Hallitus selvittää kielteisen turvapaikka­päätöksen saaneiden työllistämistä – käännytys­päätöksen saanut Adil: ”Olisin valmis tekemään mitä töitä vain” - Politiikka - Ilta-Sanomat

Hallitus selvittää kielteisen turvapaikka­päätöksen saaneiden työllistämistä – käännytys­päätöksen saanut Adil: ”Olisin valmis tekemään mitä töitä vain”

Irakilainen Adil aikoo jäädä elämään Suomeen vaikka paperittomana.

Irakilainen Adil aikoo jäädä elämään Suomeen vaikka paperittomana.

Julkaistu: 29.10.2019 5:55

Irakilainen automekaanikko on asunut Suomessa jo neljä vuotta, mutta ei ole saanut töitä oleskeluluvan puuttumisen takia. Hän on varautunut elämään Suomessa paperittomana. Irakiin hän ei aio palata.

Pääministeri Antti Rinteen (sd) hallitus selvittää parhaillaan, pitäisikö kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille myöntää joustavammin oleskelulupia työn perusteella.

Hallituksen hanke on saanut opposition takajaloilleen – perussuomalaiset vastustaa jyrkästi oleskelulupien myöntämistä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille, ja myös kokoomuksessa katsotaan, että oleskelulupien myöntäminen kielteisen päätöksen saaneille nakertaisi turvapaikkajärjestelmän uskottavuutta.

Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) esikunnasta kerrotaan, että ministeriötä on pyydetty valmistelemaan eri vaihtoehtoja hallitusohjelman kirjauksen toteuttamiseen.

Turvapaikkapolitiikkaa käsitellyttä työryhmää hallitusneuvotteluissa johtanut Markus Lohi (kesk) sanoi aiemmin IS:lle, että ”jos Suomessa on työvoimapula, ei ketään, jolla on täällä työsuhde, kannata laittaa maasta pois”.

– Sillä täsmennyksellä, että (oleskelulupa) vain niille, jotka ovat jo työllistyneet avoimilla työmarkkinoille normaaleilla ehdoilla turvapaikkaprosessin aikana. Emme halua luoda ohituskaistaa työluville.

IS haastatteli kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta irakilaista Adilia (nimi muutettu), joka saapui Suomeen turvapaikanhakijana elokuussa 2015.

Bagdadista kotoisin oleva Adil on taustaltaan automekaanikko, ja hän kertoo hakeneensa töitä muun muassa Uudenkaupungin autotehtaalta. Hänelle kerrottiin, että he eivät voi palkata henkilöä, jolla ei ole oleskelulupaa, vaikka työntekijöille olisi tarvetta.

– Kun saan sen (oleskeluluvan), voisin aloittaa saman tien. Kävin myös siivouspalvelu Solissa, mutta siellä oli sama juttu. Homma tyssää aina oleskelulupaan, verokortti ei riitä. Olisin valmis tekemään mitä töitä vain, Adil sanoo.

Adilin suomalainen puoliso Tiina (nimi muutettu) sanoo olevansa kyllästynyt järjestelmään, joka ”hukkaa” ammattitaitoisia työntekijöitä.

– Oleskeluluvaton ihminen on mahdottomassa asemassa. Eikö olisi kaikkien kannalta parempi, että Suomeen kotiutunut henkilö otettaisiin töihin? Adil kävi kaksi ja puoli vuotta koulua viime kevääseen asti, eli valmentavaa koulutusta ulkomaalaisille. Sitten hän oli työharjoittelussa oman alan työpaikoissa. Mutta ei aikuinen mies jaksa olla vain koulussa. Hän olisi voinut maksaa jo kaksi vuotta veroja Suomeen. Onneksi hänellä on hankkimani verokortti, jonka turvin hän on saanut muutaman tunnin töitä autokorjaamolta.

Adil ja Tiina tutustuivat alun perin Tinderin välityksellä toukokuussa 2016.

Kihloihin pariskunta meni maaliskuussa 2017, ja häitä juhlittiin maistraatissa toukokuussa 2017. Tässä vaiheessa Adil oli saanut jo Maahanmuuttovirastolta kielteisen turvapaikkapäätöksen.

Häiden jälkeen Adil haki oleskelulupaa perhesiteen perusteella. Vuoden odottelun jälkeen Adil sai toistamiseen kielteisen päätöksen oleskelulupa-asiassa.

Nyt pariskunta odottaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta tietoa siitä, hyväksyykö se heidän valituksensa. Jos korkein hallinto-oikeus ei kumoa käännytyspäätöstä, Adil käännytetään Irakiin.

Ulkomaalaispoliisi on antanut Adilille vapaaehtoista maastapoistumisaikaa lokakuun loppuun saakka, minkä jälkeen poliisi aloittaa pakkotoimet.

Adil ei aio palata Irakiin, koska hän kokee olevansa siellä hengenvaarassa. Adil aikoo jäädä tarvittaessa elämään Suomeen paperittomana, jolloin hän oleskelisi maassa ilman laillista oleskeluoikeutta.

– Haluan pysyä vaimoni kanssa, me rakastamme toisiamme. En tiedä, mitä tapahtuu lokakuun jälkeen, mutta en aio lähteä mihinkään. Tämä on häpeällinen päätös, Adil sanoo.

– Miten ihminen, joka on löytänyt vaimon, kodin ja osaa jo aika hyvin suomea, halutaan palauttaa? Tiina kysyy.

Pariskunta väittää, että Adil voi päätyä elämään paperittomana Suomessa, vaikka hänet palautettaisiin Irakiin.

