Antti Rinne Ylellä al-Holin leirin suomalaisista: ”Me tiedämme tarkkaan, mitä siellä tapahtuu” - Politiikka - Ilta-Sanomat

Antti Rinne Ylellä al-Holin leirin suomalaisista: ”Me tiedämme tarkkaan, mitä siellä tapahtuu”

Pääministeri Antti Rinne ei sanonut suoraan, mitä Syyrian al-Holin leirillä olevien suomalaisten kanssa aiotaan.

Julkaistu: 27.10.2019 16:18

Pääministerin haastattelutunnissa käytiin läpi Syyrian tilannetta ja Isisiä sekä muun muassa hallituksen ilmastotoimia.

Pääministeri Antti Rinne otti kantaa Isisin asemaan järjestön johtajan Abu Bakr al-Baghdadin surman jälkeen pääministerin haastattelutunnissa sunnuntaina Ylen Radio Suomessa.

Rinne kertoo olevansa tapauksesta kansainvälisen median tietojen varassa. Hänen mukaansa johtajan tappo ei lamauta Isisin toimintaa. Se voi myös lisätä Isisin kostoiskujen riskiä länsimaissa.

– Sen tiedustelutiedon varassa, missä pääministeri on Isisin ja Daeshin joukkojen suhteen, niin se taistelu ei ole vielä loppuun asti voitettu edelleenkään. Euroopan lähistölle näyttää nyt syntyvän keskittymä, jossa Isis on edelleen toimintakykyinen.

– Tällaiset dramaattiset tapahtumat, ne käytännössä lisäävät koston riskiä jonkin verran, pääministeri totesi.

Samanlaisen viestin antoi tutkija Maavoimien tutkimuskeskuksen tutkijaesiupseeri Antti Paronen Ylen haastattelussa aiemmin.

– Meillä on ollut hyvä yhteistyö eurooppalaisittain. Uskon, että sillä yhteistyöllä pystytään estämään, ja on jo pystytty estämään, aika monet yritykset, jotka ovat kohdistuneet tavallisiin kansalaisiin, Rinne sanoi.

Tilanne Syyriassa muuttui kuun alussa, kun Yhdysvallat vetäytyi alueelta ja Turkki aloitti sotatoimet Pohjois-Syyriassa. Sen myötä myös Syyriassa sijaitsevan al-Holin leirin tilanne muuttui jonkin verran, kun leirin vartijoita lähti puolustamaan aluettaan.

Lännen Median päätoimittaja Matti Posio kysyi Rinteeltä, mitä toimia hallitus tällä hetkellä tekee leirillä olevien suomalaisten suhteen. Rinne ei tarjonnut suoraa vastausta.

Rinteen mukaan hallitus on yhteistyössä eri viranomaisten kanssa tehnyt toimia, jotka tähtäävät inhimillisen hädän lieventämiseen. Hänen mukaansa toimien tehtävä on varmistaa, että Suomen kansalaisilla on kaikissa olosuhteissa turvallista.

Konkreettisia toimia Rinne ei nimennyt.

– Minä ja ulkoministeri saamme säännöllisesti raportteja tuon alueen tilanteesta. Tiedän hyvin tarkkaan missä siellä mennään ja tiedän mitä Suomen hallitus asian suhteen tekee. Tässä on kyse yksilöiden oikeussuojasta myöskin, siksi asioista ei voi puhua niin avoimesti, Rinne sanoi.

Leiriltä on valunut tietoja muun muassa vallan valumisesta ääri-islamististen naisten käsiin. Rinteeltä kysyttiin, alleviivaako tämä asian kiireellisyyttä.

– Me tiedämme tarkkaan, mitä siellä tapahtuu, Rinne kuittasi.

Syyrian tilanteen lisäksi haastattelutunnilla käytiin läpi esimerkiksi viime viikkoina puhuttanut naudanlihaa ja liikenteen päästöjen vähentämistä. Aalto Economic Instituten tutkijat esittivät tällä viikolla liikenne- ja viestintäministeriö tilaamassa raportissa, että tehokkain tapa päästä liikenteen päästövähennystavoitteisiin on luoda Suomeen polttoaineiden myyntilupajärjestelmä.

Kysyttäessä kannattaako pääministeri itse ehdotusta, Rinne tyytyi toteamaan, ettei sulje mitään vaihtoehtoa pois ennen kuin ne on loppuun asti tutkittu.

Rinteeltä kysyttiin, mitä konkreettisia ilmastotoimia hallitus aikoo tehdä, jotta Suomi on hiilineutraali 2030-luvulla.

– Hallitus tekee konkreettisia toimenpiteitä, jotka johtavat siihen, että meillä on konkreettisten toimenpiteiden sarja, joka johtaa 2035 Suomen yhteiskunnan hiilineutraalisuuteen, Rinne muotoili.

Ylen yhteiskuntatoimituksen päällikkö Paula Pokkinen kysyi lisäksi, minkälaisia veromuutoksia hallitus suunnittelee ihmisten syömistottumusten muuttamiseksi. Rinne totesi vaalien alla, että valtion pitää verotuksella puuttua ihmisten syömiseen. Siitä on maininta myös hallitusohjelmassa.

– Pistetään kasvikset pikkuisen halvemmaksi verotuksen kautta ja annetaan lihan olla entisellään, Rinne totesi.