Varapuhemies Haatainen ei hae pääministerin tehtävään – ehdokkaita edelleen vain kaksi - Politiikka - Ilta-Sanomat

Varapuhemies Haatainen ei hae pääministerin tehtävään – ehdokkaita edelleen vain kaksi

Tuula Haatainen pitää valitettavana, että Antti Rinne joutui luopumaan pääministerin tehtävästä.

Tuula Haatainen pitää valitettavana, että Antti Rinne joutui luopumaan pääministerin tehtävästä.

Julkaistu: 4.12. 20:00

Eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Tuula Haatainen (sd) kertoo Facebookissa, ettei hae pääministerin tehtävään. Hänen mukaansa useat SDP:n jäsenet ja vaikuttajat ovat pyytäneet myös häntä asettumaan ehdolle.

Haataisen mielestä valinnan tekevä Sdp:n puoluevaltuusto on jo haastavan paikan edessä, kun ehdokkaita on kaksi. Pääministeriehdokkaiksi ovat ilmoittautuneet varapuheenjohtaja, liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.

Haatainen sanoo myös pitävänsä valitettavana, että Antti Rinne (sd) joutui luopumaan pääministerin tehtävästä.

– Kansanedustajana, puolueen jäsenenä ymmärsin Rinteen toiminnan niin, että hän halusi varmistaa Postin työntekijöiden työehtojen säilymisen nykyisellä tasolla. Tämä, jos mikä, on sosiaalidemokraattinen tavoite, eikä sitä pidä hävetä, että kaatuu saappaat jalassa heikomman puolesta.

Sdp:n puoluehallitus on koolla torstaina aamulla ja päättää silloin, milloin kutsuu puoluevaltuuston koolle. On mahdollista, että puoluevaltuusto kokoontuisi jo sunnuntaina.

Sdp:n kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari, eurooppaministeri Tytti Tuppurainen ja työministeri Timo Harakka eivät tavoittele pääministeriyttä.