Pariskunnan mukaan Irakin armeijan edustaja kysyy määränpäässä palautettavilta, haluavatko he saapua vapaaehtoisesti Irakiin. Heidän mukaansa ne, jotka eivät halua palata, lennätetään takaisin.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Mia Poutanen kertoo, että tapauksia, joissa palautettava lennätetään kohdemaasta takaisin Suomeen, sattuu silloin tällöin. Viimeisimmät tapaukset ovat viime syksyltä.

– Irakin viranomaiset vastakäännyttivät viime syksynä muutaman poliisin saattaman henkilön Bagdadin lentoasemalta: he ilmoittivat, etteivät ota vastaan muita kuin vapaaehtoisesti palaavia kansalaisiaan. Tämän seurauksena keskeytimme palautukset Irakiin hetkellisesti. Myös Somaliasta vastakäännytettiin viime syksynä yksi palautettava, Poutanen mainitsee.

Poutasen mukaan poliisi on palauttanut tämän vuoden aikana syyskuun loppuun mennessä Irakiin 42 henkilöä, joista 16 saattamalla.

– Ulkomaalainen voi päätyä elämään laittomasti maassa oleskelevana Suomessa, jos hän ei noudata saamaansa palautuspäätöstä eikä poliisi pysty poistamaan häntä maasta. Kaikkiin maihin on kuitenkin mahdollista palata itsenäisesti ja vapaaehtoisesti.

Oleskeluluvan esteenä passin puute

IS:n haastatteleman irakilaismiehen oleskelulupa-asian ytimessä on kysymys siitä, onko avioliitto suomalaisnaisen kanssa riittävä peruste oleskelulupaan.

Toinen keskeinen seikka on IS:n näkemien dokumenttien perusteella se, ettei Adililla ole voimassa olevaa Irakin passia. Adil kertoi helmikuussa 2016 pidetyissä kuulustelussa, että hänen passinsa oli hävinnyt matkatavaroiden mukana matkalla Turkista Kreikkaan.

Adil sai passinsa Suomeen kuuden kuukauden yrittämisen jälkeen Turkissa olevan kaverinsa avulla, joka etsi passin salakuljettajan kautta. Hintaa operaatiolle kertyi 500 dollaria.

Irakilaismiehen puoliso ihmettelee, miksi Irakista hankittu henkilöllisyystodistus, jonka nojalla pariskunta meni naimisiin, ei kelpaa dokumentiksi hänen miehensä oleskelulupa-asiassa.

Irakilaismiehen puoliso ihmettelee, miksi Irakista hankittu henkilöllisyystodistus, jonka nojalla pariskunta meni naimisiin, ei kelpaa dokumentiksi hänen miehensä oleskelulupa-asiassa.

Kun Adil esitti Maahanmuuttovirastolle passinsa maaliskuussa 2017, passi oli ehtinyt vanhentua. Tällöin Maahanmuuttovirasto (Migri) oli jo hylännyt Adilin turvapaikkahakemuksen. Alun perin Adil oli esittänyt Maahanmuuttovirastolle henkilökortin, josta puuttui kuitenkin maininta kansalaisuudesta.

Hallinto-oikeuden mukaan Adil voi hakea uudelleen oleskelulupaa perhesiteen perusteella hankittuaan ensin vaadittavan matkustusasiakirjan, käytännössä Irakin passin.

– Hallinto-oikeus katsoo, että perhe-elämän suojaa koskevat näkökohdat eivät ole niin painavia, että niiden vuoksi tulisi poiketa voimassa olevaa matkustusasiakirjaa koskevasta vaatimuksesta, päätöksessä todetaan.

Adilin asianajajan mukaan Adililla on ”perusteltu pelko palata kotialueelleen hakemaan uutta matkustusasiakirjaa”, eikä hänellä ole takeita siitä, että hänet otettaisiin Irakissa vastaan ilman passia. Asianajaja pitää kohtuuttomana, että Suomessa perhe-elämää viettävä henkilö käännytettäisiin Irakiin vain matkustusasiakirjan hakemiseksi, ja huomioi, että ulkoministeriö kehottaa välttelemään matkustamista Irakiin.

Adil on saanut tilatuksi veljensä avulla Irakista asiakirjan, joka todentaa miehen henkilöllisyyden. Migri ei ole kuitenkaan hyväksynyt sitä Irakin passin veroiseksi asiakirjaksi.

Tiina on tehnyt rikosilmoituksen Maahanmuuttoviraston toiminnasta: hän katsoo, että Migri on antanut hallinto-oikeudelle virheellistä tietoa asiakirjojen aitoudesta. Tiinan mukaan asiakirja, jonka nojalla he menivät naimisiin, on laillistettu toimivaltaisessa edustustossa, Irakin Suomen-suurlähetystössä Helsingissä. Tiinan mukaan maistraatti ja ulkomaalaispoliisi ovat todenneet asiakirjan lailliseksi. IS on nähnyt dokumentin.

Maahanmuuttoviraston mukaan sille seikalle, että maistraatti on hyväksynyt asiakirjan, ei voida antaa ”enemmälti merkitystä ristiriitainen selvitys huomioon ottaen”.

Adil oli maininnut turvapaikkahaastattelussaan olevansa naimaton, vaikka hän oli ollut naimisissa 2014–2015 naisen kanssa, joka asuu Yhdysvalloissa.

Adil oli selittänyt, että irakilaisessa kulttuurissa siviilisääty on naimaton, jos vain vihitään eikä asuta yhdessä.

Tuoreimmat osastosta