Näin eteni Antti Rinteen viimeinen päivä pääministerinä: Valtioneuvoston linnasta alkanut rankka päivä päättyi illanviettoon Kesärannassa - Politiikka - Ilta-Sanomat

Näin eteni Antti Rinteen viimeinen päivä pääministerinä: Valtioneuvoston linnasta alkanut rankka päivä päättyi illanviettoon Kesärannassa

Julkaistu: 3.12. 22:16

Pääministerin ja hallituksen ero eteni lopulta nopeasti.

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne nousi pääministeriksi keväällä vain muutama kuukausi sen jälkeen, kun oli sairastanut keuhkokuumeen ja sydänpussin tulehduksen ja hänelle oli tehty pallolaajennus.

Leikkausten jälkeen epäiltiin onko Rinteestä enää palaamaan politiikan huipulle ja puolueen johtoon. Entinen ay-pomo osoitti epäilykset vääriksi, kun hän johdatti Sdp:n vaalivoittoon kevään eduskuntavaaleissa.

Rinne oli uransa huipulla, kun hänet 6. kesäkuuta nimitettiin maan 66. pääministeriksi.

Huippua kesti vain vajaa kuusi kuukautta.

Vielä maanantaina Rinne esiintyi tiukasti asemaansa puolustaen. Keskusta oli ilmaissut epäluottamuksensa häneen pääministerinä.

– Tänä iltana on käyty keskusteluja tilanteesta ja täytyy todeta, että jos minun viestintääni on sanottu epäselväksi, niin keskustan viestintä on vieläkin epäselvempää, Rinne hyökkäsi.

– Sen takia ajattelin, että huomenna ihan oman oikeusturvani takia haluan saada vastauksen kyllä tai ei, onko valmiutta jatkaa pääministerin kanssa vai ei tätä hallitusyhteistyötä, ja sitä mitkä ovat ne perusteet miksi he ovat sitä mieltä mitä sitten ovat.

Myöhään maanantaina Kesärannan pihaan saapui auto, jonka takapenkillä Rinteellä oli kännykkä korvalla. Hallituskriisin paineen pystyi aistimaan pääministerin kasvoilta.

Antti Rinne saapui maanantai-iltana Sdp:n puoluehallituksen kokouksesta Kesärantaan.

Antti Rinne saapui maanantai-iltana Sdp:n puoluehallituksen kokouksesta Kesärantaan.

Lopullisesti Rinteen kohtalo sinetöityi tiistaina.

Klo 9.00 Päivä alkoi klo 9 Valtioneuvoston linnassa, jonne pääministeri Rinnettä tulivat tapaamaan keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen. Mukana oli myös keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen.

Valtioneuvoston linnan pihalla Antti Kurvinen ja Katri Kulmuni Antti Rinteen tapaamisen jälkeen.

Valtioneuvoston linnan pihalla Antti Kurvinen ja Katri Kulmuni Antti Rinteen tapaamisen jälkeen.

Klo 9.56 Tapaaminen Kulmunin, Kurvisen ja Pirkkalaisen kanssa on käyty, ja kolmikko poistui Valtioneuvoston linnasta heti kello 10 jälkeen.

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni kertoi IS:lle lähtiessä, että keskustalla on luotto hallituksessa oleviin puolueisiin ja hallitusohjelmaan, mutta ei pääministeriin.

– Tämä on jo kolmas kerta, kun puheenjohtaja Katri Kulmuni ja allekirjoittanut on ilmoittanut saman asian henkilökohtaisesti. Eilen kahdesti ja tänään kolmannen kerran, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen puolestaan sanoi.

Klo 10.08 Sdp:n eduskuntaryhmän kokous alkoi eduskunnassa.

Antti Rinne saapuu Sdp:n eduskuntaryhmän kokoukseen.

Antti Rinne saapuu Sdp:n eduskuntaryhmän kokoukseen.

Klo 10.11 Pääministeri saapui Sdp:n eduskuntaryhmän kokoukseen.

– En kommentoi, hän vastasi kysymyksiin koskien aamuista tapaamista keskustan kanssa sekä siihen, aikooko hän jättää eropyyntönsä.

