Politiikan tutkija: Rinteen roolille hallitustunnustelijana on vain yksi ymmärrettävä syy – ”Näyttää todella oudolta” - Politiikka - Ilta-Sanomat

Politiikan tutkija: Rinteen roolille hallitustunnustelijana on vain yksi ymmärrettävä syy – ”Näyttää todella oudolta”

Rinteen jatkaminen uuden hallituksen riviministerinä olisi ongelmallista hallituksen sisäisen toiminnan kannalta, professori Kimmo Grönlund arvioi.

5.12.2019 11:08

Politiikan tutkija Kimmo Grönlund pitää todella outona sitä, että pääministerin paikalta eronnut Antti Rinne (sd.) toimisi hallitustunnustelijana tulevissa hallitusneuvotteluissa.

Valtio-opin professorina Åbo Akademissa toimiva Grönlund ehdottaa, että seuraavan pääministerin paikkaa tavoittelevat Antti Lindtman ja Sanna Marin voisivat vetää hallitustunnusteluita parina, kunnes puolue valitsee heistä jommankumman pääministeriehdokkaaksi.

– Näyttää todella oudolta, että sama henkilö, jota kohtaan on niin syvää epäluottamusta, että ajetaan hallitus eroamaan, on missään roolissa uuden hallituksen muodostamisessa, jos hallituspohja ei muutu, hän sanoo.

Grönlundin mukaan ainoa ymmärrettävä syy Rinteen toiminnalle hallitustunnustelijana olisi, jos SDP haluaisi vaihtaa hallituspohjaa.

– Rinnehän voisi yrittää vaihtaa vaikka keskustan kokoomukseen.

SDP:n puoluehallitus esittää Rinnettä hallitustunnustelijaksi. Päätöksen asiasta tekee puolueen eduskuntaryhmä, joka on koolla iltapäivällä.

Lopullisesti tunnustelijasta sopivat eduskuntaryhmät. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Lindtman on kutsunut ryhmät koolle tänään kello 16.30.

"Miten ihmeessä luottamus palautui?"

Ymmärrystä Grönlundilta ei saa myöskään ajatus siitä, että Antti Rinne jatkaisi ministerinä tulevassa hallituksessa. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen ei tyrmännyt asiaa eilen, kun siitä kysyttiin häneltä Iltalehden haastattelussa.

Kurvinen täsmensi keskiviikkoaamulla Twitterissä, että keskustan luottamus on liittynyt Rinteen toimintaan pääministerinä. Alun perin puolue oli puhunut maanantaina "henkilöön liittyvästä epäluottamuksesta".

– Mikäli epäluottamus on ollut noin syvä, miten ihmeessä se on palautunut kahdessa päivässä keskustan osalta? professori ihmettelee.

Rinteen toimiminen ministerinä olisi Grönlundin mukaan myös ongelmallista hallituksen sisäisen toiminnan kannalta.

– Miten Rinne pystyisi toimimaan niin, että uusi pääministeri tuntisi, että hänellä on liikkumavaraa? Varsinkin, jos Rinne aikoo toimia puheenjohtajana ensi kesäkuuhun asti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?