Ilta-Sanomien tietojen mukaan hallituspuolueiden puheenjohtajat kokoontuvat sunnuntaina Kesärantaan pohtimaan hallituksen ja ennen muuta pääministeri Antti Rinteen (sd) asemaa ja hänen mahdollisuuksiaan mahdollisuuksia jatkaa tehtävässään. IS:n eri lähteistä saamat tiedot kokouksen kellonajansta vaihtelevat. Kokous on joko sunnuntaina aamulla tai myöhemmin illalla.
Rinne kommentoi asiaa lauantaina iltapäivällä STT:lle.
– Hallitus käy ennen tiistain välikysymystä läpi Posti-kiistan tapahtumat. Hyvä keskustella myös, miten työmarkkinaneuvotteluja seurataan, pääministeri kertoi IS:n uutisen julkaisun jälkeen.
Ratkaisevassa asemassa Rinteen jatkon kannalta on keskusta.
Keskustan puheenjohtaja, elinkeinoministeri Katri Kulmuni täsmensi tänään Tampereella, että hän haluaa, että hallitus käy sisäisen keskustelun Posti-jupakan ympäriltä.
Kulmunin mukaan keskustelua tarvitaan valtion omistajapolitiikan linjasta ja siitä, että työmarkkinajärjestöille annetaan rauha käydä neuvottelunsa keskenään. Lisäksi on syytä keskustella hallituksen työllisyystoimista.
– Näistä kaikista hallituksen täytyy tulla vahvempana ulos, Kulmuni sanoi STT:lle.
Keskustan ryhmässä paineet kasvavat, sillä kentän painetta kuvataan erittäin voimakkaaksi.
– Luotto Rinteeseen on mennyt, mitä tuota kiertelemään. Tiistaista tulee kova päivä, keskustan sisältä arvioidaan IS:lle.
– Tämä on todella kuva juttu puolueelle ja Kulmunille. Tehtiin niin tai näin, huutoa tulee.
Keskustan eduskuntaryhmässä uskotaan yhä nykyiseen hallituspohjaan ja varsinkin hallitusohjelmaan, johon keskusta sai hallitusneuvotteluissa vahvan kädenjälkensä.
Ongelma on vain siinä, voiko keskusta ottaa itselleen sen roolin, että juuri keskusta takaa Rinteen jatkon, vaikka oppositio syyttää Rinteen valehdelleen eduskunnalle. Moni keskustan edustaja on samalla kannalla.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo lisäsi painetta hallituspuolueiden, varsinkin keskustan sisälle muistuttamalla Rinteen puheista ja talouslinjan ongelmista.
– Hyväksyvätkö he tämän ja lisäksi sen sekoilun, mitä on nähty viime päivinä, Orpo kysyi kokoomuksen puheenjohtajapäivillä Järvenpäässä.
Pääministerin ero on Orpon mukaan ainoa vaihtoehto.
– Minusta se oli ainoa oikea ratkaisu, kun selvisi, että Rinne on ohjannut eduskuntaa harhaan väärillä tiedoilla. Hän vastaa välikysymykseemme tiistaina, mutta nyt viikonloppuna sekä vihreillä että keskustalla on käynnissä keskustelut siitä, kääntyykö rinteelle peukku ylös vai alas.
Klo: 14:52 juttua täsmennetty lisätiedolla kokouksen ajankohdasta sunnuntaina.