Klo 10.29 Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kurvinen lähetti Rinteelle sähköpostin, missä hän kirjallisesti vahvisti sen, että keskusta on menettänyt luottamuksensa pääministeriin.

Klo 12.01 Ryhmähuoneesta kuului raikuvat aplodit. Pääministeri Antti Rinne kommentoi suorassa lähetyksessä tulevia liikkeitään:

– Lähden käymään Mäntyniemessä, Rinne sanoi lakonisesti.

Samaan aikaan Mäntyniemessä alettiin jo ottaa mediaa sisään.

Klo 12.30 Antti Rinne jätti eronpyynnön tasavallan presidentti Sauli Niinistölle. He kättelivät.

– Haluan kiittää hyvästä yhteistyöstä, Rinne sanoi Niinistölle.

– Haluan kiittää lyhyestä mutta hyvin hektisestä yhteistyöstä, sanoi presidentti Niinistö, hyväksyi eronpyynnön ja pyysi Rinnettä jatkamaan toimitusministeristön johtajana.

Presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Antti Rinne kättelevät.

Presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Antti Rinne kättelevät.

Klo 13.13 Tiedotustilaisuus Valtioneuvoston linnassa alkaa.

Antti Rinne poistuu Mäntyniemestä.

Antti Rinne poistuu Mäntyniemestä.

Antti Rinne puhui viimeisen kerran medialle pääministerin ominaisuudessa.

– Jos miettii näitä taustalla olevia syitä, tässä on keskusteltu pääministerin luottamuksesta ja sen pohjalta hallituskumppaneista kolme ja oma puolueeni ovat tukeneet minua. Keskustan osalta on ollut epäluottamusta ilmassa.

– He ovat yksilöineet tänään, millä tavalla tätä epäluottamusta on ilmassa. Tein siitä omat johtopäätökseni.

Rinne sanoo, ettei halunnut vaarantaa hallituspohjaa ja hallitusohjelmaa jatkamalla pääministerinä.

– Silloin on sivuseikka, kuka pääministeri johtaa tätä kollektiivia eteenpäin. Päädyin, että jos minun pääministerinä olemiseni vaarantaa tämän, väistyn sivuun.

Rinne korosti, että päätös väistyä sivuun oli hänen oma päätöksensä. Hän kertoo myös aikovansa jatkaa Sdp:n puheenjohtajana kesäkuuhun asti.

Lue lisää: Antti Rinne aikoo jatkaa Sdp:n johdossa ja on jatkossakin käytettävissä – kertoo nyt, mikä oli hänen isoin virheensä

Rinne kiisti, ettei ollut liikuttunut tilaisuuden alussa.

– Mä en ole liikuttunut, mulla on vähän flunssa päällä, Rinne vastasi.

Väistyvä pääministeri vakuutti, ettei ole häipymässä politiikasta mihinkään.

– Tämä ei ole mikään testamentti.

Klo 13.28 Antti Rinteen tiedotustilaisuus päättyi ja pääministeri kävelee pois median edestä.

Valtioneuvoston linnassa alkaa Rinteen tiedotustilaisuus.

Valtioneuvoston linnassa alkaa Rinteen tiedotustilaisuus.

Klo 14.48 Rinne saapuu virka-auton kyydissä pääministeri virka-asunnolle Kesärantaan.

Klo 15.28 Virka-asunnolle toimitetaan kukkalähetys.

Klo 15.46 Kesärannan pihaan kaartaa taksi, joka tuo virka-asunnolle vieraita.

Klo 18.44 Rinteen erityisavustaja Dimitri Qvintus saapuu Kesärantaan kävellen.

Antti Rinne poistuu tiedotustilaisuudesta.

Antti Rinne poistuu tiedotustilaisuudesta.

Virka-asunnolla loisti valot vielä myöhään illalla, vaikka talon isäntä oli kokenut poliittisen uransa pahimman nöyryytyksen.

Kesärantaan toimitettiin kukkapuska.

Kesärantaan toimitettiin kukkapuska.

Erityisavustaja Dimitri Qvintus saapui Kesärantaan.

Erityisavustaja Dimitri Qvintus saapui Kesärantaan.