasten al-Holin vuoksi. Tilaisuus ei kuitenkaan juuri tuonut selvyyttä avoimiin kysymyksiin tai siihen, kuka kaikesta kantaa vastuun.

Koko tiedotustilaisuus kesti vain 15 minuuttia, eikä kaikkia kysymyksiä ehditty esittää.

Haavisto korosti tilaisuudessa puhuvansa vain ulkoministeriössä tapahtuneesta valmistelusta ja siirsi huomion eduskunnan ensiviikkoiseen välikysymyskeskusteluun.

– Asiasta tulee käsittelyyn myös välikysymys, ja sen yhteydessä hallitus antaa oman vastauksensa tähän kokonaisuuteen, Haavisto sanoi.

Oppositio tivaa keskiviikkona jättämässään välikysymyksessä hallitukselta vastausta siihen, onko käynnissä viranomaisoperaatio Isis-perheiden tuomiseksi Suomeen. Hallituksen on määrä vastata välikysymykseen ensi tiistaina. Äänestys on keskiviikkona.

Ulkoministeri Pekka Haavisto ei antanut selkeitä vastauksia keskiviikon tiedotustilaisuudessa.

Haavistolta kysyttiin tiedotustilaisuudessa, pitäisikö asiasta tehdä poliittinen linjaus. Ministeri ei antanut kysymykseen suoraa vastausta vaan viittasi tässäkin kohtaa opposition välikysymykseen.

– Tämä on kysymys, jota varmaan tässä joudutaan käsittelemään hallituksen vastauksessa välikysymykseen, Haavisto sanoi.

Haaviston mukaan nyt on noudatettu Antti Rinteen hallituksen linjaa. Hän kertoi esitelleensä ulkoministeriön al-Hol-erityisedustajan mandaatin ja toimintalinjaukset valtioneuvoston jäsenille hallituksen iltakoulun yhteydessä lokakuun lopussa.

Ulkoministeri sanoi, ettei mitään konkreettista operaatiota al-Holin suomalaisten kotiuttamiseksi ole tällä hetkellä käynnissä.

– Jos konkreettinen operaatio olisi mahdollista toteuttaa, siitä tulisi minulle ensimmäisenä tieto. Tällä hetkellä sellaista ei ole, Haavisto sanoi.

Ministerin mukaan hän ei tosin itsekään tiedä kaikkia eri hallinnonalojen viranomaistoiminnan yksityiskohtia.

Koska poliittista päätöstä ei ole, on syntynyt käsitys, että Haavisto on yrittänyt jättää koko operaation virkamiesten kontolle.

Koko asia nousi esille IS:n uutisoitua runsas viikko sitten, että Haavisto yritti painostaa ulkoministeriön konsulipäällikköä Pasi Tuomista tuomaan Syyrian al-Holin pakolaisleirin lapset Suomeen konsulikyydillä. Haavisto on kiistänyt painostaneensa Tuomista.

Päivitys klo 18.52: Tarkennettu kohtaa Haavistosta ja virkamiehistä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?