Sdp:n kaupunginvaltuutettu, osa-aikainen taksikuski Abdirahim ”Husu” Hussein myönsi maanantaina valehdelleensa, kun hän väitti Twitterissä jättäneensä rasistisesti käyttäytyneen asiakkaan moottoritielle ajovuoronsa aikana.
Husseinin sepittämä tviitti oli saanut yli 2500 tykkäystä, ja väitetty välikohtaus oli noussut uutiseksi useissa medioissa.
Taksi Helsingin selvityksen valmistuttua Husseinilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin myöntää, että hän oli puhunut puppua.
Hussein tosin sortui selittelyyn vielä silloinkin, kun maito oli kaatunut jo lattialle.
– En kokenut siinä hetkessä valehtelevani, vaan olin vihainen, kun kirjoitin sitä, Hussein sanoi IS:lle.
Facebookissa Hussein kirjoitti, että hänen tarkoituksensa oli herättää keskustelua ulkomaalaistaustaisten taksikuskien kokemasta jatkuvasta rasistisesta häirinnästä ja tehdä ”yhteen vetävä kertomus taksikuskin rasistisesta arjesta”.
Rasismi onkin vastenmielinen ja todellinen ilmiö, mutta tapauksesta tulee mieleen, että rasismin vastainen työ ansaitsee ”Husua” uskottavampia keulakuvia ja faktoja vetävien kertomusten sijasta.
Helsingin kaupunginvaltuustoon keväällä 2017 alle tuhannella äänellä noussut, Sdp:n listoilta myös eduskuntaan pyrkinyt Hussein ei kuulu valtakunnan merkittävimpiin poliitikkoihin.
Kohun voi siis asettaa mittasuhteisiinsa. Ei silti ole ihme, että ärhäkkään ja näkyvän vähemmistön edustajan narahtaminen valehtelusta nousee uutiseksi ja poliittiseksi puheenaiheeksi.
Hussein antaa syötön niiden lapaan, jotka suhtautuvat jo lähtökohtaisesti ennakkoluuloisesti ulkomaalaistaustaisiin suomalaisiin. Poliittisesti hyödyn keräävät perussuomalaiset.
Husseinin uskottavuus poliittisena päättäjänä on kärsinyt ison kolauksen ennen kuin hän on noussut kuntatasolta valtakunnansarjaan.
Jos päättäjä on valmis satuilemaan taksimatkan yksityiskohdista, mistä isoimmista asioista hän on valmis puhumaan palturia?
Taksigate on kiusallinen myös Sdp:lle, joka on Ylen gallupin mukaan pudonnut neljänneksi suurimmaksi puolueeksi 13,9 prosentin kannatuksella.
Puolisen vuotta sitten kohistiin Sdp:n uuden kansanedustajan Hussein al-Taeen valehtelusta: al-Taee ei olisi noussut välttämättä eduskuntaan, jos hän olisi tunnustanut solvaavat kirjoitukset omikseen jo ennen vaaleja.
Kun al-Taeen taustoista paljastui uusia epäselvyyksiä, Sdp pyrki vaikenemaan asian kuoliaaksi. Lopulta puolueen eduskuntaryhmä antoi al-Taeelle ohjeistuksen – minkäänlaista jäähyä tai sanktiota ei langetettu.
Sdp pyrkii minimoimaan ikävän julkisuuden myös Husseinin kohdalla: maanantaina asiaa kommentoi vain Sdp:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma, joka kertoi Twitterissä olevansa ”äärimmäisen pettynyt” Husun toimintaan.
Sdp:n puoluesihteeri Antton Rönnholm ei kommentoinut tapausta IS:lle lainkaan. Hetkeä myöhemmin Rönnholm antoi Twitterissä Husulle kevyen nuhtelun.
– Lähtökohta on, että niin Sdp:ssä kuin toivottavasti ihan kaikkialla politiikassa toimitaan totuuspohjalta. Valtuustoryhmä miettii nyt toimenpiteitä, ja Husun on hyvä miettiä tykönään, miten hän aikoo jatkossa toimia.
Olisi luullut, että puoluesihteerillä olisi ollut tapauksesta enemmän sanottavaa.
Nyt mielikuvaksi jää, että pääministeripuolue Sdp:n johto pyrkii pysyttelemään koloissaan aina, kun tuulettimeen osuu annos sitä itseään.
Husun suusta anteeksipyyntö tuli maanantaina jälkijättöisesti, aiempien selitysten jälkeen. Konemainen twiitti oli kuin kriisiviestinnän konsultin kynästä.
– Pyydän anteeksi toimintaani ja sitä, että olen valehdellut. Päättäjänä minun tulee toimia rehellisesti. Toimin äänestäjien luottamuksen varassa ja nyt olen rikkonut tätä luottamusta. Teen kaikkeni, jotta voin palauttaa luottamuksen toimintaani, Hussein kirjoitti.